Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeudenkäymiskaaren eräiden
todistelua, kiireelliseksi julistamista ja ylimääräistä muutoksenhakua
koskevien säännösten muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräitä oikeudenkäymiskaaren
todistelua ja ylimääräistä muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Lisäksi
esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön mahdollisuus julistaa asia
käsiteltäväksi kiireellisenä.
Esityksen tavoitteena on ensinnäkin parantaa todistelutarkoituksessa
kuultavien suojaa oikeudenkäynnissä. Tältä osin ehdotetaan, että
oikeudenkäymiskaareen otettaisiin säännökset siitä, miten ja millä
edellytyksillä henkilöä voitaisiin kuulla tuomioistuimen pääkäsittelyssä
asianosaisen läsnä olematta. Ehdotuksen mukaan tämä olisi mahdollista
esimerkiksi silloin, jos tuomioistuin harkitsisi tämän soveliaaksi ja
menettely olisi tarpeen kuultavan tai tämän läheisen henkilön suojaamiseksi
henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta.
Todistajan suojaamiseksi ja myös todistelutapahtuman helpottamiseksi
ehdotetaan, että tietyin edellytyksin todistajaa, muuta
todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä tai asianomistajaa voitaisiin
kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen
videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa
istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään, jos tuomioistuin
harkitsee tämän soveliaaksi. Jos kuultavan kertomuksen uskottavuutta
voitaisiin arvioida luotettavasti ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan
tai jos kuultava ei esimerkiksi sairauden vuoksi voisi saapua pääkäsittelyyn,
kuulusteleminen voisi tapahtua myös puhelimitse.
Alle 15-vuotiaan lapsen tai henkilön, jonka henkinen toiminta on
häiriintynyt kuulemismenettelystä todistelutarkoituksessa tuomioistuimessa
ehdotetaan otettavaksi oikeudenkäymiskaareen tarkemmat säännökset.
Lisäksi ehdotetaan, että alle 15-vuotiaan henkilön tai henkilön, jonka
henkinen toiminta on häiriintynyt, esitutkinnassa antamaa kuva- ja
äänitallennettua kertomusta voitaisiin käyttää tuomioistuimessa todisteena.
Uutena instituutiona oikeudenkäymiskaareen ehdotetaan otettavaksi
säännökset niistä edellytyksistä ja siitä menettelystä, jonka avulla
asianosainen voisi saada asiansa julistettua käsiteltäväksi kiireellisenä.
Tuomioistuin voisi asianosaisen vaatimuksesta päättää, että asia julistetaan
kiireelliseksi, jos asian käsittelemiselle ennen muita tuomioistuimessa
käsiteltäviä asioita olisi painava syy ottaen huomioon asian erityisen
merkityksen asianosaiselle, mahdollisesta viipymisestä aiheutuvan erityisen
vahingon tai haitan, asian laadun ja muut kiireelliseksi julistamiselle esitetyt
perusteet.
Lisäksi ehdotukseen sisältyvät säännökset ylimääräisestä muutoksenhausta
menettämisseuraamusta koskevaan tuomioon sekä rikosasian vastaajan
vahingoksi että hänen edukseen.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan noin puolen vuoden
kuluttua siitä, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.
SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1
SISÄLLYSLUETTELO 2
YLEISPERUSTELUT 4
1. Johdanto 4
2. Nykytila ja sen arviointi 4
2.1. Todistajan suojelu 4
2.1.1. Mitä tarkoitetaan todistajan suojalla 4
2.1.2. Missä asioissa ja milloin todistajien suojelua voidaan
tarvita 5
2.1.3. Nykyinen tilanne 5
2.1.4. Nykytilan arviointi 8
2.2. Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa 10
2.2.1. Nykyinen lainsäädäntö 10
2.2.2. Nykytilan arviointi 11
2.3. Oikeussuojakeinot asian viipymistä vastaan 12
2.3.1. Lainsäädäntö ja käytäntö 12
2.3.2. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13
artikla ja niiden tulkinta oikeuskäytännössä 13
2.3.3. Nykytilan arviointi 14
2.4. Rikoshyötyä koskevan tuomion purkaminen 14
3. Lainsäädäntö eräissä muissa maissa ja eurooppalaiset
todistajan asemaa koskevat instrumentit 16
4. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 16
4.1. Tavoitteet 16
4.2. Keskeiset ehdotukset 17
4.2.1. Todistajan suojelu 17
4.2.2. Teknisten apuvälineiden hyödyntäminen todistelussa 17
4.2.3. Lapsen kuuleminen 18
4.2.4. Asian kiireelliseksi julistaminen 19
4.2.5. Rikoshyötyä koskevan tuomion purkaminen 20
4.2.6. Muut ehdotukset 20
5. Esityksen vaikutukset 21
5.1. Taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset 21
5.2. Vaikutukset kansalaisiin 21
6. Asian valmistelu 22
7. Muita esityksen vaikuttavia seikkoja 22
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 23
1. Lakiehdotusten perustelut 23
1.1. Oikeudenkäymiskaari 23
17 luku. Todistelusta 23
28 luku. Asian kiireelliseksi julistaminen 34
31 luku. Ylimääräisestä muutoksenhausta 38
1.2. Rikoslaki 43
15 luku. Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan 43
2. Voimaantulo 43
3. Säätämisjärjestys 43
LAKIEHDOTUKSET 45
oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta 45
rikoslain 15 luvun 1 §:n muuttamisesta 49
LIITE 50
RINNAKKAISTEKSTIT 50
oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta 50
rikoslain 15 luvun 1 §:n muuttamisesta 56
YLEISPERUSTELUT
1. Johdanto
Oikeudenkäyntimenettelyä on 1990-luvulla uudistettu laajasti sekä riita-
että rikosasioiden osalta. Rikosoikeudenkäyntimenettelyä alioikeuksissa
koskevat uudistukset toteutettiin laeilla (689701/1997), jotka tulivat
voimaan 1 päivänä lokakuuta 1997. Tässä esityksessä ei ole tarkoitus
laajalti puuttua jo toteutettuihin uudistuksiin. Rikosprossessiuudistuksen
seuranta on edelleen käynnissä ja oikeusministeriön asettama työryhmä
tulee myöhemmässä vaiheessa antamaan ehdotuksensa niiksi mahdollisiksi
lainsäädännön tarkistustoimenpiteiksi, joihin katsotaan olevan tarvetta.
Tämä esitys perustuu rikosprosessin tarkistamistyöryhmä osamietintöön,
jossa tarkastellaan vain tiettyjä oikeudenkäynnin osa-alueita. Pääpaino on
todistelumenettelyyn liittyvien uusien keinojen käyttöönotossa.
Tässä esityksessä ehdotetaan oikeudenkäymiskaareen otettavaksi
säännöksiä, joiden tarkoituksena on parantaa todistajien ja muiden
todistelutarkoituksessa kuultavien suojaa. Tämä tapahtuisi ensinnäkin siten,
että henkilöä voitaisiin kuulla pääkäsittelyssä tietyin edellytyksin
asianosaisen läsnä olematta. Lisäksi videokonferenssin käyttämisestä
todistajan tai muun todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön ja
asianomistajan kuulemisessa ehdotetaan otettavaksi
oikeudenkäymiskaareen nimenomaiset säännökset. Puhelimessa
kuulusteleminen tulisi rajoitetusti mahdolliseksi.
Alle 15-vuotiaiden lasten tai henkilöiden, joiden henkinen toiminta on
häiriintynyt kuulemismenettelystä tuomioistuimesta ehdotetaan otettavaksi
oikeudenkäymiskaareen tarkemmat säännökset. Lisäksi esitys sisältää
ehdotukset säännöksiksi siitä, miten alle 15-vuotiaan henkilön tai henkilön,
jonka henkinen toiminta on häiriintynyt esitutkinnassa antamaa kuva- ja
äänitallennettua kertomusta voitaisiin käyttää tuomioistuimessa todisteena.
Uutena instituutiona oikeudenkäymiskaareen ehdotetaan otettavaksi
säännökset niistä edellytyksistä ja siitä menettelystä, jonka avulla asianosainen
voisi saada asiansa julistettua käsiteltäväksi kiireellisenä. Tuomioistuin voisi
asianosaisen vaatimuksesta päättää, että asia julistetaan kiireelliseksi, jos
asian käsittelemiselle ennen muita tuomioistuimessa käsiteltäviä asioita
olisi painava syy ottaen huomioon asian erityisen merkityksen
asianosaiselle, mahdollisesta viipymisestä aiheutuvan erityisen vahingon tai
haitan, asian laadun ja muut kiireelliseksi julistamiselle esitetyt perusteet.
Lisäksi ehdotukseen sisältyvät säännökset ylimääräisestä muutoksenhausta
menettämisseuraamusta koskevaan tuomioon sekä rikosasian vastaajan
vahingoksi että hänen edukseen.
2. Nykytila ja sen arviointi
2.1. Todistajan suojelu
2.1.1. Mitä tarkoitetaan todistajan suojalla
Oikeudenkäynnissä on usein riitaa siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut.
Tuomioistuimen tehtävänä on asiassa esitetyn selvityksen perusteella
päättää, mitä on pidettävä toteennäytettynä. Todistaja on yksi keskeinen
tietolähde oikeudenkäynnissä. Todistajan pitäisi saada kertoa tietonsa
vapaasti ja ilman ulkopuolista painostusta tai uhkaa. Todistajan suojalla
laajasti ymmärrettynä tarkoitetaan kaikkia niitä keinoja, joilla pyritään
varmistamaan todistajan mahdollisuudet tähän.
Todistajalla voidaan todistajansuojamielessä tarkoittaa kaikkia henkilöitä,
joita kuullaan tai tullaan kuulemaan oikeudenkäynnissä tietolähteenä.
Todistajakäsite on suomalaisessa prosessioikeudellisessa lainsäädännössä
yleensä rajattu vain niihin henkilöihin, jotka esiintyvät oikeudenkäynnissä
nimenomaan todistajan roolissa. Todistaja tässä suppeassa merkityksessä
tarkoittaa vain henkilöä, joka on käsiteltävänä olevassa asiassa kokonaan
ulkopuolinen ja siis oikeudenkäymiskaaressa (myöhemmin OK) säädetyssä
merkityksessä todistaja (prosessioikeudellinen todistajakäsite). Tämän
todistajakäsitteen ulkopuolelle jäävät muun muassa asianosaiset itse
asianomistaja, syytetty, kantaja ja vastaaja sekä myös esimerkiksi
rikoskumppanit. Kuitenkin nämäkin henkilöt ovat samalla tavalla hyvin
ratkaisevia tietolähteitä oikeudenkäynnissä. Todistajansuojelua voivat
tarvita kaikki oikeudenkäynnissä kuultavat henkilöt.
Todistajaan kohdistuva painostus voi tapahtua myös sitä kautta, että
kuultavalle läheisiä henkilöitä uhataan kostotoimilla. Tarvittaessa
todistajansuojaa tarkoittavien toimenpiteiden pitäisi siksi voida ulottua
paitsi todistajaan itseensä niin myös hänen läheisiinsä.
Todistajien uhkailun olemassaolosta tai yleisyydestä Suomessa ei ole
kattavasti tutkittua tietoa. Samoin täsmällistä tietoa puuttuu siitä, keihin
henkilöihin mahdollinen uhkailu todellisuudessa kohdistuu. Yleinen arvio
on, ettei tällainen todistajien uhkailu ole kovin yleistä. Samoin voitaneen
arvioida, että mahdolliset uhkailut kohdistunevat etupäässä
rikoskumppaneihin eikä niinkään täysin ulkopuolisiin, "viattomiin"
todistajiin. Kostonhalu voi kohdistua esimerkiksi niihin rikoskumppaneihin,
jotka ovat ryhtyneet yhteistyöhön viranomaisten kanssa. Ruotsissa tehtyjen
tutkimusten mukaan todistajien tai asianomistajien uhkailu on ollut
suhteellisen harvinaista ja tällainen uhkailu ei ole myöskään viime vuosina
suuresti lisääntynyt. Tutkimukset Ruotsissa ovat myös osoittaneet, että
uhkailu - silloin kun sitä tapahtuu - kohdistuu yleensä henkilöön, jolla on
läheinen yhteys syytettyyn. Nämä tapaukset liittyvät käytännössä lähinnä
perheväkivaltatapauksiin (ks. Brottsofferutredningenin mietintö "Brottsoffer
- Vad har gjorts? Vad bör göras?", SOU 1998:40, s. 300 ss. ja s. 320-322).
2.1.2. Missä asioissa ja milloin todistajien suojelua voidaan tarvita
Todistajansuojelua yleensä ajatellaan tarvittavan lähinnä rikosasioissa.
Rikosasioissa syytettyjä pidettäneen potentiaalisempina tekemään
väkivallantekoja kuin asianosaisia riita-asioissa. Eurooppalaiset suositukset
todistajan suojelusta liittyvät nimenomaan lähinnä taisteluun
järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Kuitenkin myös riita-asioissa
todistajilla on yhtä vahva asema totuuden selvittämisessä ja tässä mielessä
on tärkeää, että myös näissä asioissa todistajat voisivat kertoa tietonsa ilman
koston pelkoa tai muuta uhkaa. Suomalaiseen oikeusperinteeseen kuuluu,
ettei riita- ja rikosasioita ilman riittäviä perusteita eroteta menettelymielessä
toisistaan. Tällä hetkellä voimassa oleva todistelua koskeva
oikeudenkäymiskaaren 17 luku koskee sekä riita- että rikosasioita.
Todistajansuojelukysymyksiä tulisikin ensisijaisesti arvioida
kokonaisvaltaisesti, kaikkia oikeudenkäyntiasioita silmällä pitäen.
Todistajansuojelutoimenpiteitä voidaan tarvita koko asian oikeudellisen
selvittelyn ajan ja myös sen jälkeen. Rikosasioissa tämä tarkoittaa
esitutkintavaihetta, tuomioistuinkäsittelyä sekä aikaa lainvoimaisen tuomion
jälkeen. Riita-asioissa ei ole käytössä viranomaisten valvomaa esitutkintaa,
mutta periaatteessa myös näissä asioissa todistajansuojelunäkökohdat voivat
tulla esille jo ennen oikeudenkäynnin aloittamista. Todistajaan kohdistuva
koston uhka ei välttämättä poistu asian käsittelyn tuomioistuimessa
päättyessä.
Todistajana tai yleensä tietolähteenä esiintyminen oikeudenkäynnissä ei ole
välttämättä koskaan erityisen miellyttävä tehtävä, vaikka mitään varsinaista
uhkaa ei olisikaan käsillä. Yleensä todistaja kertoo oikeudessa asioista,
jotka eivät ole ainakaan oikeudenkäynnin toiselle osapuolelle mieluisia.
Lähtökohtana on kuitenkin edelleen pidettävä sitä ajatusta, että todistajana
esiintyminen on kansalaisvelvollisuus, joka ei ilman erityistä perustetta voi
johtaa erityisiin todistajansuojelutoimenpiteisiin.
2.1.3. Nykyinen tilanne
Todistajansuojeluun on viime vuosina hyväksytyssä lainsäädännössä
kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Tämä onkin tarpeen sen vuoksi, että
todistajan tulisi voida kertoa tietämänsä ilman tarpeettomia pelkoja ja
uhkatekijöitä. Todistajansuojelua tarvitaan myös todistajan turvallisuuden
takaamiseksi ennen oikeudenkäyntiä ja sen jälkeen.
Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen on 1.1.1999 voimaantulleen
rikoslain 15 luvun 9 §:n mukaan (563/1998) erikseen rangaistavaksi
säädetty teko. Lainkohdan mukaan: "Joka oikeudettomasti 1) väkivallalla
tai uhkauksella estää tai yrittää estää toista antamasta lausuntoa todistajana,
asiantuntijana, muuna kuultavana tai asianosaisena oikeudenkäynnissä,
esitutkinnassa, poliisitutkinnassa tai niihin rinnastettavassa muussa
viranomaismenettelyssä tai vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa lausunnon
sisältöön tai 2) tekee tai uhkaa tehdä väkivaltaa toiselle tai häneen 10 §:n 2
momentissa tarkoitetussa suhteessa olevalla henkilölle sen vuoksi, mitä
tämä on lausunut edellä tarkoitetussa kuulustelussa, on tuomittava, jollei
teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, oikeudenkäynnissä
kuultavan uhkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi
vuodeksi."
Nimenomaisen erityisääntelyn tarkoituksena on yhtenäistää tällaisen
menettelyn rikosoikeudellista arvostelua ja korostaa sen erityistä
moitittavuutta siitä lainkäytölle aiheutuvan uhan vuoksi (HE 6/1997 vp).
Vuoden 1999 alusta tuli voimaan myös lähestymiskieltoa koskeva
lainsäädäntö (898/1998). Lainsäädännöllä pyritään kohentamaan itsensä
uhatuiksi tuntevien henkilöiden oikeusturvaa. Siksi lähestymiskieltoa
voidaan tarvittaessa käyttää suojeltaessa oikeudenkäynnissä kuultavaa
henkilöä, esimerkiksi todistajaa.
Oikeudenkäynnin osalta on myös jo voimassa erilaisia menettelyä koskevia
sääntelyitä, jotka perustuvat ajatukseen siitä, että todistajan tulee voida
kertoa tietämänsä turvassa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 § 1
momentin mukaan todistajaa voidaan kuulla yleisön läsnä olematta siten
kuin oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa (945/1984) on
säädetty. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan jos oikeus harkitsee, että
todistaja asianosaisen läsnä ollessa pelosta tai muuta syystä on
ilmaisematta, mitä asiasta tietää, tahi jos asianomainen häiritsee tai koettaa
eksyttää todistajaa hänen puhuessaan, kuulusteltakoon todistajaa
asianosaisen saapuvilla olematta. Sitten luettakoon todistajan kertomus
asianosaiselle, ja olkoon tällä oikeus tehdä todistajalle kysymyksiä, niin
kuin 33 §:n 2 momentissa on sanottu. Vastaavat sääntelyt ovat voimassa
varsinaisen todistajan lisäksi myös asiantuntijan osalta (OK 17:51.1) ja
asianosaisen osalta häntä totuusvakuutuksin kuultaessa (OK 17:65).
Nimenomainen säännös siitä, että asianosaista voidaan kuulla vapaasti
todistelutarkoituksessa toisen asianosaisen saapuvilla olematta sen sijaan
näyttäisi oikeudenkäymiskaaresta puuttuvan. Tosin oikeuskäytännössä
joskus myös asianomistajaa ja kanssasyytettyä on kuultu syytetyn läsnä
olematta, mutta tällaiselle menettelylle ei ole nykyisin tukea laissa.
Viimeisimpien menettelyuudistusten yhteydessä todistajien suojaan on
kiinnitetty nimenomaista huomiota. Rikosasiain
oikeudenkäyntimenettelyuudistuksen ja hovioikeusmenettelyuudistuksen
yhteydessä säädettiin tiettyjä rajoituksia asianosaisten, todistajan tai muun
kuultavan yhteystietojen ilmoittamiselle. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997, myöhemmin ROL) 5 luvun 3 §:n 2 momentissa
sekä OK 25 luvun 16 § 1 momentissa on määräykset siitä, että
asianomaisten henkilöiden yhteystietoja ei tarvitse panna
haastehakemukseen tai valituskirjelmään sellaisenaan, vaan ne on
ilmoitettava tuomioistuimelle "soveltuvalla tavalla". Tarkoituksena on, ettei
asianomaisia yhteystietoja tarvitse ilmoittaa vastapuolelle menevissä
asiakirjoissa.
Rikosten uhrien asemaan oikeudenkäynnissä liittyy sekin, että ROL:iin tuli
mahdollisuus mm. seksuaalirikosasioissa ja perheväkivaltatapauksissa
määrätä sellaiselle asianomistajalle, joka ei käytä asiassa asianosaisen
puhevaltaa, niin sanottu tukihenkilö. Sen sijaan sellaisella henkilöllä, joka ei
ole asianomistaja ja joka esiintyy oikeudenkäynnissä pelkästään
prosessuaalisessa todistajanroolissa, ei ole oikeutta tukihenkilöön.
Nimen ja kotipaikan muuttaminen on luonnollisesti sallittua. Sen sijaan
henkilötunnuksen vaihtaminen ei ole nykyisin mahdollista. Väestötietolain
(507/1993) ja asetuksen (886/1993) mukaan henkilötunnuksen muuttaminen
on mahdollista vain sillä perustella, että se on virheellinen.
Maistraatti voi pyynnöstä määrätä, ettei tietoa henkilön kotikunnasta tai
siellä olevasta asuinpaikasta taikka tilapäisestä asuinpaikasta taikka
postiosoitteesta tai vastaavasta muusta osoitteesta saa luovuttaa muille kuin
viranomaisille. Luovuttamiskieltomääräyksen asettaminen edellyttää, että
pyynnön esittävällä henkilöllä on perusteltu syy epäillä itsensä tai perheensä
terveyden tai turvallisuuden tulevan uhatuksi (väestötietolaki 25 §
4 momentti, 527/1999). Määräys voi ensimmäisen kerran olla voimassa
enintään viisi vuotta, mutta sitä voidaan jatkaa kahdeksi vuodeksi
kerrallaan.
Henkilöä voidaan suojata uhkaavalta rikokselta poliisilain (493/1995)
säännösten nojalla. Poliisilain 14 §:ssä säädetään kotirauhan suojaamisesta.
Pykälän mukaan poliisilla on oikeus poistaa kotirauhan suojaamalta alueelta
henkilö, joka ilman laillista oikeutta tunkeutuu sinne eikä kehotuksesta
poistu. Jos tämä on riittämätön toimenpide, häiritsijä voidaan ottaa kiinni ja
pitää säilössä yhteensä enintään kaksitoista tuntia. Kotirauhan häiritsijän
poistaminen edellyttää siis jo tapahtunutta rauhan rikkomista sekä
asianomistajan pyyntöä. Poliisilain 20 §:n mukaan poliisilla on oikeus
poistaa paikalta henkilö, jos hänen uhkauksistaan tai muusta
käyttäytymisestään voidaan päätellä, että hän todennäköisesti syyllistyisi
henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan
rikokseen. Jos paikalta poistaminen on riittämätön toimenpide eikä häiriötä
tai vaaraa voida muuten poistaa, henkilö voidaan ottaa kiinni ja pitää
säilössä niin kauan kuin on todennäköistä, että hän syyllistyisi
sanotunlaiseen rikokseen, kuitenkin enintään yhden vuorokauden ajan
kiinniottamisesta lukien. Poliisi on asiassa toimivaltainen myös ilman
kenenkään pyyntöä. Poliisilain 14 §:n mukaisen poliisimiehen toiminnan
edellytyksenä siis on, että kotirauhaa on tosiasiallisesti jo rikottu. Poliisilain
20 §:n säännös puolestaan on tarkoitettu hätätilanteisiin, joissa tilanne on
edennyt siihen, että rikos välittömästi uhkaa.
Näiden poliisilain säännösten perusteella voidaan toteuttaa konkreettisia,
fyysisiä todistajansuojelutoimenpiteitä. Säännöksien henkilöllistä
soveltamisalaa ei ole myöskään mitenkään rajattu, joten niiden avulla
voidaan lyhytaikaisesti estää esimerkiksi rikoskumppanin häiritseminen tai
pyrkimykset vaikuttaa henkilön käyttäytymiseen oikeudenkäynnissä.
Muun muassa poliisin ilmiantajien suojaksi on säädetty poliisin vaitiolo-
oikeudesta. Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön
kuuluva ei ole todistajana tai muuten kuultaessa velvollinen ilmaisemaan
hänelle hänen palvelussuhteessaan tietoja luottamuksellisesti antaneen
henkilöllisyyttä eikä salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä.
Samoin poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole todistajana tai muuten
kuultaessa velvollinen ilmaisemaan valeostajana tai peitetoiminnassa
toimineen henkilöllisyyttä, mikäli tiedon ilmaiseminen vaarantaisi
todistelun kohteena olevan peitetoiminnan onnistumisen tai merkittävästi
vaarantaisi valeostajana tai peitetoiminnassa toimineen tulevien
vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka jos tiedon ilmaisematta jättämiseen
on muu erityisen painava syy (poliisilain 44 §:n 2 momentti 21/2001).
Poliisilain 44 §:ää vastaavat säännökset on otettu myös lakiin
rajavartiolaitoksesta (320/1999, 55 §) koskien rajavartiolaitoksen
virkamiestä ja tullilakiin (1466/1994, 47a §) koskien tullilaitoksen
henkilöstöön kuuluvaa.
Tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä
ilmaistavaksi poliisilain 44 §:n 1 ja 2 momentissa mainitun tiedon, milloin
virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta
kuusi vuotta tai ankarampi rangaistus. Tietoja antaneen henkilön taikka
valeostajan tai peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä ei tällöinkään
saa määrätä ilmaistavaksi, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa
hänen tai hänen läheisensä turvallisuudelle.
Joulukuussa 1999 voimaan tullut laki viranomaisten toiminnan
julkisuudesta (621/1999) sisältää todistajansuojelua koskevia kohtia.
Todistajan ja rikos- tai vastaavan ilmoituksen tekijän yhteystiedot voidaan
pitää heidän suojaamisekseen myös jutun asianosaisiltakin salassa. Lain 11
§:n 7 kohdan mukaan asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei
olisi oikeutta todistajan, asianomistajan tai asianosaisen taikka
rikosilmoituksen, lastensuojelulain (683/1983) 40 §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen tai muun niihin verrattavan viranomaisen toimenpiteitä
edellyttävän ilmoituksen tekijän salassa pidettäviin osoite-, puhelin- ja
muihin vastaaviin yhteystietoihin, jos tiedon antaminen vaarantaisi
todistajan tai ilmoituksen tekijän turvallisuutta, etuja tai oikeuksia (ks. myös
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 31 kohta).
Laki turvatarkastuksista tuomioistuimissa (1121/1999) tuli voimaan vuoden
2000 alusta. Turvatarkastusten suorittaminen tuomioistuimissa parantaa
osaltaan tuomioistuimissa asioivien ja työskentelevien turvallisuutta.
Turvatarkastuslaitteiden hankkiminen kaikkiin tuomioistuimiin olisikin
ensiarvoisen tärkeää myös todistajansuojelun kannalta.
Uusimmat oikeusministeriön toimialalla tapahtuneet lainmuutokset, jota
liittyvät todistajan suojaamiseen, ovat rangaistuksen täytäntöönpanosta
annettuun lakiin ja tutkintavankeudesta annettuun lakiin laeilla (198/2002 ja
199/2002) otetut säännökset siitä, että vangin tai tutkintavangin
vapauttamisesta ja laitoksesta poistumisesta sekä poistumislupaa koskevasta
ratkaisusta saadaan ilmoittaa asianomistajalle tai muulle henkilölle, jos
vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on
perusteltua syytä epäillä, että vanki syyllistyy tämän tai tälle läheisen
henkilön henkeen terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Vangin
tai tutkintavangin vapauttamisesta voidaan ilmoittaa esimerkiksi todistajalle
tai muulle oikeudenkäynnissä kuultavalle henkilölle. Lainmuutokset tulivat
voimaan 22 päivänä maaliskuuta 2002.
2.1.4. Nykytilan arviointi
Keskeinen pyrkimys todistajan suojelua koskevissa asioissa on tasapaino
rikosten ehkäisyyn tähtäävien toimenpiteiden ja oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin välillä. Todistajien suojaa voidaan ajatella parannettavaksi
hyvin erilaisin ja tyyppisin keinoin. Suuri osa toimenpiteistä voidaan
toteuttaa ilman lainsäädäntömuutoksia tosiasiallisin toimenpitein.
Viranomaisten tiedostaessa mahdollisen uhan kostotoimista heidän tulisi
pyrkiä toimimaan siten, ettei uhan toteutuminen olisi todennäköistä ja että
uhatun henkilön tukala tilanne helpottuisi. Osa keinoista taas vaatii
lainsäädäntöä.
Jo nyt käytettävissä olevien keinojen aktiivinen tarjoaminen todistajan
turvaamiseksi on useimmiten riippuvainen vain siitä, että tieto
todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön tilanteesta välittyy etukäteen
syyttäjälle tai tuomioistuimelle.
Yleisinä ilman lainsäädäntötoimia toteutettavina keinoina tulee
kysymykseen ensinnäkin todistajan informointi oikeudenkäynnistä yleensä,
hänen asemastaan ja niistä keinoista, joita hänellä on käytössään.
Ylipäätään todistajana esiintyminen on tosiasiassa etukäteen ajatellen
todistajalle psykologisesti hankala tapahtuma. Vain harva henkilö
mielellään asettuu todistajaksi oikeudenkäynnissä. Tätä psykologista
kynnystä voidaan alentaa kertomalla todistajalle, minkälaiseen tilanteeseen
hän joutuu ja mikä on hänen asemansa oikeudenkäynnissä. Todistajia tulisi
myös informoida hyvissä ajoin jutun vaiheesta, eli esimerkiksi siitä, milloin
häntä kuullaan sekä tarvittaessa myös tiedotetaan hänelle jutun
lopputuloksesta.
Suojeltavalle henkilölle voitaisiin myös tapauskohtaisesti ja mikäli tarvetta
ilmenee, nimetä normaalin käytännön toiminnan puitteissa yhdyshenkilö
esimerkiksi poliisissa tai syyttäjäviranomaisessa. Tähän ei tarvita
lainsäädäntötoimenpiteistä. Yhdyshenkilön tehtävänä olisi kertoa
todistajalle hänen asemastaan ja mahdollisuuksistaan suojautua
potentiaalisilta kostotoimilta.
Asianomistajalle on jo nyt tietyin edellytyksin mahdollista määrätä ROL:n
2 luvun nojalla tukihenkilö. Myös mahdollisuutta määrätä todistajalle
tukihenkilö oikeudenkäyntiin tulisi harkita. Tukihenkilön määrääminen olisi
erityisesti aiheellista alle 15-vuotista oikeudenkäynnissä kuultaessa samoin
kuin jos kuultavana on henkilö, jonka henkinen toiminta on häiriintynyt.
Uhan ollessa akuutti, suojeltavalle henkilölle tulisi voida järjestää vartiointi.
Vartiointi pitäisi voida olla mahdollista tarvittaessa jo ennen
oikeudenkäyntiä, oikeudenkäynnin aikana sekä myös sen jälkeen.
Viranomaisten kanssa yhteistoimintaan ryhtyneet vangit olisi pyrittävä
säilyttämään tarpeen mukaan erillään muista vangeista.
Lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta voitaisiin myös tarkistaa niin, että
oikeudenkäynnin yleisöjulkisuutta voitaisiin rajoittaa myös todistajan
suojaan liittyvillä perusteilla. Uhkatilanteessa tuomioistuinkäsittely
voitaisiin toimittaa suljetuin ovin. Oikeudenkäynnin julkisuus -toimikunta
onkin jo ehdottanut lainsäädäntöön tällaista muutosta (komiteanmietintö
2002:1). Tämä ehdotus on tarkoituksenmukaista antaa oikeudenkäynnin
julkisuutta koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä.
Rikosasioiden oikeudenkäyntiaineistoon sisältyy käytännössä usein tarkkoja
henkilö- ja yhteystietoja oikeudenkäynnissä esiintyvistä henkilöistä. Laki ei
tätä vaadi ja käytäntöjä voitaisiin muuttaa siihen suuntaan, että
henkilötietoja ei ainakaan välttämättä ilmenisi oikeudenkäyntiaineistosta.
Esimerkiksi esitutkintapöytäkirjaan usein sisältyy kuulluista henkilöistä
tarkat yhteystiedot osoitteineen ja puhelinnumeroineen.
Esitutkintapöytäkirjojen kaavoja voitaisiin myös tältä osin muuttaa. Jos on
syytä epäillä, että tarkkojen tietojen kirjaamisella voidaan aiheuttaa
tarpeetonta häirintää kuultavalle, ei esitutkintapöytäkirjaan tulisi merkitä
näitä tietoja. Esimerkiksi kuultavan henkilön nimen ja kotipaikan
kirjaaminen esitutkintapöytäkirjaan tällöin riittäisi. Muut yhteystiedot
voitaisiin kirjoittaa muualle siten, että vain viranomaisilla olisi näistä tieto.
Oikeudenkäynnin julkisuus -toimikunta on edellä mainitussa mietinnössään
ehdottanut, että viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n
2 momentin 7 kohdan tai saman lain 24 §:n 1 momentin 31 tiedot, kun ne
sisältyvät oikeudenkäyntiasiakirjoihin, olisivat salassapidettäviä. Edes
asianosaisella ei olisi oikeutta saada tietoja todistajan, asianomistajan tai
asianosaisen taikka rikosilmoituksen, lastensuojelulain 40 §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen tai muun niihin verrattavan viranomaisen toimenpiteitä
edellyttävän ilmoituksen tekijän salassa pidettävistä osoite-, puhelin- ja
muihin vastaaviin yhteystiedoista, jos tiedon antaminen vaarantaisi
todistajan tai ilmoituksen tekijän turvallisuutta, etuja tai oikeuksia.
Esitutkintapöytäkirjaan kirjattujen kertomuksen hyödyntämistä näyttönä
oikeudenkäynnissä sellaisenaan ilman, että kertomuksen antajaa kuullaan
myös tuomioistuimessa, ei tulisi yleensä sallia nykyistä laajemmin (OK
17:11). Vain välittömässä suullisessa oikeudenkäynnissä voidaan
luotettavasti arvioida näyttöä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa todistaja
muuttaa kertomustaan oikeudenkäynnissä, esitutkintapöytäkirjaan
merkittyjä kertomuksia voidaan meillä hyödyntää vertailuaineistona ja sen
jälkeen kun niiden sisältö on asianosaiskeskustelun kautta tullut lailliseksi
oikeudenkäyntiaineistoksi (OK 17:32.2 ja ROL 6:7.2).
Uskottavuuskysymys ratkaistaan kuulemisen jälkeen. Samoin nykyisin jos
pääkäsittely rikosasiassa pidetään, vaikka asianomistaja taikka vastaaja ei
ole saapuvilla, tuomioistuimen on tarpeen mukaan asiakirjoista selostettava,
mitä poissaoleva asianosaisen on asiassa esittänyt (ROL 6:6.3). Jos
todistajaa ei voida kuulla pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella
esimerkiksi sen vuoksi, että todistaja on kuollut tai vakavasti sairas
todistusaineistoksi jää vain esitutkinnassa annettu kertomus (LaVM 9/1997
vp, s. 24).
Tuomioistuinten odotustilajärjestelyin voitaisiin parantaa todistajien
turvallisuuden tunnetta. Ne voitaisiin pyrkiä järjestämään sellaisiksi, että
todistajien tai asianomistajien ei välttämättä tarvitsisi oleskella samoissa
tiloissa kuin syytetyt. Toisaalta myös kanssasyytettyjen osalta voi olla
vastaavanlainen tarve pitää henkilöt odotussalissa erillään. Nämä
näkökohdat tulisi ottaa huomioon jo oikeustaloja rakennettaessa. Myös
nykyisiä rakennuksia tulisi saneerata siten, että uudenlaiset ajatukset
todistajan suojaamisesta voidaan käytännössä tässä mielessä toteuttaa.
Myös itse todistelutapahtuman järjestäminen voitaisiin pyrkiä tarvittaessa
saattamaan kuultavalle mahdollisimman turvalliseksi. Tässä voisivat tulla
kysymykseen normaalille kuulemiselle vaihtoehtoiset kuulustelutavat.
Henkilöä voitaisiin kuulla "pääkäsittelyn" ulkopuolella. Tämä voisi
tarkoittaa myös teknisten apuvälineiden käyttöä todistajan kuulemisessa.
Todistajan kuuleminen esimerkiksi videolinkin välityksellä voisi olla
tehokas keino välttää todistajan uhkaamista ja samalla mahdollistaa
syytetyn kyselyoikeuden toteutuminen. Todistajankuulustelun
järjestämisessä voitaisiin myös ajatella todistajan kuulemista esimerkiksi
jonkinlaisen särmin takana tms. Todistajalle voi olla psykologisesti
helpompaa kertoa tietonsa siten, ettei syytetty ole läsnä. Todistajan
kuulemiseen liittyvä välittömyysperiaate ehkä vielä paremmin toteutuu, jos
todistajankuulustelu näissä tapauksissa järjestetään siten, että todistaja on
oikeussalissa, mutta syytetty seuraa tilannetta eri huoneesta videolinkin
kautta. Teknisten apuvälineiden avulla tapahtuvan todistelun yhteydessä
voidaan suhteellisen vaivattomasti toteuttaa se oikeudenmukaiseen
oikeudenkäyntiin kuuluva vaatimus, että asianosaisille tulee taata oikeus
esittää kuultavalle kysymyksiä. Euroopan neuvoston ministerikomitean
10.9.1997 antaman suosituksen, joka koskee todistajien pelottelua ja
puolustuksen oikeuksia (Rec. (97) 13) mukaan, mikäli todistajaa ei erittäin
poikkeuksellista syistä kuulla oikeudenkäynnissä, syytetyn oikeus
vastakuulusteluun tulisi joka tapauksessa taata jossakin vaiheessa prosessia.
Viimeksi mainittujen kaltaiset toimenpiteet edellyttävät lainsäädännön
muuttamista. Laissa tulisi määrätä edellytykset tällaisille
poikkeusjärjestelyille. Samalla tulisi nimenomaisesti säätää mahdolliseksi
asianosaisen kuuleminen poikkeuksellisesti vastapuolen läsnä olematta.
Lähtökohtana näissä tilanteissa olisi, että joka tapauksessa vastapuolen
asiamiehellä tulisi yleensä olla läsnäolo- ja kyselyoikeus.
Henkilötunnuksen muuttamisen mahdollistamista esimerkiksi sillä
perusteella, että henkilöllä on riittävän perusteltua syytä epäillä terveytensä
tai turvallisuutensa tulevan uhatuksi (ks. väestötietolaki 25 §:n 4 momentti)
tulisi harkita. Henkilötunnuksen muuttamisella ei voida arvioida olevan
suoranaista vaikutusta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiin.
Toisaalta on syytä muistaa, että kostoa hautova henkilö ei käytännössä
todennäköisesti etsi uhriaan nimenomaan henkilötunnuksen perusteella.
Näin ollen on epäselvää, lisäisikö henkilötunnuksen muuttaminen
todellisuudessa henkilön turvallisuutta. Henkilötunnuksen muuttamisella
voi olla turvallisuuden kannalta olennaista merkitystä vain harvoin.
Väestötietolainsäädännön muuttamisella olisi lisäksi huomattavia
oikeudenkäyntiin liittymättömiä vaikutuksia ja siksi se edellyttäisi
perusteellista lainvalmistelua eikä sitä nyt ehdoteta.
2.2. Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa
2.2.1. Nykyinen lainsäädäntö
Kun pohditaan todistajien kuulemista erityistilanteissa, voidaan samalla
kiinnittää huomiota myös alaikäisen asemaan oikeudenkäynnissä.
Alaikäistä voidaan joutua kuulemaan tuomioistuimessa käsiteltävänä
olevassa asiassa erilaisissa asian selvittelytarkoituksissa. Lasta pitää voida
suojata haitallisilta kokemuksilta ja lasten kuuleminen oikeudenkäynnissä
vaatii samantyyppistä erityispohdintaa, kuin mitä tarvitaan suojelun
tarpeessa olevien todistajien osalta. Sen vuoksi tarvittavia toimia on
tarkoituksenmukaista harkita samanaikaisesti.
Lasten kuulemisen osalta on nykyisin lainsäädännössä vain vähän
säännöksiä. Lapsen iästä, kehitystasosta ja tilanteesta riippuen lapsia
voidaan kuulla tuomioistuimen pääkäsittelyssä. Ikärajaa tai muita
edellytyksiä lapsen kuulemiselle ei ole kategorisesti säännelty. OK 17 luvun
21 §:ssä säädetään, että jos todistajaksi nimetty henkilö ei ole täyttänyt
viittätoista vuotta, harkitkoon oikeus, ottaen huomioon esiintyneet
asianhaarat, voidaanko häntä kuulustella todistajana. Oikeudenkäynnin
julkisuudesta annetun lain (945/1984) 10 §:n mukaan alle 15-vuotias ei saa
olla läsnä suullisessa käsittelyssä, jos tuomioistuin katsoo siitä voivan olla
hänelle haittaa. Tällä säännöksellä on tarkoitettu suojata suullisessa
käsittelyssä yleisönä olevia lapsia. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta
koskevan lain (361/1983) 15 §:n 2 momentin mukaan lasta voidaan kuulla
henkilökohtaisesti oikeudessa, jos tämä on painavista syistä välttämätöntä
asian ratkaisemisen kannalta. Kuuleminen voi tapahtua vain, jos lapsi
suostuu kuulemiseen ja on ilmeistä, että kuulemisesta ei saata aiheutua
lapselle haittaa. Jos lasta kuullaan henkilökohtaisesti, päätöksessä on
mainittava ne seikat, joiden johdosta lasta on kuultu (asetus lapsen huollosta
ja tapaamisoikeudesta 2 §, 556/1994).
Edellä selostetut OK 17 luvun 34 §:n säännökset todistajan kuulemisesta
yleisön tai vastaajan läsnä olematta soveltuvat myös todistajana esiintyvään
lapseen. Samanlainen tuomioistuimen harkintaan perustuva säännös on
myös laissa oikeudenkäynnin julkisuudesta (5 §:n 2 momentin 3 kohta).
Hallintomenettelylaissa (598/1982) ja hallintolainkäyttölaissa (586/1996) ei
ole erityisiä säännöksiä lapsen kuulemisesta hallintomenettelyssä tai
hallintotuomioistuimissa. Hallinto-oikeudellisessa erityissääntelyssä lapsen
kuulemista koskevia säännöksiä on ainakin lastensuojelulaissa (683/1983),
ulkomaalaislaissa (378/1991) sekä laissa sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista
ja asemasta (812/2000). Erityislait kattavat suuren osan niistä tilanteista, joissa
lasten kuuleminen voi tulla kyseeseen. Näissä laeissa lapsen kuulemisella
kuitenkin tarkoitetaan kuulemista hänen mielipiteensä selvittämiseksi eikä
kuulemista todistelutarkoituksessa.
Esitutkinnan osalta on säädetty että, alle 15-vuotiasta kuulusteltaessa on
eräin poikkeuksin lapsen huoltajalle varattava tilaisuus olla kuulustelussa
läsnä (esitutkintalaki 449/1987, 33 §). Lastensuojelulain 15 §:n 2 momentin
mukaan sosiaalilautakunnan tulee olla edustettuna lapsen tekemäksi
ilmoitetun rangaistavan teon esitutkinnassa ja tuomioistuinkäsittelyssä,
jollei se ole ilmeisen tarpeetonta.
Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen (575/1988) mukaan alle
18-vuotiasta lasta on kohdeltava esitutkinnassa hänen ikänsä ja
kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Erityisesti on huolehdittava siitä,
ettei lapselle aiheuteta tarpeettomasti haittaa koulussa, työpaikalla tai
muussa hänelle tärkeässä ympäristössä. Lapsiin kohdistuvat
tutkintatoimenpiteet on mahdollisuuksien mukaan annettava tähän
tehtävään erityisesti perehtyneiden poliisimiesten suoritettaviksi.
Esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa neuvoteltava lääkärin tai muun
asiantuntijan kanssa siitä, voidaanko lapseen kohdistaa
tutkintatoimenpiteitä. Kun viittätoista vuotta nuoremman lapsen epäillään
syyllistyneen rikolliseen tekoon, lasta voidaan kuulustella teon johdosta.
Teon johdosta voidaan myös toimittaa tutkinta sen selvittämiseksi, onko
viisitoista vuotta täyttänyt ollut osallisena rikoksessa, tai teolla menetetyn
omaisuuden saamiseksi takaisin taikka jos tutkinnanjohtaja katsoo siihen
olevan erityistä syytä tai jos sosiaalilautakunta sitä pyytää. Tutkinnasta on
soveltuvin osin voimassa, mitä esitutkinnasta rikosasiassa on säädetty.
Lakivaliokunnan ROL:ia koskeneessa mietinnössä on kiinnitetty huomiota
siihen, ettei laissa ole otettu huomioon erikoistilanteita, joissa pieni lapsi on
asianomistajana esimerkiksi vakavassa seksuaalirikoksessa. Valiokunnan
mukaan on välttämätöntä, että tuomioistuin näissä tilanteissa huolehtii
tarkoin lapsen edusta ja käyttää tarvittaessa oikeuttaan määrätä tukihenkilö
lapsen avuksi. Lisäksi valiokunta pitää tarpeellisena, että selvitetään
erikseen, voidaanko lapsen kuuleminen ihmisoikeussäännöksen huomioon
ottaen järjestää jollakin muulla tavalla kuin tuomioistuimen edessä
esimerkiksi esitutkintaa ja videotekniikkaa hyväksikäyttämällä (LaVM
9/1997 vp, s. 12).
Eduskunnan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi
esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien
muuttamisesta (HE 52/2002 vp) sisältää ehdotuksen erityisen säännöksen
ottamisesta esitutkintalakiin lapsen kuulemisesta asianomistajana tai
todistajana esitutkinnassa sen tilanteen varalle, ettei lasta voida kuulla
varsinaisessa oikeudenkäynnissä. Kuulustelu videoitaisiin ja se voitaisiin ottaa
oikeudenkäyntiaineistona huomioon pääkäsittelyssä. Kuulustelussa olisi
otettava huomioon kuulusteltavan kehitystason asettamat erityisvaatimukset
kuulustelumenetelmille, kuulusteluun osallistuvien henkilöiden määrälle ja
muille kuulusteluolosuhteille. Rikoksesta epäillylle olisi
ihmisoikeussopimuksissa edellytetyin tavoin järjestettävä tilaisuus kysymysten
esittämiseen. Samassa esityksessä ehdotetaan näiden tallenteiden
hyödyntämistä tietyin edellytyksin tuomioistuimen pääkäsittelyssä.
2.2.2. Nykytilan arviointi
Laissa tulisi nykyistä tarkemmin säännellä edellytykset lasten kuulemiselle
tuomioistuimessa todistajina taikka todistelutarkoituksessa. Lakiin voitaisiin
ottaa myös säännökset siitä, miten kuuleminen tapahtuu. Vaihtoehtoisten
kuulustelumenetelmien (videokonferenssit ym.) käyttö tulisi normittaa
laissa. Lasten kuulustelutekniikkaan tulisi kiinnittää huomiota.
Tuomareiden valmiuksia tässä suhteessa voidaan parantaa koulutuksella.
Nimenomaisten säännösten puuttumisesta huolimatta nykyisen lainsäädännön
on katsottu mahdollistavan lasten esitutkintakertomusten videoimisen ja
käyttämisen todisteena oikeudenkäynnissä. Videotallenteiden käyttämisestä
todisteena oikeudenkäynnissä tulisi ottaa lakiin nimenomaiset säännökset sekä
esitutkinnan että oikeudenkäynnin osalta.
2.3. Oikeussuojakeinot asian viipymistä vastaan
2.3.1. Lainsäädäntö ja käytäntö
Jäljempänä selostetaan erikseen Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä liittyen oikeussuojakeinoihin
saattaa oikeudenkäynnin pitkää kestoa koskeva asia kansallisen
viranomaisen ratkaistavaksi.
Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan perustuslaissa
(731/1999) sekä Suomea velvoittavissa ihmisoikeussopimuksissa.
Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi
asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivästystä lain mukaan toimivaltaisessa
tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan
ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Asianosaisella on eräitä oikeussuojakeinoja saattaa oikeudenkäynnin pituus
kansallisen viranomaisen ratkaistavaksi. Tavanomaisin ja yleensä tehokas
keino vaikuttaa prosessin etenemiseen on esittää perusteltu
kiirehtimispyyntö asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle. Toiseksi
asianosaiset voivat kannella ylemmälle viranomaiselle. Poliisitutkinnan
viipymisen osalta asianosainen voi kannella ylemmälle
poliisiviranomaiselle ja syyteharkinnan viipymisen osalta ylemmälle
syyttäjälle.
Asianosainen voi myös kannella prosessin kestosta eduskunnan
oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille joko prosessin
aikana tai sen jälkeen. Sekä oikeusasiamiehen että oikeuskanslerin
tehtävänä on valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä
virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää
hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä
hoitaessaan oikeusasiamies ja oikeuskansleri valvovat perusoikeuksien ja
ihmisoikeuksien toteutumista.
Oikeusasiamies ja oikeuskansleri voivat kantelun johdosta antaa
huomautuksen, ajaa syytettä lainvastaiseen menettelyyn syylliseksi epäiltyä
vastaan taikka määrätä ryhdyttäväksi kurinpitomenettelyyn. He voivat myös
saattaa valvottavan tietoon käsityksensä lain oikeasta tulkinnasta taikka
kiinnittää valvottavan huomiota hyvän hallintotavan vaatimuksiin tai perus- ja
ihmisoikeuksien toteutumista edistäviin näkökohtiin. Samoin he voivat ryhtyä
toimenpiteisiin tapahtuneen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan
korjaamiseksi. Sekä oikeusasiamiehen että oikeuskanslerin viime vuosien
kertomuksista ilmenee, että molemmat ovat puuttuneet asioiden
viipymiseen esitutkinnassa tai tuomioistuimessa.
Lokakuun 1 päivänä 1997 voimaan tulleen rikosasioiden
oikeudenkäyntiuudistuksen yhteydessä kumottiin oikeudenkäymiskaaren 16
luvun 4 §:n 2 momentti, jonka mukaan asianosainen, joka katsoi
lykkäyksellä asiaa turhaan viivytettävän, sai kannella siitä 30 päivän
kuluessa hovioikeuteen (niin sanottu kantelu tarpeettomasta lykkäyksestä).
Kanteluoikeus koski sekä riita- että rikosasioita. Rikosasioiden
oikeudenkäyntiuudistuksen yhteydessä asioiden lykkääminen säädettiin
pääsääntöisesti kielletyksi. Säännös katsottiin sen vuoksi tarpeettomaksi ja
kumottiin.
Rikosasiain käsitteleminen tilastojen valossa erityisesti käräjäoikeuksien
osalta on melko nopeaa. Oikeustilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna
2000 vain 11 prosentissa jutuista rikoksen käsittely käräjäoikeuteen
saapumispäivästä ratkaisun päivään kesti yli puoli vuotta. Yli 12 kuukautta
käsittely kesti 3,5 prosentissa rikosjutuista. Myös pitkään kestäviä asioita
kuitenkin on ja käsittelyajat muutoksenhakuasteessa ovat jossain määrin
pidentyneet. Riita-asioiden osalta oikeustilastollisen vuosikirjan mukaan
vuonna 2000 käräjäoikeuden erillisessä pääkäsittelyssä päättyneiden
asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 12,3 kuukautta. Sen sijaan
kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 2,6 kuukautta.
2.3.2. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikla ja
niiden tulkinta oikeuskäytännössä
Euroopan neuvoston yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
suojaamiseksi, jäljempänä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus, tuli
Suomessa voimaan 10 päivänä toukokuuta 1990 (439/1990, SopS 19).
Sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen
ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti
perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin,
kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan
nostetusta rikossyytteestä.
Sopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka yleissopimuksessa
tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään
tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin
tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet
virantoimituksessa olevat henkilöt. Artikla täydentää sitä edeltäviä,
materiaalisia ihmisoikeuksia sisältäviä artikloja, ja sitä onkin tulkittava
suhteessa 1-12 artiklan itsenäisiin määräyksiin. Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan 13 artiklaa ei kuitenkaan
pääsääntöisesti sovelleta, jos kysymyksessä on 6 artiklan 1 kohdan tai 5
artiklan 4 kohdan (oikeus saattaa vapaudenriiston laillisuus tutkittavaksi)
väitetty rikkominen. Sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan ja 5 artiklan 4 kohdan
katsotaan olevan suhteessa 13 artiklaan lex specialis luonteisia. Niiden
määräykset ovat 13 artiklaa tiukempia ja sisältävät jo itsessään 13 artiklan
määräykset. Edellä mainittuja periaatteita ei kuitenkaan enää sovelleta, jos 6
artiklan 1 kohtaa väitetään loukatun sen vuoksi, että kansallinen prosessi on
ollut kestoltaan liian pitkä.
Vastoin aikaisempaa oikeuskäytäntöään ihmisoikeustuomioistuin katsoi 26
päivänä lokakuuta 2000 antamassaan ratkaisussa Kudla v. Puola (valitus
30210/96), että kysymys siitä, onko valittajalla ollut käytettävissään tehokas
kansallinen oikeussuojakeino, on erillinen siitä kysymyksestä, onko
oikeudenkäynti tapahtunut 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen
ajan kuluessa. Aikaisemmassa oikeuskäytännössään
ihmisoikeustuomioistuin ei katsonut tarpeelliseksi tutkia, oliko 13 artiklaa
rikottu, jos se oli todennut 6 artiklan 1 kohdan loukkauksen. Ratkaisussaan
ihmisoikeustuomioistuin totesi, että oikeudenkäynnin kestoa koskevien
valitusten jatkuvan kasaantumisen vuoksi sen on aika muuttaa
oikeuskäytäntöään. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun mukaan 13
artiklaa on tulkittava siten, että se takaa tehokkaan oikeussuojakeinon
kansallisen viranomaisen edessä silloin, jos 6 artiklan 1 kohdassa taattua
oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa väitetään loukatun.
Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan 13 artiklan takaama suoja ei
kuitenkaan ole absoluuttinen, sillä se kokonaisuus, jossa väitetty loukkaus
on tapahtunut, voi rajoittaa ajateltavissa olevia oikeussuojakeinoja.
Kansallisen lainsäädännön tulee mahdollistaa tehokas oikeussuojakeino,
mutta kullekin valtioille jää harkintavaltaa sen suhteen, mikä niiden
oikeusjärjestelmässä on tämä oikeussuojakeino. Kysymyksessä olevan
oikeuden luonteesta ja tapauksen olosuhteista riippuu, minkälaista
oikeussuojakeinoa 13 artiklan voidaan katsoa edellyttävän.
Oikeussuojakeinon tulee kuitenkin olla tehokas sekä oikeudellisesti että
käytännössä (Kudla v. Puola, Kaya v Turkey 19.2.1998 ja Ilhan v. Turkey
27.6.2000)
Oikeussuojakeinon tehokkuudella ei tarkoiteta sitä, että lopputuloksen tulisi
olla hakijalle myönteinen. Asiaa ei välttämättä tarvitse tutkia myöskään
tuomioistuimessa eikä muussakaan oikeusviranomaisessa. Vaikka yksi
oikeussuojakeino ei yksistään täyttäisi 13 artiklan vaatimuksia, voi usea
samanaikaisesti käytettävissä oleva oikeussuojakeino yhdessä tarkasteltuna
olla riittävä (Kudla v. Puola, Silver and Others v. the United Kingdom
25.3.1983 ja Chatal v. the United Kingdom 15.11.1996).
Ihmisoikeustuomioistuimen linjaratkaisussa Kudla v. Puola Puolan valtio ei
edes väittänyt, että valittajalla olisi ollut oikeudenkäynnin pituutta vastaan
käytettävissä oikeussuojakeino. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että sekä 6
artiklan 1 kohtaa että 13 artiklaa oli loukattu. Vaikka ratkaisussa ei arvioida
jonkin yksittäisen oikeussuojakeinon sopimuksenmukaisuutta, siitä on
luettavissa, että tehokkaan oikeussuojakeinon avulla oikeudenkäyntiä on
joko pystyttävä nopeuttamaan tai oikeudenkäynnin pitkittymisestä on
voitava suorittaa asianosaiselle korvausta.
2.3.3. Nykytilan arviointi
Edellä selostettua Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen antamaa
ratkaisua Kudla v. Puola voidaan tulkita siten, että kansallisten
oikeussuojakeinojen avulla oikeudenkäyntiä on voitava joko nopeuttaa tai
asianosaiselle on voitava jälkikäteen hyvittää se, että Euroopan neuvoston
ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa taattua oikeutta
oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa on rikottu.
Meillä käytettävissä olevat edellä selostetut oikeussuojakeinot -
kiirehtimispyyntö, kantelu ylemmälle viranomaiselle ja kantelu
oikeusasiamiehelle taikka oikeuskanslerille - tähtäävät pääasiassa
nimenomaan oikeuskäsittelyn nopeuttamiseen. Oikeusasiamiehelle ja
oikeuskanslerille tehty kantelu voi kuitenkin johtaa myös muihin
toimenpiteisiin, kuten syytetoimiin taikka kurinpitomenettelyyn.
Asianosaisen mahdollisuus jälkikäteiseen hyvitykseen on myös olemassa,
koska valtio on korvausvastuussa vahingonkorvauslain (412/1974)
säännösten mukaisesti. Asianosaisella ei kuitenkaan ole oikeutta
vahingonkorvaukseen pelkästään sillä perusteella, että oikeudenkäynnin kesto
on ylittänyt kohtuullisen ajan.
Voimassa olevien kansallisten oikeussuojakeinojen voidaan katsoa
täyttävän Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
määräykset tehokkaista oikeussuojakeinoista myös Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuimen antaman ratkaisun Kudla v. Puola valossa.
Kansallisten oikeussuokeinojen riittävyydestä on kuitenkin esitetty myös
epäilyksiä. Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa on myös
ollut käsiteltävänä useita Suomea vastaan tehtyjä valituksia, joissa on
väitetty 6 artiklan 1 kohtaa rikotun sillä perusteella, että oikeudenkäynti ei
ole tapahtunut kohtuullisessa ajassa. Sen vuoksi olisi parempi, että
asianosaisen olisi ensin turvauduttava kotimaiseen oikeusturvakeinoon ja
vasta sen jälkeen hän voisi valittaa Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuimeen. Asianosaisen oikeusturva myös paranisi, jos
hänellä olisi käytettävissään konkreettinen keino saattaa käsittelyn kestoa
koskeva kysymys kansallisesti tuomioistuimen ratkaistavaksi ja saada siten
prosessia mahdollisesti nopeutetuksi.
Näistä syistä esityksessä ehdotetaan, että oikeudenkäymiskaareen otettaisiin
säännökset, joiden nojalla asianosaisilla olisi mahdollisuus hakea asiansa
julistamista kiireelliseksi. Kiireelliseksi julistaminen tulisi mahdolliseksi sekä
riita- että rikosasioissa. Ehdotettavat säännökset koskisivat asian
tuomioistuinvaihetta. Esityksessä ei ehdoteta esitutkintavaiheen tai
syyteharkinnan osalta uusia oikeussuojakeinoja asian kiirehtimiseksi. Nykyiset
kantelumahdollisuudet säilyvät. Sen jälkeen kun asian kiireelliseksi
julistamisesta on saatu käytännön kokemuksia, on paremmat edellytykset
harkita sitä, olisiko vastaavan tyyppinen instituutio tarpeen myös näiden
rikosprosessin aikaisempien vaiheiden osalta.
2.4. Rikoshyötyä koskevan tuomion purkaminen
Menettämisseuraamuksia koskeva lainsäädäntö on juuri uudistettu
tammikuun 1 päivänä 2002 voimaantulleilla rikoslain 10 luvun säännöksillä
(875/2001). Menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön uudistamista
koskeneen hallituksen esityksen (HE 80/2000 vp) eduskuntakäsittelyn
aikana tuli esille tarve selvittää, tulisiko lainsäädännöllisin keinoin tehdä
nimenomaisesti mahdolliseksi saada tuomittua rikoshyöty menetetyksi
jälkikäteen, jos jo loppuun käydyn oikeudenkäynnin jälkeen ilmenee, että
rikollisen saama tosiasiallinen hyöty on ensiprosessissa ilmennyttä hyötyä
huomattavasti suurempi.
Ongelmaa voidaan pyrkiä ratkaisemaan eri tavoin. Hallituksen esityksestä
80/2000 vp antamassaan lausunnossa Keskusrikospoliisi ehdotti, että
rikoksen tuottaman hyödyn konfiskoinnin tulisi olla mahdollista erillisessä,
rikosperusteesta riippumattomassa konfiskaatioprosessissa. Tällainen
jälkikäteinen prosessi tulisi ehdotuksen mukaan olla mahdollista panna
vireille, kun rikollisen saama tosiasiallinen rikoshyöty on perusrikokseen
liittyvässä rikosprosessissa määriteltyä menettämisseuraamusta
huomattavasti suurempi. Keskusrikospoliisi ehdotti myös, miten erillisen
konfiskaatioprosessin käyttöedellytykset voitaisiin muuten rajata.
Ehdotus oli samankaltainen kuin talousrikossäännösten tarkistamisesta
ehdotuksen tehneen työryhmän mietinnössä (29.9.2000) esiin otettu.
Työryhmän mukaan mahdollisuudet säätää menettämisseuraamuksen
tuomitsemisesta erillisessä konfiskaatioprosessissa tulisi selvittää.
Prosessissa käsiteltäisiin ainoastaan menettämisseuraamusta. Tällaiseen
prosessiin voisi liittyä ongelmia suhteessa aiemman tuomion
oikeusvoimavaikutukseen, minkä vuoksi mahdollisuutta prosessin
käynnistämiseen tulisi selvästi rajata. Työryhmän mukaan keskeisenä
rajausperusteena tulisi olla sen, että aiemmassa prosessissa piiloon jäänyt
hyöty ei ollut aikanaan selvitettävissä.
Oikeusvoimasta ei ole OK:ssa tai ROL:ssa nimenomaisia säännöksiä, mutta
periaate ilmenee välillisesti esimerkiksi ylimääräistä muutoksenhakua
koskevista oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännöksistä samoin kuin
syytteen muuttamista koskevasta ROL 5:17:sta. Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklassa on kielto syyttää tai
rangaista kahdesti. Sen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan
nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta
hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion
lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Nämä määräykset eivät estä
ottamasta juttua uudelleen tutkittavaksi asianomaisen valtion lakien ja
oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin
tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen
perustavaa laatua oleva virhe, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen.
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen
yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappale sisältää vastaavan kiellon, mutta
ilman poikkeuksen sallivaa määräystä. Sen vuoksi Suomi on tehnyt siihen
varauman, joka koskee tuomion purkamista syytetyn vahingoksi
oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n mukaisesti.
On epäselvää, voisiko menettämisseuraamuksen tutkiminen ja
tuomitseminen uudelleen ylipäätään olla ihmisoikeussopimusten
määräyksissä tarkoitettua "tutkimista tai rankaisemista". Määräykset
koskevat nimenomaisesti vain rangaistusta.
Rikostuomion oikeusvoima nojaa vahvoihin perusteisiin. Ilman tuomion
sitovaa vaikutusta, oikeudenkäynnin lopputulos ja muutoksenhakukeinot
menettäisivät merkityksensä. Oikeusvarmuus ja oikeusrauha edellyttävät,
että kullekin oikeusriidalle tulee periaatteessa määrätä jokin päätepiste.
Vaikka oikeudenkäynnissä ja muutoksenhaussa pyritään saavuttamaan
aineellisesti oikeita ratkaisuja, niin oikeusriitojen lopettamiseen tähtäävien
argumenttien painoarvo kasvaa suhteessa tuohon päämäärään, kun tuomio
tulee lainvoimaiseksi. Esimerkiksi syytteestä vapautetun syytetyn
henkilökohtainen turvallisuus edellyttää, ettei hänen tarvitse jatkuvasti elää
epävarmuudessa ja varautua siihen, että syyte nostettaisiin uudelleen ja että
hän mahdollisesti tulisi uudessa prosessissa tuomituksi rangaistukseen.
Myös rangaistukseen tuomitun oikeusturvan ja yhteiskuntaan uudelleen
sopeutumisen vuoksi on tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että tuomittu
rangaistus, jonka hän mahdollisesti on kärsinytkin, on kyseisestä rikoksesta
lopullinen eikä voi muuttua uudessa oikeudenkäynnissä eri perusteilla
nostetun syytteen takia ankarammaksi. Oikeusvoiman avulla vältetään
lisäkustannuksia aiheuttavien uusintaprosessien syntyminen. Tuomion
oikeusvoima on lisäksi omiaan vaikuttamaan siihen, että poliisi ja syyttäjä
paneutuvat rikostutkintaan huolellisesti ja tarmokkaasti eikä syyttäjä vie
asiaa tuomioistuimeen ennen kuin tutkittavana oleva teko on riittävän hyvin
selvitetty.
Oikeusvoimavaikutuksen vuoksi tuomiossa tutkitun teon rikosoikeudelliset
seuraukset niin sanotusti prekludoituvat. Tuomiossa määrättyä rangaistusta
ei voida myöhemmin muuttaa ja jos jokin rangaistuksenluonteinen
seuraamus on jäänyt tuomiossa määräämättä, ei sitä koskevaa vaatimusta
voida ottaa uudessa oikeudenkäynnissä tutkittavaksi. Rikostuomion
oikeusvoima käsittää siten vallitsevan käsityksen mukaan myös
kysymyksen rikoksen perusteella tuomittavasta menettämisseuraamuksesta.
Keskusrikospoliisin ja talousrikostyöryhmän esiin ottamissa tilanteissa ei
voi olla kysymys siitä, että uutta hyötyä olisi syntynyt vasta sen jälkeen,
kun tekijä on tuomittu. Kysymys onkin siitä, että hyöty oli jo aikanaan
syntynyt, mutta se tulee ilmi tai siitä saadaan uutta näyttöä vasta tuomion
jälkeen. Tilanteella onkin selvä yhteys tuomionpurkua koskeviin
säännöksiin.
Oikeusvoiman lopullisuudesta poikkeuksen muodostavat säännökset, joiden
mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan purkaa. Oikeudenkäymiskaaren
31 luvun 9 §:ssä on nykyisin säädetty tuomion purkamisen edellytyksistä
rikosasioissa syytetyn vahingoksi. Vastaavasti OK 31 luvun 8 §:ssä on
säädetty tuomion purkamisen edellytykset rikosasiassa syytetyn eduksi.
Nykyisten säännösten perustella on kuitenkin tulkinnanvaraista, voitaisiinko
rikostuomio purkaa, jos haettaisiin pelkän menettämisseuraamuksen
purkamista. Nykyisessä pykälässä puhutaan vain rangaistussäännöksistä.
Uudessa, vain piiloon jäänyttä hyötyä koskevassa konfiskaatioprosessissa,
ei ilmeisesti voitaisi käyttää aikaisempaa rikostuomiota konfiskaation
perusteena. Aikaisemmalla rikostuomiolla ei nimittäin ole sitovaa
vaikutusta uudessa rikosoikeudenkäynnissä. Tällöin olisi uudessakin
oikeudenkäynnissä esitettävä normaali näyttö rikoksesta ja muista
konfiskaation perustavista seikoista. Menettely olisi siis varsin raskas.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että erilliseen konfiskaatioprosessiin
liittyisi ongelmallisia oikeusvoima- ja oikeusturvanäkökohtia. Sen sijaan
piiloon jääneen hyödyn konfiskointi voisi paremmin olla toteutettavissa
tuomionpurkuna. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan nykyisten säännösten
sanamuodon rajoissa mahdollista. Ruotsalaisessa komiteanmietinnössä
(Effektivare förverkandelagstiftning, SOU 1999:147, s. 256) on ehdotettu
tämäntyyppistä konfiskaatiota koskevaa erillistä tuomionpurkusäännöstä.
Tuomionpurku olisi riittävä keino puuttua niihin, todennäköisesti varsin
harvalukuisiin tapauksiin, joissa olisi todellista tarvetta puuttua asiaan
jälkikäteen. Tuomiopurku olisi mahdollistettava sekä syytetyn eduksi että
vahingoksi.
3. Lainsäädäntö eräissä muissa maissa ja eurooppalaiset
todistajan asemaa koskevat instrumentit
Oikeusvertailun osalta viitataan siihen, mitä rikosprosessin
tarkistamistyöryhmän osamietinnössä (Oikeusministeriön työryhmämietintö
2002:4) on esitetty.
4. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
4.1. Tavoitteet
Esityksen tavoitteena on luoda lainsäädännölliset puitteet tietyille uusille
keinoille, joilla pyritään parantamaan oikeudenkäyntien toimivuutta ja
tarkoituksenmukaisuutta. Tavoitteena on myös lisätä lainsäädännöllisiä
keinoja todistajien ja muiden oikeudenkäynnissä kuultavien suojaamiseksi.
Lisäksi tavoitteena on mahdollistaa lasten ja muiden erityisryhmien
kuuleminen tuomioistuimessa sellaista menettelyä noudattaen, joka ottaa
erityistarpeet huomioon. Tämän lisäksi tavoitteena on tehostaa asianosaisen
oikeussuojakeinoja asian viipymistä vastaan. Vaikka painopiste uusien
ehdotettujen keinojen käyttämisessä olisi rikosprosessissa, ehdotusten
soveltamisalana olisi pääsääntöisesti myös riita-asiat ja muut yleisissä
tuomioistuimissa käsiteltävät asiat.
4.2. Keskeiset ehdotukset
4.2.1. Todistajan suojelu
Todistelun tulee pääsääntöisesti tapahtua niin, että asianosaiset ja todistaja
ovat yhtä aikaa läsnä istunnossa. Poikkeustapauksissa esimerkiksi
silloin, jos todistajalla on aihetta pelätä oman tai perheenjäsenensä
turvallisuuden puolesta voi kuitenkin olla tarpeen välttää yhteyttä
todistajan ja sen asianosaisen välillä, jonka taholta uhka on olemassa.
Todistajaa voidaan suojata kuulemalla häntä tuomioistuimessa asianosaisen
läsnä olematta. Edellä tarkemmin selostetut voimassa olevat OK 17 luvun
säännökset mahdollistavat todistajan, asiantuntijan ja totuusvakuutuksen
nojalla kuultavan asianosaisen kuulemisen tuomioistuimessa asianosaisen
saapuvilla olematta. Laissa ei sen sijaan ole nimenomaista säännöstä
asianosaisen kuulemisesta todistelutarkoituksessa toisen asianosaisen läsnä
olematta. Voimassa olevien säännösten on myös joskus katsottu
tarkoittavan, että asianosaiselle on taattava oikeus esittää kysymyksiä
suoraan todistajalle, joten todistaja voi lopulta kuitenkin joutua
oikeudenkäynnissä kasvotusten asianosaisen kanssa.
Esityksessä ehdotetaan oikeudenkäymiskaareen otettavaksi säännös, jossa
säädettäisiin todistajan tai muun todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön
kuulemisesta pääkäsittelyssä asianosaisen läsnä olematta. Menettely olisi
mahdollinen, jos se olisi tarpeen kuultavan tai hänen läheisensä
suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta tai jos kuultava
muuten jättäisi ilmaisematta, mitä asiasta tietää tai jos asianosainen
häiritsisi taikka koettaisi eksyttää kuultavaa hänen puhuessaan. Kaksi
viimeksi mainittua edellytystä ovat myös voimassa olevassa laissa.
Kuuleminen asianosaisen läsnä olematta olisi kuitenkin aina
tuomioistuimen harkinnassa. Asianosaisille olisi taattava oikeus esittää
kuultavalle kysymyksiä. Asianosaisille ei kuitenkaan taattaisi suoraa
kyselyoikeutta, vaan mahdollisuus kysymysten esittämiseen voitaisiin
järjestää usealla eri tavalla.
4.2.2. Teknisten apuvälineiden hyödyntäminen todistelussa
Nykyinen oikeudenkäymiskaari ei nimenomaisesti mahdollista sitä, että
todistelua voitaisiin pääkäsittelyssä ottaa vastaan teknisiä apuvälineitä
käyttäen siten, ettei kuultava henkilö ole itse henkilökohtaisesti
tuomioistuimessa läsnä. Sen sijaan puhelimen ja muiden teknisten
apuvälineiden käyttämisestä riita-asiain valmistelun yhteydessä meillä on jo
otettu säännökset oikeudenkäymiskaareen (lailla 768/2002). Säännökset
tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003. Samoin hovioikeuksien osalta
on ehdotettu, että sellaista käräjäoikeudessa kuultua todistajaa, asiantuntijaa
ja asianosaista, jonka kertomuksen uskottavuus voidaan luotettavasti
arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan, voidaan kuulla
todistelutarkoituksessa hovioikeuden pääkäsittelyssä myös puhelinta taikka
muuta siihen soveltuvaa äänen tai kuvanvälitysmenetelmää käyttäen, jos
asianosaiset siihen suostuvat ja sitä voidaan pitää muutoinkin sopivana (ks.
HE 83/2001 vp).
Esityksessä ehdotetaan, että teknisten apuvälineiden avulla tapahtuvasta
todistelusta tulisi oikeudenkäymiskaareen yleiset kaikkia yleisissä
tuomioistuimissa tapahtuvia oikeudenkäyntejä koskevat säännökset. Näitä
voitaisiin siis soveltaa sekä riita- että rikosasioissa. Samoin ehdotettuja
säännöksiä voitaisiin soveltaa sekä asiaa ensimmäisessä asteessa
käsiteltäessä että muutoksenhakuprosessissa.
Kysymykseen tulevat tekniset apuvälineet todistajan kuulemisessa olisivat
videokokouksen käyttö ja yksinkertaisesti puhelinneuvottelu. Toisaalta
kysymykseen voisivat tulla myös muut mahdolliset soveltuvat
tiedonvälitystavat. Teknisten apuvälineiden avulla voitaisiin todistelu ottaa
vastaan pääkäsittelyssä siten, ettei todistajan tarvitsisi tulla oikeuden
istuntoon paikalle. Hän voisi antaa todistuksensa tarkoitukseen varatussa
paikassa tai esimerkiksi kotonaan. Todistajan ei siten tarvitsisi olla edes
samalla paikkakunnalla, jossa oikeuden istunto pidetään.
Ehdotuksen mukaan teknisten apuvälineiden avulla kuulemista voitaisiin
käyttää yhtenä todistajan suojaa tarkoittavana keinona, mutta sillä olisi
myös käyttöä muissa tilanteissa, joissa todistajan kuulemiseksi hänen
henkilökohtainen läsnäolonsa pääkäsittelyssä ei olisi tarpeen.
Tuomioistuimella olisi ehdotuksen mukaan aina tapauskohtaista
harkintavaltaa siitä, kuullaanko todistajaa tai muuta henkilöä perinteisellä
tavalla hänen läsnäoloaan edellyttäen, vai käytetäänkö teknisen apuvälineen
avulla tapahtuvaa todistelua.
Videokonferenssina tapahtuva henkilön kuuleminen toteuttaa paremmin
yleiset todistelun välittömyyttä koskevat vaatimukset kuin puhelimessa
kuulusteleminen. Puhelimessa kuultavan henkilön kertomuksen
uskottavuuden arviointi on hankalaa, eikä muutoinkaan olisi
tarkoituksenmukaista, että puhelimessa kuulemisesta tulisi
säännönmukainen tapa kuulustella todistajaa. Sen vuoksi ehdotetaan, että
puhelimessa kuulemisen käyttöala olisi rajoitetumpi kuin videoneuvotteluna
kuulemisen. Puhelimessa kuuleminen olisi ehdotuksen mukaan mahdollista
vain, jos kuultava ei sairauden tai muun syyn vuoksi voisi saapua
henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn tai jos hänen henkilökohtaisesta
saapumisestaan pääkäsittelyyn aiheutuisi todisteen merkitykseen verrattuna
kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta haittaa, taikka kuultavan
kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen
henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä.
Rikoslain 15 luvun 1 §:ssä kriminalisoidaan perättömän lausuman
antaminen tuomioistuimessa. Saman luvun 3 § koskee tämän rikoksen
kvalifioitua tekomuotoa ja 4 § tuottamuksellista perätöntä lausumaa.
Säännöksissä käytetään sanamuotoa, jonka mukaan rangaistavaa on
tuomioistuimessa annettu perätön lausuma. Tuomioistuimella ei tässä
tarkoiteta tuomioistuinrakennusta, vaan oikeudenkäyntiä. Luvun 2 §:n 1
kohta puolestaan koskee oikeudenkäyntimenettelyyn rinnastettavaa
viranomaismenettelyä, joka on siis jotain muuta kuin tuomioistuinprosessia.
Kuitenkin rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen vuoksi rikoslain
mainittua kohtaa ehdotetaan tarkistettavaksi siten, ettei jää epäselvyyttä
siitä, että myös videokonferenssissa tai puhelimessa annettu lausuma
kuuluu lainkohdan soveltamisalaan. Perätöntä lausumaa tuomioistuimessa
koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaisiin lausumiin, jotka annetaan
oikeudenkäynnissä valan tai vakuutuksen nojalla videokonferenssin tai
puhelimen välityksellä riippumatta siitä, onko todistaja tai muu kuultavana
oleva henkilö tällöin fyysisesti tuomioistuimen tiloissa.
Todistajan tai muun henkilön kuulemisesta ulkomailla säädettäisiin edelleen
erikseen. Ulkomailla olevan todistajan kuulemisessa edellytetään sen
valtion myötävaikutusta, josta on kysymys. Näin on myös tilanteessa, jossa
todistelussa käytetään teknisiä apuvälineitä.
4.2.3. Lapsen kuuleminen
Esityksessä ehdotetaan oikeudenkäymiskaareen otattavaksi nykyistä
yksityiskohtaisempi säännös lapsen kuulemisesta tuomioistuimessa.
Säännös koskisi edelleen myös sellaisen henkilön kuulemista, jonka
henkinen toiminta on häiriintynyt. Säännöstä sovellettaisiin, jos lasta tai
henkiseltä toiminnaltaan häiriintynyttä henkilöä kuultaisiin joko todistajana
taikka muussa ominaisuudessa todistelutarkoituksessa.
Voimassa olevassa OK 17 luvun 21 §:ssä olevaa 15 vuoden ikärajaa ei
ehdoteta muutettavaksi, koska se on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi.
Tarkkarajainen säännös on helposti tulkittava ja se luo oikeusvarmuutta.
Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on 15 vuotta, joten voimassa olevassa
laissa oleva ja edelleen säilytettäväksi ehdotettava ikäraja on
yhdenmukainen tämän kanssa. Esimerkiksi lapsen huoltoa ja
tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 12
§:ssä ja lastensuojelulain 10 §:n 2 momentissa on lapsen oman mielipiteen
merkitykselle asetettu 12 vuoden ikäraja. Näissä tapauksissa kyse on
kuitenkin viranomaisen lapseen kohdistamasta toimenpiteestä ja sen vuoksi
on perusteltua, että 12 vuotta täyttäneen lapsen mielipiteelle annetaan
merkitystä. Todistajana tai todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön
kohdalla ei kuitenkaan ole samanlaisesta asiasta kyse. Sen vuoksi
vakiintunutta 15 vuoden ikärajaa ei ehdoteta muutettavaksi.
Nykyisessä laissa ei ole säädetty tarkemmin edellytyksiä lapsen
kuulemiselle. Esityksessä ehdotetaan, että tuomioistuin voisi kuulla lasta tai
henkiseltä toiminnaltaan häiriintynyttä henkilöä, jos henkilökohtaisella
kuulemisella olisi asian selvittämiseksi keskeinen merkitys eikä
kuulemisesta todennäköisesti aiheuttaisi henkilölle sellaista kärsimystä tai
haittaa, joka voi vahingoittaa häntä tai hänen kehitystään.
Esityksessä ehdotetaan, että tuomioistuin voisi tarvittaessa määrätä
tukihenkilön lainkohdassa tarkoitetulle henkilölle. Tukihenkilön
määräämisellä olisi tarkoitus helpottaa kuulemista ja vähentää siitä
kuultavalle aiheutuvaa haittaa. Tukihenkilön määräämiseen ja hänelle
maksettavaan palkkioon ehdotetaan sovellettavaksi ROL:n 2 luvun
säännöksiä asianomistajalle määrättävästä tukihenkilöstä.
Nykyinen laki ei sisällä nimenomaisia säännöksiä kuulemismenettelystä
tuomioistuimessa, kun kuullaan lasta tai henkiseltä toiminnaltaan
häiriintynyttä henkilöä. Kuuleminen on suoritettava asianmukaista
menettelyä noudattaen. Erityisesti lapsen kuulemisen osalta on harkittava,
minkälaisia kysymyksiä hänelle voidaan esittää. Sen vuoksi esityksessä
ehdotetaan, että kuulustelun suorittaisi pääsääntöisesti tuomioistuin.
Tuomioistuin voisi kuitenkin antaa kuulustelun myös asianosaisten
tehtäväksi. Kuuleminen voisi tarvittaessa tapahtua muussakin tilassa kuin
tuomioistuimen istuntosalissa.
Jos lasta ei voida kuulla hänen ikänsä tai kehitystasonsa vuoksi
pääkäsittelyssä, lapsen esitutkinnassa antama kertomus saattaa olla tärkein
asiassa saatavissa oleva näyttö. Esitutkinnassa annetun kertomuksen
käyttämiseen oikeudenkäynnissä todisteena liittyy kuitenkin eräitä lähinnä
näytön välillisyyteen ja syytetyn oikeusturvaan liittyviä ongelmia.
Varsinaisen kertomuksen lisäksi kuulusteluolosuhteet ja
kuulustelumenetelmät pitäisi voida riittävän luotettavasti todeta myös
jälkikäteen. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset taas
edellyttävät, että syytetyllä on jossain vaiheessa prosessia oikeus esittää
todistajalle kysymyksiä. Jos esitutkintakertomus on videoitu tai tallennettu
muuhun ääni- ja kuvatallenteeseen näiden periaatteiden mukaisesti, se tulisi
voida ottaa oikeudenkäynnissä todisteena huomioon. Esityksessä
ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös, joka mahdollistaisi tallenteen
hyödyntämisen todisteena tuomioistuimessa. Esityksessä ehdotetaan myös
mahdollistettavaksi lapsen kuuleminen videokonferenssina.
4.2.4. Asian kiireelliseksi julistaminen
Esityksessä ehdotetaan, että oikeudenkäymiskaareen lisättäisiin säännökset,
joiden nojalla asianosainen voisi hakea asiansa julistamista kiireelliseksi ja
saada siten asiansa käsittelyä nopeutettua. Mahdollisuus koskisi sekä riita-
että rikosasioita. Esityksen tavoitteena on parantaa asianosaisten
oikeusturvaa. Esityksen tarkoitus on myös varmistaa, että Suomen
lainsäädäntö täyttää Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 13
artiklan määräykset myös jaksossa 2.3.2. selostetun Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuimen antaman ratkaisun Kudla v. Puola jälkeen.
Ehdotettujen säännösten nojalla muukin kuin laissa nimenomaisesti
kiireelliseksi säädetty asia voitaisiin julistaa kiireelliseksi. Tällöin asia olisi
käsiteltävä ennen muita asioita ilman aiheetonta viivytystä. Käytännössä
tämä tarkoittasi sitä, että asia olisi käsiteltävä yhtä kiireellisenä kuin laissa
kiireelliseksi säädetty asia. Kiireelliseksi julistaminen edellyttäisi, että
asianosainen esittäisi perusteet sille, että hänellä on selkeä tarve esimerkiksi
olosuhteittensa ja asian tärkeän merkityksen tai jonkin muun syyn vuoksi
saada asia ratkaistuksi muita tuomioistuimessa käsiteltävänä olevia asioita
kiireellisempänä. Kiireelliseksi julistamista koskevaa päätöstä tehdessään
tuomioistuimen tulisi ottaa huomioon asian luonne ja kiireellisyyden syistä
esitetty selvitys, samoin kuin tuomioistuimen työtilanne ja muut asiaan
vaikuttavat seikat.
Tarkoitus olisi, että asian ratkaiseminen tapahtuisi tuomioistuimessa hyvin
yksinkertaisessa ja pääsäännön mukaan kirjallisessa menettelyssä. Erityinen
kiireellisyysasema annettaisiin vain niille asioille, jotka perustellusti olisi
syytä käsitellä ennen muita asioita. Jotta kiireelliseksi julistaminen voisi
toimia tarkoituksensa mukaisesti, tämä edellyttäisi, että asioita pyydettäisiin
käsiteltäväksi kiireellisesti ja erityisasema annettaisiin yksittäiselle jutulle
vain poikkeustapauksissa. Pelkästään se seikka, että asianosainen ilman
eritysperusteita toivoo asiansa käsittelyä tavallista nopeammin, ei olisi
riittävä syy asian kiireelliseksi julistamiselle. Jos asioita tarpeettoman usein
määrättäisiin käsiteltäväksi kiireellisenä, ei itse kiireelliseksi julistamisella
olisi enää merkitystä ja ehdotettu instituutio kävisi hyödyttömäksi.
Ehdotettu säännöstö koskisi kaikkia yleisissä tuomioistuimissa käsiteltäviä
asioita. Ehdotetut säännökset sijoitettaisiin nykyisen oikeudenkäymiskaaren
28 luvun tilalle.
4.2.5. Rikoshyötyä koskevan tuomion purkaminen
Esityksessä ehdotetaan oikeudenkäymiskaaren ylimääräistä
muutoksenhakua koskevaan lukuun otettavaksi säännökset siitä, että
lainvoimainen rikostuomio voidaan purkaa erikseen
menettämisseuraamusta koskevalta osalta. Rikostuomion purkaminen näiltä
osin tulisi mahdolliseksi sekä rikosasian vastaajan eduksi että hänen
vahingokseen.
Rikosasian vastaajan eduksi menettämisseuraamusta koskeva tuomio
voitaisiin ehdotuksen mukaan purkaa muun muassa, jos syyte siitä
rikoksesta, jonka perusteella menettämisseuraamus tuomittiin, olisi hylätty
näyttämättömänä, tai muusta syystä menettämisseuraamuksen
tuomitsemiselle ei olisi ollut edellytyksiä. Samoin purkaminen olisi
mahdollista, jos asiassa vedottaisiin seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole
aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut
menettämisvaatimuksen hylkäämiseen tai siihen, että menettämisseuraamus
olisi tuomittu olennaisesti lievempänä, taikka olisi muutoin erittäin painavia
syitä saattaa kysymys menettämisseuraamuksesta uudelleen tutkittavaksi.
Ehdotuksen mukaan rikosasian vastaajan vahingoksi lainvoiman saanut
menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa voitaisiin purkaa
muun muassa, jos vedottaisiin seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole
aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut
menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen tai menettämisseuraamus olisi
tuomittu olennaisesti ankarampana. Tuomiota ei ehdotuksen mukaan
kuitenkaan purettaisi viimeksi mainitusta syystä, ellei saatettaisi
todennäköiseksi, ettei asianosainen ole voinut vedota puheena olevaan
seikkaan tai todisteeseen siinä tuomioistuimessa, joka on tuomion antanut,
tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin olisi pätevästä
syystä ollut siihen vetoamatta.
4.2.6. Muut ehdotukset
Nykyisessä oikeudenkäymiskaaren 28 luvussa on säännökset tuomion
rikkomisesta. Näiden vanhentuneiden säännösten mukaan tuomion
moittimisesta voitaisiin tuomita rangaistus. OK 28 luvun 1 §:n mukaan
sakkorangaistus voitaisiin tuomita sille, joka saattaa tuomioistuimeen
uudelleen käsiteltäväksi asian, josta on olemassa lainvoimainen tuomio.
Samoin lainkohdan sanamuodon perusteella rangaistavaa olisi moittia
lainvoimaista tuomiota oikeudessa tai sen ulkopuolella. OK 28 luvun 2 §:n
mukaan taas määräytyisi tuomion moittimista koskevan asian oikeuspaikka.
Vaikka säännökset edelleen sisältyvät lakiin, niillä ei voida enää katsoa
olevan merkitystä.
Koska kyseiset vanhentuneet säännökset eivät ole nykyisessä
yhteiskunnassa enää perusteltuja, ne ehdotetaan kumottavaksi. Nykyisen
oikeudenkäymiskaaren 28 luvun tilalle ehdotetaan uutta 28 lukua, johon
sijoitettaisiin edellä selostetut säännökset asian kiireelliseksi julistamisesta.
5. Esityksen vaikutukset
5.1. Taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset
Kuten edellä on todettu, muutosehdotusten tavoitteena on lisätä
oikeudenkäyntien tarkoituksenmukaisuutta. Esityksen vaikutukset näin
ollen painottuisivat nykyisen oikeustilan muutoksiin. Esityksellä ei siten
olisi suoranaisia taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia. Vähäisiä
kustannuksia voi kuitenkin aiheutua lapsille ja henkiseltä toiminnaltaan
häiriintyneille henkilöille määrättävien tukihenkilöiden palkkioista. Alle 15
-vuotiaiden lasten kuuleminen oikeudenkäynnissä on kuitenkin harvinaista.
Tukihenkilöiden palkkiot katettaisiin samasta määrärahasta kuin ROL:n
mukaisen asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan ja tukihenkilön palkkiot.
Ehdotuksessa mahdollistetaan videokokouksen käyttäminen
tuomioistuimessa todistelutarkoituksessa. Ehdotetun lainsäädännön
hyväksyminen ei sellaisenaan siis merkitse sitä, että jokaiseen
tuomioistuimeen olisi heti hankittava kyseiset laitteet. Kuitenkin jotta tätä
ehdotettua mahdollisuutta voitaisiin myös tosiasiassa hyödyntää, edellyttäisi
se tähän käyttöön tarkoitettujen laitteiden hankkimista tuomioistuimiin.
Viestintävälineiden hankkiminen voi kuitenkin tapahtua vähitellen ja
tuomioistuimien normaalien hankintojen yhteydessä tulevaisuudessa. Joka
tapauksessa videokokousten käyttötilanteet eivät tulisi olemaan kovin
yleisiä.
Esityksessä ehdotetaan asian kiireelliseksi julistamista koskevan
mahdollisuuden ottamista käyttöön. Jo nykyisin tuomioistuimilta voidaan
epävirallisesti pyytää, että asia käsiteltäisiin kiireellisenä. Jatkossa asiasta
olisi kirjallisen hakemuksen johdosta tehtävä päätös. Kirjallisten
hakemusten määrää on vaikea ennakoida etukäteen. Epävirallisten
pyyntöjen määrä on kuitenkin ollut vähäinen. Kysymys asian julistamisesta
kiireelliseksi on tarkoitus ratkaista summaarisen asian tutkimisen jälkeen
yksinkertaisessa kirjallisessa menettelyssä. Jos hakemusten määrä jää
vähäiseksi, ei asian johdosta aiheudu merkittävää lisätyötä tuomioistuimille.
5.2. Vaikutukset kansalaisiin
Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmassa todetaan, että
todistajien suojaa tullaan parantamaan. Tähän ehdotukseen sisältyy useita
säännöksiä, joilla helpotetaan todistajien asemaa heidän tai heidän
läheistensä jouduttua uhkan kohteeksi. Henkilöä voitaisiin uhkatilanteessa
kuulla tuomioistuimessa siten, ettei hänen tarvitsisi olla kasvotusten toisen
asianosaisen kanssa. Samoin ehdotus mahdollistaisi
todistajansuojatarkoituksessa näytön antamisen teknisten avuvälineiden
avulla. Ehdotus näin ollen osaltaan parantaa hallitusohjelmassa tarkoitettua
todistajien suojaa.
Myös jokaisen perusoikeuksien toteutumisen kannalta esityksellä voidaan
arvioida olevan myönteisiä vaikutuksia. Asianosaisella ei nykyisin ole
olemassa laissa säädettyä konkreettista keinoa, jolla voisi kääntyä asiaa
käsittelevän tuomioistuimen puoleen, halutessaan asiansa käsittelyn olevan
tavanomaista nopeampaa. Ehdotus jonka mukaan asia voitaisiin julistaa
kiireelliseksi näin ollen parantaisi myös yleensä oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin toteutumista, josta on säädetty perustuslain 21 §:ssä ja
kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.
6. Asian valmistelu
Uusi rikosasioiden oikeudenkäyntimenettely tuli alioikeuksissa voimaan
1.10.1997. Jo lain valmisteluvaiheessa pidettiin tärkeänä, että uudistuksen
toteutumista seurataan tarkasti. Eduskunnan lakivaliokunta totesi lakeja
säädettäessä, että sitä, kuinka uudistus toimii käytännössä, ei voida
varmuudella tietää. Sen vuoksi lakivaliokunta korosti, että uudistuksen
käynnistymistä ja toteutumista on seurattava tarkkaan ja, mikäli aihetta
ilmenisi, on välittömästi ryhdyttävä toimiin säännösten korjaamiseksi
(LaVM 9/1997 vp HE 82/1995 vp s. 16).
Oikeusministeriö asetti 22 päivänä toukokuuta 2001 työryhmän, jonka
tehtäväksi annettiin selvittää nämä rikosprosessiuudistuksen seurannassa
esillä olleet käytännön epäkohdat siltä osin kuin niissä on kysymys
sellaisista asioista, joihin voidaan tehokkaasti lainsäännöksin vaikuttaa.
Työryhmään kutsuttiin edustajat käräjäoikeuksista, syyttäjistöstä,
asianajajakunnasta, poliisista sekä oikeusministeriöstä.
Työryhmä luovutti osamietintönsä oikeusministeriölle toukokuussa 2002
(Oikeusministeriön työryhmämietintöjä 2002:4). Osamietinnöstä pyydettiin
lausunnot 41 taholta ja saatiin 36 taholta. Lausunnoista on laadittu
oikeusministeriössä yhteenveto.
Tähän esitykseen sisältyvät ehdotukset on valmisteltu työryhmän mietinnön
pohjalta lausuntopalautteen valossa oikeusministeriössä virkatyönä.
7. Muita esityksen vaikuttavia seikkoja
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain
sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta (HE 52/2002 vp) sisältää
ehdotukset esitutkintalain muuttamisesta siten, että sinne tulisi säännös
asianomistajan tai todistajan kuulustelun tallentamista videotallenteeseen tai
siihen rinnastettavaan muuhun kuvatallenteeseen, jos kuulustelukertomusta
on tarkoitus käyttää todisteena oikeudenkäynnissä eikä kuultavaa tämän
nuoren iän tai kehitystason vuoksi todennäköisesti voida siinä haittaa
kuulusteltavalle aiheuttamatta kuulla henkilökohtaisesti (ehdotettava
esitutkintalain 39 a §). Samoin esitys sisältää ehdotuksen OK 17 luvun 11
§:n muuttamisesta vastaavasti siten, että jos kuulustelu on sanotulla tavalla
tallennettu, tallenne voidaan ottaa oikeudenkäynnissä huomioon. Lisäksi
viimeksi mainittuun pykälään on ehdotettu otettavaksi säännös siitä, että
asianomistajaa tai todistajaa ei tämän lisäksi kuulla oikeudenkäynnissä, jos
siitä todennäköisesti aiheutuisi hänelle vakavaa haittaa.
Tässä ehdotuksessa esitetään alle 15-vuotiaan lapsen tai henkilön, jonka
henkinen toiminta on häiriintynyt kuulemismenettelystä oikeudenkäynnissä
yleisempää, kokonaisvaltaista sääntelyä. Tämä kokonaisuus sisältäisi, kuten
edellä on todettu, säännökset itse pääkäsittelyssä kuulemismenettelystä,
videokonferenssin käyttämisestä sekä video- tai siihen rinnastettavan muun
kuva- ja äänitallenteen käyttämisestä näyttönä tuomioistuimessa. Tämän
johdosta tässä ehdotuksessa olevat ehdotukset OK 17 luvun 11 §:n
muuttamisesta korvaisivat soveltamisalaltaan rajoitetumman ehdotuksen
asianomaisen pykälän muuttamiseksi HE 52/2002 vp:ssä.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Lakiehdotusten perustelut
1.1. Oikeudenkäymiskaari
17 luku. Todistelusta
11 §. Ehdotuksen mukaan alle 15-vuotiasta lasta ja henkiseltä toiminnaltaan
häiriintynyttä henkilöä voitaisiin kuulla tuomioistuimessa 21 §:ssä
säädetyin edellytyksin. Jos tällaista henkilöä ei voida kuulla
tuomioistuimessa, yleisperusteluissa mainituista syistä on perusteltua, että
hänen esitutkinnassa antamansa kertomus voidaan tietyin edellytyksin ottaa
pääkäsittelyssä huomioon.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, joka mahdollistaisi
videotallenteeseen tai muuhun siihen rinnastettavaan kuva- ja
äänitallenteeseen tallennetun esitutkintakertomuksen käyttämisen todisteena
tuomioistuimessa. Esitutkinnassa annetulla kertomuksella tarkoitettaisiin
sekä poliisin että lääkärin tai muun sosiaali- tai terveydenhuollon
asiantuntijan suorittamaa kuulustelua. Esimerkiksi silloin, jos lapsen
epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, todisteena
voitaisiin käyttää videotallennetta psykologin, psykiatrin taikka muun
asiantuntijan ja lapsen välisestä keskustelusta. Video katsottaisiin tällöin
pääkäsittelyssä, jotta asianosaiset voisivat esittää väitteensä ja huomionsa
kuulustelussa esiin tulleiden seikkojen johdosta.
Tallennetun kertomuksen ottaminen todisteena huomioon edellyttäisi
kuitenkin, että syytetylle olisi jossain vaiheessa ennen pääkäsittelyä varattu
mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. Kertomusta voitaisiin
käyttää todisteena riippumatta siitä, onko syytetty käyttänyt hyväkseen
kysymysten esittämismahdollisuutta. Ehdoton edellytys olisi, että syytetylle
varattaisiin mahdollisuus kysymysten esittämiseen. Estettä ei olisi sille,
etteikö muillekin asianosaisille voitaisi varata tällaista mahdollisuutta.
Mahdollisuus kysymysten esittämiseen esitutkinnassa on asianmukaista
toteuttaa siten, että kysymykset esitetään lapselle kuulustelijan välityksellä.
Jotta mahdollisuus kysymysten esittämiseen esimerkiksi esitutkinnan aikana
tulisi asianmukaisesti turvattua, käytännössä syylliseksi epäillylle olisi
varattava mahdollisuus oikeudelliseen apuun kysymysten esittämisessä.
Tämä voisi tapauskohtaisesti edellyttää esimerkiksi ROL 2 luvun mukaisen
puolustajan määräämistä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain
sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta (HE 52/2002 vp) sisältää
ehdotukset esitutkintalain muuttamisesta siten, että sinne tulisi säännös
asianomistajan tai todistajan kuulustelun tallentamista videotallenteeseen tai
siihen rinnastettavaan muuhun kuvatallenteeseen, jos kuulustelukertomusta
on tarkoitus käyttää todisteena oikeudenkäynnissä eikä kuultavaa tämän
nuoren iän tai kehitystason vuoksi todennäköisesti voida siinä haittaa
kuulusteltavalle aiheuttamatta kuulla henkilökohtaisesti (ehdotettava
esitutkintalain 39a §).
Nyt ehdotettavassa säännöksessä ehdotetaan, että videotallenne voitaisiin
ottaa todisteena huomioon myös silloin, kun alle 15-vuotiasta lasta tai
henkiseltä toiminnaltaan häiriintynyttä henkilöä kuullaan pääkäsittelyssä
oikeudessa. Tällöin videotallenne olisi lähinnä lisänäyttöä tai
vertailuaineistoa pääkäsittelyssä annetulle kertomukselle. Videotallenteen
ottaminen huomioon myös tällaisessa tilanteessa on perusteltua sen vuoksi,
että lapsi ei välttämättä tuomioistuinkäsittelyssä kykene antamaan yhtä
luotettavaa kuvaa tapahtumista. Esitutkinnassa kysymykset lapselle on
voinut esittää lääkäri tai muu asiantuntija ja haastattelutilanteita on voinut
olla useita, kun taas lasta tuomioistuimessa kuultaessa olosuhteet ovat
erilaiset. Saattaa myös olla niin, että lapsi joiltain osin muuttaa
kertomustaan. Tällöin lapsen ensimmäisenä antama kertomus voi olla
luotettavin.
Vaikka videotallenne voidaan ottaa huomioon pääkäsittelyssä todisteena
sellaisenaan, ei sinänsä olisi estettä sille, että näin esitutkinnassa kuultua
ehdotetussa lainkohdassa tarkoitettua henkilöä kuultaisiin vielä myös
erikseen pääkäsittelyssä. Tämä edellyttäisi tapauskohtaista harkintaa.
Tällaisen lapsen tai henkilön, jonka henkinen toimita on häiriintynyt,
kuulemisesta ja sen edellytyksistä ehdotetaan otettavaksi säännökset
jäljempänä esityksen 21 §:ssä. Uudelleen kuuleminen voisi tapahtua joko
ehdotuksen 21 §:n mukaisesti henkilökohtaisesti läsnä ollen tai esimerkiksi
ehdotuksen 34 a §:ssä tarkoitettuna videokonferenssina. Kuitenkin jos
kuulustelu on jo tallennettu 11 §:n mukaisesti, tapauksesta riippuu, onko
erikseen kuuleminen enää tarpeellista.
Pykälän nykyinen 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi ja 3 momentti 4
momentiksi.
21 §. Voimassa oleva pykälä sisältää säännöksen siitä, että alle 15-vuotiasta
tai sieluntoiminnaltaan häiriintynyttä henkilöä voidaan kuulla todistajana
tuomioistuimen harkinnan mukaan. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten,
että siitä kävisi tarkemmin ilmi, millä edellytyksillä lasta tai muuta
pykälässä tarkoitettua henkilöä voidaan kuulla todistajana tai
todistelutarkoituksessa ja millä tavalla kuulemisen tulee tapahtua. Pykälän 1
momenttiin ehdotetaan otettavaksi kuulemisen edellytyksiä ja 2 momenttiin
tukihenkilön määräämisestä kuultavalle koskevat säännökset. Kuulustelun
toimittamista koskevista yksityiskohtaisemmista säännöksistä ehdotetaan
säädettäväksi 3 momentissa.
Pykälän 1 momentin mukaan alle 15-vuotiaan kuuleminen olisi edelleen
tuomioistuimen harkinnassa. Yleisperusteluissa mainituista syistä ikärajaa
ei ehdoteta muutettavaksi. Mitä lähempänä lapsi on iältään 15 vuotta, sitä
helpommin häntä voitaisiin kuulla tuomioistuimessa. Mitä nuorempi lapsi
on, sitä poikkeuksellisempaa hänen kuulemisensa tuomioistuimessa olisi.
Alle 10-vuotiasta lasta ei pääsääntöisesti tulisi kuulla tuomioistuimessa.
Nuorempi lapsi on helpommin johdateltavissa eikä raja mielikuvituksen ja
todellisuuden välillä ole lapselle aina selvä, mikä ei välttämättä
tuomioistuinkäsittelyssä tule esiin. Lapsi voi myös sopeuttaa kertomuksensa
sellaiseksi, minkä hän kuvittelee aikuisen haluavan kuulla. Tuomioistuimen
on nämä seikat otettava huomioon harkitessaan alle 15-vuotiaan kuulemista.
Harkinnassa voidaan ottaa huomioon myös se, onko esitutkinnassa
asianmukaisesti tehty videointi jo riittävä lapsen havaintojen
selvittämiseksi.
Nykyisessä 1 momentissa erilaiset sieluntoiminnan häiriöt on kuvattu
sanoilla mielisairas, tylsämielinen tai sieluntoiminnaltaan muutoin
häiriintynyt. Näiden ilmaisujen sijaan ehdotetaan käytettäväksi
nykyaikaisempaa ilmaisua henkiseltä toiminnaltaan häiriintynyt.
Muutoksella ei olisi merkitystä säännöksen tulkinnassa.
Voimassa oleva lainkohta koskee vain todistajana kuulemista. Ehdotetun
säännöksen perusteella voitaisiin kuulla alle 15-vuotiasta sekä todistajana
että todistelutarkoituksessa. Ehdotettu säännös koskisi siten sekä henkilöä,
joka on nimetty nimenomaan todistajaksi, että henkilöä, joka on nimetty
todistelutarkoituksessa kuultavaksi. Ehdotetun säännöksen perusteella
voitaisiin siten kuulla alle 15-vuotiasta tai henkiseltä toiminnaltaan
häiriintynyttä asianomistajaa taikka tekijäkumppania
todistelutarkoituksessa. Esimerkiksi nuorten yhdessä tekemissä rikoksissa
osa tekijöistä saattaa olla rikosoikeudellisen vastuuikärajan 15 vuotta
ylittäneitä ja heitä kuullaan silloin vastaaja-asemassa, kun taas osa voi olla
alle 15-vuotiaita. Ehdotetun lainkohdan perusteella voitaisiin alle 15-
vuotiasta tekijää kuulla asian selvittämiseksi todistelutarkoituksessa.
Momentissa tarkoitetun henkilön kuuleminen olisi mahdollista, jos
henkilökohtaisella kuulemisella olisi asian selvittämiseksi keskeinen
merkitys. Keskeisellä merkityksellä tarkoitettaisiin pääsääntöisesti seikkaa,
joka todistelun ja jutun lopputuloksen kannalta on ratkaiseva. Jos muuta
todistelua ei ole, henkilön kuulemisella on asian selvittämiseksi keskeinen
merkitys. Keskeisellä merkityksellä tarkoitettaisiin myös kuulemisen
merkitystä muun todistelun arvioinnissa. Esimerkiksi pitkässä
todisteluketjussa sinänsä vähäisellä havainnolla voi olla keskeinen merkitys
todistelun arvioinnissa. Harkinnassa voitaisiin ottaa huomion myös se, että
henkilön kuulustelusta on jo hyödynnettävissä edellä 11 §:ssä tarkoitettu
tallenne. Jos tallenne on käytössä ja se on hyvätasoinen, ei erikseen
henkilökohtaisella kuulemisella ole yhtä usein asian selvittämiseksi
keskeistä merkitystä.
Toisena edellytyksenä olisi, ettei kuuleminen todennäköisesti aiheuta
kuultavalle sellaista kärsimystä tai muuta haittaa, joka voi vahingoittaa
häntä tai hänen henkistä kehitystään. Lähtökohtana tätä harkittaessa tulisi
olla se, aiheuttaako itse tuomioistuimessa kuuleminen kärsimystä tai haittaa.
Tuomioistuin voisi kuulemisen seuraamusten arvioimiseksi harkintansa
mukaan pyytää selvitystä lapsi- tai perheneuvolasta, lastenpsykiatrilta tai
lastensuojeluviranomaiselta, ja tarvittaessa kuulla tällaisia asiantuntijoita.
Edellytyksen arvioinnissa on otettava huomioon, että 34 ja 34 a §:ssä
ehdotetaan säädettäväksi mahdollisuudesta kuulla todistajaa tai
todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä asianosaisen olematta läsnä tai
ilman keskinäistä näköyhteyttä. Tämän säännöksen mukaisesti tehdyllä
asianmukaisella kuulemisella voidaan kuulemisesta aiheutuvaa haittaa tai
kärsimystä vähentää.
Yleensä oikeus kutsuu todistajan tai kuultavan oikeuteen pelkästään
asianosaisen pyynnön perusteella ilman, että tuomioistuimella välttämättä
on edeltävää tietoa kuultavasta. Tästä syystä jo esitutkinnassa tulisi
tarvittaessa selvittää kysymys siitä, millaista haittaa kuuleminen voisi
kuultavalle aiheuttaa. Tällöin esitutkinta palvelee jo syyttäjää ja muuta
asianosaista hänen harkitessaan, esittääkö hän todisteena vain tallennetun
kertomuksen vai pyytääkö hän henkilöä kuultavaksi pääkäsittelyssä.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös tukihenkilön
määräämisestä 1 momentissa tarkoitetulle kuultavalle. Tuomioistuimen
harkintaan jätettäisiin se, onko tukihenkilön määrääminen tarpeellista.
Tukihenkilön määräämisestä olisi soveltuvin osin voimassa, mitä ROL:n 2
luvussa säädetään asianomistajalle määrättävästä tukihenkilöstä.
Säännöksen tarkoituksena olisi tehdä kuuleminen lapsen kannalta
mahdollisimman helpoksi. Tukihenkilö toimisi kuultavan henkilökohtaisena
tukena ja auttaisi häntä asian käsittelemiseen liittyvissä kysymyksissä. Jos
alle 15-vuotiasta lasta kuultaisiin asianomistajana todistelutarkoituksessa,
tukihenkilö tulisi määrätä säännönmukaisesti. Tukihenkilö voitaisiin
määrätä lapselle riippumatta siitä, missä ominaisuudessa häntä kuultaisiin
tai esittääkö hän asiassa vaatimuksia.
Tukihenkilö voisi olla huoltaja tai muu lapselle läheinen henkilö. Myös
lastensuojeluviranomainen, lapsi- tai perheneuvolan työntekijä tai muu
vastaava lasten kanssa työskentelevä henkilö voisi toimia tukihenkilönä.
Pykälän voimassa olevan 2 momentin mukaan 1 momenttia sovelletaan, jos
todistajaksi nimetty on virallisen syytteen alaisena tai tuomittu
rangaistukseen rikoksesta, jota tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 1 §:n 1 tai 2
momentissa, 2 §:ssä, 3 §:n 1 momentissa, 3 a §:n 1 momentissa taikka 5 §:n
2 momentissa. Tämä säännös kumoutuisi uuden 2 momentin tullessa
voimaan. Säännöstä on käytännössä sovellettu harvoin. Säännöksessä on
tarkoitettu viitattavaksi jo kumottuihin rikoslain 17 luvun säännöksiin, jotka
ovat alunperin koskeneet erilaisia perättömiä lausumia, joista kuultava on
syytteessä tai tuomittu. Perättömästä lausumasta tuomittua henkilöä voidaan
kuulla todistajana tai todistelutarkoituksessa, joten säännös on tarpeeton.
Kuultavan syyllistymisellä tällaiseen rikokseen voi kuitenkin olla
merkitystä hänen kertomuksensa luotettavuutta tai uskottavuutta
arvioitaessa.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin
kuulemismenettelystä tuomioistuimessa. Pääsäännön mukaan tuomioistuin
kuulustelisi kuultavan, kun taas 33 §:ssä lähtökohtana on, että asianosaiset
suorittavat kuulustelun. Menettelyn tarkoituksena olisi turvata kuulemisen
asianmukainen sujuminen tuomioistuimessa. Tuomioistuin voisi sallia
kuulustelun asianosaisille, jos asianosainen tai hänen avustajansa kykenee
sen luontevasti suorittamaan. Jos kysymys olisi rikosasiassa syyttäjän
todistelusta, voisi usein olla tarkoituksenmukaista, että ensin syyttäjä
kuulustelisi kuultavan. Asianosaisille tulee aina varata tilaisuus kysymysten
esittämiseen kuultavalle. Pääsääntöisesti kysymykset tulisi ehdotuksen
mukaan esittää tuomioistuimen välityksellä. Sopiva menettelytapa olisi
esimerkiksi se, että asianosaiset toimittavat kysymykset ennen kuulemista
tuomioistuimelle. Säännöksen luonteva soveltaminen voi edellyttää siten
valmistelun järjestämistä ja sen asianmukaista toimimista. Kuitenkin vielä
pääkäsittelyn aikanakin olisi asianosaisilla mahdollisuus esittää
lisäkysymyksiä tuomioistuimen välityksellä.
Kuuleminen olisi mahdollista muuallakin kuin istuntosalissa. Säännöksen
tarkoituksena on turvata kuulemisen häiriötön kulku, kun kuultavana on alle
15-vuotias tai henkiseltä toiminnaltaan häiriintynyt. Tällainen muu tila voi
olla tuomioistuimen muissa tiloissa tai sen ulkopuolella. Kysymysten
esittämismahdollisuus on turvattava riippumatta siitä, missä kuuleminen
tapahtuu. Pääsäännön mukaan myös muualla kuin istuntosalissa
tapahtuvassa kuulemisessa asianosaisten ja esimerkiksi asiamiesten tai
avustajien läsnäolo-oikeus noudattaisi normaalia käytäntöä.
Kuulemisjärjestelyitä harkittaessa voidaan ottaa huomioon myös 34 §:ssä ja
34 a §:ssä ehdotetut mahdollisuudet.
Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain (945/1984) mukaan
harkinnanvaraisen suljetun käsittelyn edellytyksenä on, että asiassa kuullaan
alle 15-vuotista henkilöä tai henkilöä, jonka toimintakelpoisuutta on
rajoitettu. Näin ollen lasta voidaan suojella myös pitämällä yleisöltä suljettu
käsittely.
34 §. Eräs todistajan suojaamista koskeva keskeinen keino on mahdollisuus
kuulla häntä tuomioistuimessa asianosaisen läsnä olematta. Tällainen
mahdollisuus on sisältynyt oikeudenkäymiskaareen jo alun alkaen.
Nykyinen asiaa koskeva säännös on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 §:n
2 momentissa. Voimassa olevan lainkohdan mukaan jos oikeus harkitsee,
että todistaja asianosaisen läsnä ollessa pelosta tai muuta syystä on
ilmaisematta, mitä asiasta tietää, tahi jos asianomainen häiritsee tai koettaa
eksyttää todistajaa hänen puhuessaan, kuulusteltakoon todistajaa
asianosaisen saapuvilla olematta. Sitten luettakoon todistajan kertomus
asianosaiselle, ja olkoon tällä oikeus tehdä todistajalle kysymyksiä, niin
kuin 33 §:n 2 momentissa on sanottu. Vastaavat sääntelyt ovat voimassa
varsinaisen todistajan lisäksi myös asiantuntijan osalta (OK 17:51.1) ja
asianosaisen osalta häntä totuusvakuutuksin kuultaessa (OK 17:65).
Nimenomainen säännös siitä, että asianosaista voidaan kuulla vapaasti
todistelutarkoituksessa toisen asianosaisen saapuvilla olematta sen sijaan
näyttäisi oikeudenkäymiskaaresta puuttuvan. Tosin oikeuskäytännössä
joskus myös asianomistajaa on kuultu syytetyn läsnä olematta.
Nykyisen lain soveltamiskäytännössä on ollut epäselvää, miten
todistajankuulustelu pykälän tarkoittamassa tilanteessa tulisi tapahtua. Aina
ei ole ollut selvyyttä siitä, joutuuko nykyisen pykälän mukaisessa
menettelyssä todistaja kuitenkin aina lopulta kasvotusten asianosaisen
kanssa. Lainkohdan sanamuodon on joskus katsottu merkitsevän sitä, että
asianosainen saa esittää kysymyksensä suoraan, ilman välikäsiä todistajalle.
Suomi ratifioi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen vuonna 1990.
Uudet todistelun välittömyyttä ja asianosaisen kyselyoikeutta korostavat
menettelysäännöt ovat tulleet voimaan 1990-luvulla. Myös nämä muutokset
ovat vahvistaneet tulkintaa siitä, että todistaja ei voisi lopulta edes
vaaratilanteessa antaa todistajankertomustaan kokonaan ilman asianosaisen
läsnäoloa.
Todistelun välittömyys ja syytetyn kyselyoikeus voidaan kuitenkin toteuttaa
myös tilanteessa, jossa todistaja ja asianosainen eivät ole yhtä aikaa
oikeuden istuntosalissa. Luonnollisesti käytännöllisin ja helpoin tapa
todistajan kuulemiseksi on, että hän ja asianosaiset ovat yhtä aikaa läsnä
istunnossa. Tällöin kysymyksen esittäminen ja niihin vastaaminen tapahtuu
mutkattomasti ja kuuleminen voidaan toteuttaa nopeasti ja yksinkertaisesti.
Kuitenkin esimerkiksi niissä poikkeustapauksissa, joissa todistajalla on
aihetta pelätä itsensä tai perheenjäsenensä hengen tai terveyden olevan
uhattuna todistajankertomuksensa vuoksi, ei tällaista normaalia kaikkien
asianosaisen läsnä ollessa tapahtuvaa todistajankuulustelua voida aina
toteuttaa. Todistelun välittömyyttä ja asianosaisen kyselyoikeutta voidaan
myös näissä tilanteissa varjella.
Edellä sanotuilla perusteilla pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset
henkilön kuulemisesta tuomioistuimessa asianosaisen läsnä olematta.
Pykälän 1 momentiin ehdotetaan otettavaksi säännökset siitä, millä
edellytyksillä tähän erityismenettelyyn voitaisiin ryhtyä. Ehdotuksen
mukaan todistajaa, ja myös muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa
henkilöä sekä asianomistajaa voitaisiin kuulla pääkäsittelyssä asianosaisen
läsnä olematta. Ehdotuksen mukainen henkilöpiiri, johon kyseistä
erityismenettelyä voitaisiin soveltaa, olisi nykyistä laajempi. Kuten edellä
on jo todettu, voimassa olevan lain mukaan vain todistajaa voidaan kuulla
asianosaisen läsnä olematta. Viittaussäännösten perustella nykyistä
säännöstä voidaan lisäksi soveltaa asiantuntijaan ja asianosaiseen, jota
kuulustellaan totuusvakuutuksin. Kuitenkaan henkilön suojaamisen tarve ei
riipu siitä, missä prosessuaalisessa roolissa häntä kuullaan
todistelutarkoituksessa. Myös todistajaroolin ulkopuolella olevat henkilöt
ovat usein samalla tavalla ratkaisevia tietolähteitä oikeudenkäynnissä ja
heidänkin pitäisi voida kertoa tietonsa tapahtuneesta vapaasti ja ilman
ulkopuolista painostusta tai uhkaa. Esimerkiksi rikosjutussa asianomistajaan
voi käytännössä kohdistua uhkaa syytetyn taholta. Käytännössä ei ole
harvinaista sekään, että rikosasiassa samaan rikokseen osalliset tai
rikoskumppanit kertovat toistensa tekemisistä, ja tähän kertomiseen voi
liittyä konkreettista vaaraa kostotoimenpiteistä. Näin ollen pykälän
soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi kaikkiin todistelutarkoituksessa
kuultaviin henkilöihin sekä asianomistajaan.
Ehdotukseen sisältyisivät edellytykset henkilön kuulemiselle asianosaisen
läsnä olematta. Näitä olisi kolme eri tilannetta, joista ehdotetaan otettavaksi
säännökset 1 momentin 13 kohtiin. Kaikille kohdille yhteisenä
edellytyksenä olisi, että tuomioistuin harkitsee menettelyyn ryhtymisen
soveliaaksi. Näin ollen vaikka eri kohdissa mainitut kriteerit täyttyisivät,
tuomioistuimella olisi vielä tapauskohtaista harkintavaltaa
erityismenettelyyn ryhtymisessä. Soveliaisuusharkintaa tehdessään
tuomioistuimen tulisi viime kädessä punnita tilannetta kokonaisuudessaan.
Millainen uhka on kysymyksessä, kuinka keskeinen todistaja on
kysymyksessä, kuinka luotettava todistaja kertomus on ja kuinka salista
mahdollisesti poistettavan asianosaisen oikeudet voidaan riittävästi tuossa
yksittäistapauksessa turvata, olisivat kysymyksiä, joita
soveliaisuusharkinnassa voidaan ottaa huomioon.
Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan henkilö voitaisiin kuulla
asianosaisen läsnä olematta, jos se olisi tarpeen kuultavan taikka tällaiseen
henkilöön rikoslain (39/1889) 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa
suhteessa olevan henkilön suojaamiseksi henkeen tai terveyteen
kohdistuvalta uhalta. Suojeltavaksi henkilöpiiriksi ehdotetaan ensinnäkin
kuultavaa henkilöä itseään. Häntä voitaisiin suojella lainkohdan
tarkoittamalla menettelyssä siitä riippumatta siitä, missä roolissa häntä
kuullaan. Kuten edellä on todettu, todistajan suojaamista koskevia
toimenpiteitä ei ole tarkoituksenmukaista rajoittaa vain todistajan roolissa
toimiviin henkilöihin. Suojaamistarvetta voi olla myös asianosaisilla
itsellään, asiantuntijoilla ja erimerkiksi jutussa kuultavilla
rikoskumppaneilla.
Tämän lisäksi ehdotetaan, että kuultavan henkilön lisäksi myös hänen
läheistään voitaisiin suojata tällä keinolla. Todistajan tai muun
oikeudenkäynnissä kuultavan henkilön uhkailu voi käytännössä tapahtua
myös siten, ettei itse kuultavaa henkilöä uhkailla, vaan esimerkiksi hänen
perheenjäseniään. Tämä on otettu huomioon ehdotetussa säännöksessä.
Uhkailu voi tapahtua esimerkiksi siten, että kuultavalle kerrotaan, että
hänen perheelleen käy huonosti, jos hän kertoo tietämistään tapahtumista.
Suojattavan henkilön ei siten välttämättä tarvitsisi edes olla
oikeudenkäyntitilaisuudessa läsnä.
Suojattavien läheisten henkilöiden piiri ehdotetaan tässä rajattavaksi
johdonmukaisesti samalla tavalla kuin on tehty rikoslain 15 luvun 9 §:ssä,
jossa säädetään rangaistavaksi oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen.
Rangaistavaa oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamista on paitsi itse
kuultavan henkilön uhkaaminen, niin myös tiettyjen kuultavan läheisten
henkilöiden uhkaaminen. Rikoslain 15 luvun 10 §:n 2 momentin perusteella
suojan piiriin kuuluu kuultavan puoliso, hänen sisaruksensa tai sukulainen
suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa samoin kuin henkilö, joka asuu
hänen kanssaan yhteistaloudessa tai joka on muutoin edellä sanottuihin
nähden rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen perusteella kuultavan
läheinen.
Edellytykseksi ehdotetaan, että tulisi olla olemassa kuultavan henkilön
henkeen tai terveyteen kohdistuva uhka. Tarkoituksena on, että suojan
tarpeelle on olemassa konkreettinen syy. Esimerkiksi todistajana
toimiminen oikeudenkäynnissä ei ole läheskään aina erityisen miellyttävä
tehtävä todistajalle itselleen. Hänen tulee kertoa asioista, joista
asianosaisten välillä on riitaa ja heillä on asioiden kulusta ehkä erilainen
käsitys kuin todistajalla. Todistajan on toisaalta puhuttava totta ja hänen
kertomuksellaan on usein kaikkein ratkaisevin merkitys oikeudenkäynnin
lopputulokselle. Näistä syistä todistajan kuulemista asianosaisen läsnä
olematta ei voida mahdollistaa vain todistajan aiheettoman turvattomuuden
tunteen perusteella tai mukavuussyihin perustuen. Toisaalta kohtuutonta
näyttövaatimusta kuultavalle tässä suhteessa ei tulisi asettaa. Kuultavan
perusteltu ja uskottava kertomus uhasta käytännössä usein riittäisi.
Jos asianosaisia on jutussa useita ja todistajaan tai todistelutarkoituksessa
kuultavaan henkilöön kohdistuu uhka vain erään näistä taholta, voi olla
täysin riittävää, että vain tämä tai nämä henkilöt eivät ole läsnä uhkan
kohteena olevaa henkilöä kuultaessa. Muut asianosaiset voisivat olla läsnä.
Ehdotetun pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan henkilöä voitaisiin kuulla
asianosaisen läsnä olematta, jos se olisi tarpeellista sen johdosta, että
kuultava muuten jättäisi ilmaisematta, mitä asiasta tietää. Tämä ehdotus
vastaisi sisällöltään nyt voimassa olevaa säännöstä. Tällä on tarkoitettu
esimerkiksi sitä tilannetta, jossa kuultava henkilö on riippuvainen toisesta
molemmista asianosaisista ja asianosaisen läsnäolo voi siten vaikuttaa
kuultavan kertomukseen. Myös lasta tai 21 §:ssä tarkoitettua muuta
henkilöä voitaisiin kuulla ehdotetun 34 §:n tarkoittamalla tavalla
asianosaisen läsnä olematta.
Myös ehdotetun pykälän 1 momentin 3 kohta vastaisi voimassa olevaa
sääntelyä. Sen mukaan henkilö voitaisiin kuulla asianosaisen läsnä olematta
myös silloin, jos se olisi tarpeellista, koska asianosainen häiritsee tai koettaa
eksyttää kuultavaa hänen puhuessaan. Tämän lainkohdan tarpeellisuus on
edelleen ilmeinen. Jos asianosaisen ei anna kuultavalle henkilölle rauhaa
kertoa asiaansa, on asianosaisen poistettava salista kuulemisen ajaksi.
Selvyyden vuoksi asiasta on säädettävä laissa.
Koska lainkohdan perusteella on mahdollista kuulla henkilöä asianosaisen
kokonaan läsnä olematta, on lainkohdan perusteella myös mahdollista tätä
lievempien menettelytapojen käyttö. Toisinaan riittävää voisi olla
esimerkiksi se, että näköyhteys kuultavan ja asianosaisen välillä estetään,
vaikka kuultava ja asianosainen olisivatkin yhtä aikaa oikeussalissa. Tässä
voitaisiin käyttää apuna esimerkiksi väliverhoa tai -seinää.
Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan asianosaisille on varattava tilaisuus
esittää kuultavalle kysymyksiä. Kysymysten esittämisoikeus voidaan
järjestää usealla eri tavalla ja tilanteesta riippuen. Tavallinen menettely
voisi olla se, että asianosainen, esimerkiksi rikosasian vastaaja, poistetaan
salista todistajan kuulustelun ajaksi. Todistajaa oikeussalissa kuultaessa
voidaan vastaajalle mahdollisuuksien mukaan järjestää teknisin apuvälinein
joko kuuntelu- tai katselumahdollisuus oikeussaliin. Tämä voi tapahtua
esimerkiksi videolinkin välityksellä tai järjestämällä kaiutin, jonka avulla
vastaaja voi kuunnella todistajan kuulustelua. Ellei teknisiä apuvälineitä ole
käytössä, voidaan salista poissa olleelle asianosaiselle kuulustelun jälkeen
selostaa kertomuksen sisältö tai kuunnella ja/tai katsoa tallenne siitä. Tämän
jälkeen salista poissa ollut asianosainen voi esittää ne kysymykset, jotka
hän toivoo kuultavalle esitettäväksi. Tämän jälkeen salista poistaminen
toistetaan. Vastaajan toivomat kysymykset voi kuultavalle esittää joko
vastaajan asiamies tai esimerkiksi puheenjohtaja. Tällä tavoin asianosainen
ja kuultava henkilö ovat vuorotellen salissa, eikä heitä tarvitse lainkaan
kuulla niin sanotusti kasvotusten.
Jos salista poistettavalla asianosaisella on asiamies, tämän ei yleensä
tarvitse poistua salista todistajan kuulemisen ajaksi. Tällöin hän voi heti
vastaajan vuorolla esittää todistajalle ne kysymykset, jotka hän katsoo
tarpeelliseksi. Vaikka salista poistetulla asianosaisella olisikin ollut
asiamies salissa todistajan kuulemisen ajan, täytyy myös asianosaiselle
itselleen kuitenkin varata tilaisuus esittää kuullulle henkilölle vielä
lisäkysymyksiä.
Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan todistajaa tai muuta henkilöä
voidaan kuulla yleisön läsnä olematta siten kuin oikeudenkäynnin
julkisuudesta annetussa laissa (945/1984) säädetään. Tämä säännös vastaisi
pitkälle nykyisin voimassa olevaa OK 17 luvun 34 §:n 1 momentin
säännöstä. Tässäkin ehdotetussa säännöksellä uutta olisi se, että sen
soveltamisala laajennettaisiin koskemaan paitsi todistajaa, niin myös muuta
oikeudenkäynnissä kuultavaa henkilöä. Säännös ei koske asianosaisen läsnä
olematta tapahtuvaa todistelun vastaanottamista, vaan kysymys on yleisön
läsnäolon rajoittamisesta henkilöä tuomioistuimessa kuultaessa.
Varsinainen aineellinen sääntely niistä edellytyksistä, jolloin yleisö tai osa
siitä voidaan poistaa oikeussalista henkilön kuulemisen ajaksi, on
oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa. Ehdotettu 3 momentin
säännös samoin kuin nyt voimassa oleva säännös OK 17 luvun 34 §:n 1
momentissa olisi vain viittaussäännös oikeudenkäynnin julkisuudesta
annettuun lakiin eikä siinä säänneltäisi menettelyyn ryhtymisen
edellytyksistä. Kuten yleisperusteluissa on todettu, oikeudenkäynnin
julkisuus -toimikunta on ehdottanut oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun
lain uudistamista kokonaisuudessaan, ja tässä yhteydessä tulisivat myös
yleisön läsnä olematta kuulemisen edellytykset muutettaviksi. Toimikunnan
ehdotuksen mukaan yleisön läsnäoloa voitaisiin esimerkiksi rajoittaa, jos se
olisi tarpeen todistajan, muun kuultavan tai asianosaisen taikka tällaiseen
henkilöön RL 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan
henkilön suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistavalta uhalta.
Systemaattisesti yleisön läsnä olematta kuuleminen kuuluukin paremmin
oikeudenkäynnin julkisuudesta annettuun lakiin, eikä oikeudenkäynnin
todistelua koskevien säännösten yhteyteen. Viittaussäännös on kuitenkin
edelleen tarkoituksenmukaista säilyttää oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa.
34 a §. Laissa ei nykyisellään ole nimenomaisia säännöksiä siitä, että
todistelua voitaisiin pääkäsittelyssä ottaa vastaan teknisiä apuvälineitä
käyttäen siten, ettei kuultava henkilö ole itse henkilökohtaisesti
tuomioistuimen istuntosalissa läsnä. Uuteen OK 17 luvun 34 a §:ään
ehdotetaan otettavaksi tästä säännökset. Ehdotuksen mukaan todistajaa tai
muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä sekä asianomistajaa
voitaisiin ehdotuksessa tarkemmin määrätyin edellytyksin kuulla
pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen
videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa
istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Asianomistaja
ehdotetaan mainittavaksi nimenomaisesti, koska häntä voitaisiin kuulla
teknisen tiedonvälityksen avulla paitsi todistelutarkoituksessa, myös
muutoin. Asianomistaja voisi esimerkiksi selvittää ehdotettavan lainkohdan
edellytysten täyttyessä vahingonkorvausvaatimuksensa perusteita uutta
menetelmää käyttäen. Lainkohta koskisi sekä riita-, hakemus- että
rikosasioita.
Uuden lainkohdan tarkoittama todistelu tallennettaisiin OK 22 luvun 6:ssä
tarkoitetulla tavalla.
Ehdotukseen sisältyisivät edellytykset henkilön kuulemiselle teknisiä
apuvälineitä käyttäen. Näitä olisi neljä eri tilannetta, joista ehdotetaan
otettavaksi säännökset 1 momentin 14 kohtiin. Kaikille kohdille
yhteisenä edellytyksenä olisi, että tuomioistuin harkitsee menettelyyn
ryhtymisen soveliaaksi. Näin ollen vaikka eri kohdissa mainitut kriteerit
täyttyisivät, tuomioistuimella olisi vielä tapauskohtaista harkintavaltaa
erityismenettelyyn ryhtymisessä. Soveliaisuusharkintaa tehdessään
tuomioistuimen tulisi viime kädessä punnita tilannetta kokonaisuudessaan.
Kuinka keskeinen todistaja on kysymyksessä, kuinka luotettava todistajan
kertomus on, ja kuinka asianosaisen oikeudet voidaan riittävästi tuossa
yksittäistapauksessa turvata, olisivat kysymyksiä, joita
soveliaisuusharkinnassa voidaan ottaa huomioon.
Kaikissa tilanteissa ehdotetussa pykälässä tarkoitettu kuulemistapahtuma on
järjestettävä tuomioistuimessa muutoin normaalisti. Esimerkiksi kaikilla
asianosaisilla tulee olla mahdollisuus kuulla ja nähdä
todistelutarkoituksessa kuultava henkilö ja esittää hänelle kysymyksiä
samalla tavalla kuin, jos kuultava henkilö olisi tuomioistuimessa
henkilökohtaisesti läsnä.
Samoin kuultavan henkilön asema hänen oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa
suhteen olisi sama kuin, jos hän olisi henkilökohtaisesti tuomioistuimessa
läsnä. Esimerkiksi vastuu perättömästä lausumasta tuomioistuimessa
soveltuisi myös tilanteessa, jossa todistelu on otettu tuomioistuimessa
vastaan lainkohdassa tarkoitettujen teknisten apuvälineiden avulla. Tämän
varmistamiseksi rikoslain 15 luvun 1 §:ään otettaisiin säännös, jonka
mukaan kyseistä rikoslain sääntelyä sovellettaisiin myös kuultaessa
henkilöä pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen
videoneuvottelua tai puhelinta. Mitä todistajan tai asiantuntijan palkkioista
säädetään, olisi myös soveltuvin voimassa tilanteessa, jossa todistelu on
otettu vastaan uusilla menetelmillä. Tosin todistajalle ei näissä tilanteissa
yhtä säännönmukaisesti aiheudu kustannuksia.
Tarkoituksena olisi, että käytännössä videoneuvottelua käytettäessä
kuultava henkilö menisi hänen kuulemistaan varten tavallisesti siihen häntä
lähimpään tuomioistuimeen, jossa olisi laitteet tätä tarkoitusta varten.
Toisaalta jos asianosaisella olisi mahdollisuus tarjota laitteet käyttöön,
voitaisiin näitäkin videoneuvottelussa hyödyntää.
Jos todistajaa tai muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä on
kuulusteltu ehdotettuja teknisiä apuvälineitä käyttäen, ei häntä ole
tavallisesti enää tarpeen uudelleen kuulla henkilökohtaisesti läsnä ollen.
Käytännössä voi kuitenkin joissakin tilanteissa osoittautua, ettei uuden
menetelmän käyttäminen onnistukaan tarkoitetulla tavalla, tai esimerkiksi
todistelu osoittautuu sellaiseksi, että kuultavaa henkilöä onkin tarpeen
kuulla vielä erikseen henkilökohtaisesti.
Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, ettei
kuultava sairauden tai muun syyn vuoksi voisi saapua henkilökohtaisesti
pääkäsittelyyn taikka jos hänen henkilökohtaisesta saapumisestaan
pääkäsittelyyn aiheutuisi todisteen merkitykseen verrattuna kohtuuttomia
kustannuksia tai kohtuutonta haittaa.
Nykyisessä laissa on säännökset siitä, milloin todistajaa tai muuta henkilöä
voidaan kuulla pääkäsittelyn ulkopuolella. Eräs näistä säännöksistä on OK
17 luvun 41 §, jonka mukaan jos todistaja ei sairauden tai muun syyn
vuoksi voi saapua pääkäsittelyyn tai jos todistajan saapuminen
pääkäsittelyyn aiheuttaa todisteen merkitykseen verrattuna kohtuuttomia
kustannuksia tai kohtuutonta haittaa, tuomioistuin voi päättää, että
todistajaa kuulustellaan pääkäsittelyn ulkopuolella. Jos todistajaa ei hänen
sairautensa vuoksi voida kuulla tuomioistuimessa, kuulustelu voidaan
toimittaa hänen luonaan, esimerkiksi hänen kotonaan tai sairaalassa. Jos
asian selvittämiseksi on erityisen tärkeää, asiaa saadaan tällöin käsitellä
myös muilta osin. Laki määrää edelleen, että pääkäsittelyn ulkopuolella
vastaanotettu todiste on otettava uudelleen vastaan pääkäsittelyssä, jollei
tähän ole estettä ja jollei OK 17 luvun 7 §:stä muuta johdu (OK 17:8e).
Kun todisteiden vastaanottaminen on mahdollista tietyin edellytyksin
pääkäsittelyn ulkopuolella, ei ole syytä kieltää todisteen vastaanottamista
samantyyppisissä tilanteissa teknisten apuvälineiden avulla pääkäsittelyssä.
Siksi ehdotetaan, että nykyisen OK 17 luvun 41 §:n tarkoittamissa
tilanteissa todistelu voitaisiin ottaa vastaan myös käyttäen videoneuvottelua
tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon
osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Ehdotetun lainkohdan
tilanteet olisivat kahdentyyppisiä. Ensimmäisessä tilanteessa olisi kysymys
siitä, ettei todistaja tai muu kuultava henkilö voi saapua henkilökohtaisesti
tuomioistuimen pääkäsittelyyn. Kysymys olisi siten tosiasiallisessa esteestä
saapua henkilökohtaisesti paikalle. Este saapua pääkäsittelyyn
henkilökohtaisesti voi johtua joko sairaudesta tai muusta syystä. Muuna
syynä voitaisiin pitää lailliseen esteeseen verrattavaa syytä. Syy voisi
poikkeuksellisesti olla sekin, että todistaja asuu hyvin kaukana asiaa
käsittelevästä tuomioistuimesta. Kysymys olisi tosiasiallisesta esteestä,
jonka toteaminen ei tavallisesti sisällä tarkoituksenmukaisuusharkintaa.
Vähäinen sairaus tai tavanomainen työeste ei yksin riittäisi 1 kohdan
soveltamiseen.
Toinen ehdotettu peruste olisi tilanne, jossa on kysymys
suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Jos kuultavan henkilökohtaisesta
saapumisesta tuomioistuimen pääkäsittelyyn aiheutuisi todisteen
merkitykseen verrattuna kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta haittaa,
teknistä kuulustelutapaa voitaisiin käyttää. Ideana on, että henkilökohtaisen
kuulemisen etuja tulee verrata siitä aiheutuvaan haittaan. Punninnassa on
otettava huomioon todisteen merkitys asiassa. Sanamuodoltaan vastaavaa
OK 17 luvun 41 §:n 1 momenttia koskevan hallituksen esityksen
perusteluissa (HE 15/1990 vp, s. 114) todettiin, että kustannusten
kohtuuttomuutta tulee arvostella siihen nähden, mikä merkitys todistelun
välittömyydellä ja siten saavutettavalla luotettavammalla todisteiden
harkinnalla on siinä kysymyksessä, josta todistajaa on tarkoitus kuulla.
Vaikka videokokouksessa todistelun välittömyys toteutuu pääkäsittelyn
ulkopuolella tapahtuvaa todistelua paremmin, olisi tällä OK 17 luvun 41 §:n
1 momentin perusteluissa sanotulla merkitystä uudenkin lainkohdan
tulkinnassa. Erittäin tärkeän työtehtävän tekemättä jääminen mahdolliseen
pääkäsittelyyn saapumisen vuoksi voisi puolestaan olla ehdotuksessa
tarkoitettu kohtuuton haitta.
Ehdotetun pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että
kuultavan kertomuksen uskottavuutta voitaisiin luotettavasti arvioida ilman
hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä. Selvää on, että
todistajan välitön kuuleminen tuomioistuimessa läsnä olevana antaa
tuomioistuimelle parhaat mahdollisuudet arvioida hänen kertomuksensa
uskottavuutta. Suullisen todistelun uskottavuuden arviointi ei aina ole kovin
vaikea tehtävä ja siksi näissä tilanteissa voidaan ehdottomasta todistelun
välittömyysperiaatteesta joskus poiketa. Näin on esimerkiksi tilanteissa,
joissa kuullaan asiantuntijaa tai niin sanottua asiantuntevaa todistajaa
kysymyksestä, joka ei ole erityisen altis uskottavuusongelmille. Olisi viime
kädessä tuomioistuimen harkinnassa, milloin se katsoo voivansa
luotettavasti arvioida kuultavan kertomuksen uskottavuutta ilman hänen
henkilökohtaista läsnäoloaan.
Videoneuvottelussa voidaan henkilöä kuulla siten, että tilanne on pitkälle
samankaltainen kuin henkilöä välittömästi tuomioistuimen pääkäsittelyssä
kuultaessa. Luonnollisesti tähän voi vaikuttaa käytetyn tekniikan laatu.
Videoneuvottelussa joka tapauksessa sekä suullisuus että välittömyys
pitkälle toteutuvat. Videoneuvottelu voisi siten tulla kysymykseen
useammin kuin jäljempänä ehdotettava pykälän 3 momentin tarkoittama
puhelinneuvottelu.
Ehdotetun pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että
menettely olisi tarpeen kuultavan taikka tällaiseen henkilöön rikoslain 15
luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön
suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta. Vastaavasti kuin
mitä edellä 34 §:n kohdalla on ehdotettu, teknisten apuvälineiden avulla
tapahtuva henkilön kuuleminen voitaisiin toteuttaa myös
todistajansuojeluperusteella. Myös esimerkiksi videoneuvottelun avulla
voidaan välttää se, ettei todistaja joudu niin sanotusti kasvotusten häntä
mahdollisesti uhkaavan henkilön kanssa. Teknisten apuvälinen välityksellä
tapahtuva todistelu todistajansuojelutarkoituksessa ehdotetaan
mahdolliseksi samoilla edellytyksillä, joilla asianosaisen läsnä olematta
tapahtuva todistelu voitaisiin suorittaa ehdotetun OK 17 luvun 34 §:n 1
momentin 1 kohdan mukaan.
Ehdotetun pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että
kuultava on alle 15-vuotias tai hänen henkinen toimintansa on häiriintynyt.
Näissä tapauksissa kuultavaa ei välttämättä voida ollenkaan kuulla
tuomioistuimessa ja tästä syystä on edellä ehdotettu uutta 11 §:n 2
momenttia, joka sallisi kohdassa tarkoitetun henkilön
kuulustelukertomuksesta tehdyn tallenteen käyttämisen todisteena.
Poissuljettua ei kuitenkaan saisi olla sekään, että alle 15-vuotiasta henkilöä
tai henkilöä, jonka sieluntoiminta on häiriintynyt, voitaisiin kuulla
tuomioistuimessa videoneuvottelua tai muuta vastaavaa teknistä
tiedonvälitystapaa käyttäen. On mahdollista, että teknisiä apuvälineitä
käyttäen voidaan pykälässä tarkoitettujen henkilöiden kuuleminen järjestää
siten, ettei kuulemisesta aiheudu kuultavalle tarpeettomasti haittaa. Koska
lainkohdassa tarkoitettujen henkilöiden kuulemisella voi olla asiassa hyvin
ratkaiseva merkitys, on tarpeellista, että lainsäädäntöön sisältyisi erilaisia
vaihtoehtoisia tapoja heidän kuulemisekseen.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan selvyyden vuoksi säädettäväksi siitä, että
asianosaisille olisi varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.
Vaikka kuuleminen tapahtuisi käyttäen videoneuvottelua tai muuta teknistä
tiedonvälitystapaa, kuuleminen suoritettaisiin muutoinkin normaalin
menettelyn mukaisesti 17 luvun kuulemista koskevia säännöksiä
noudattaen.
Pykälän 3 momenttiin ehdotettaisiin säännöstä, jonka mukaan edellä 1
momentin 1 ja 2 kohdissa tarkoitetussa tapauksissa voidaan kuulemisessa
kuitenkin käyttää myös puhelinta. Kuten edellä on todettu, ehdotetun
lainkohdan 1 momentin perusedellytyksenä olisi, että teknisten
apuvälineiden avulla luotaisiin kuultavaan henkilöön sellainen kontakti,
jossa istuntoon osallistuvilla olisi sekä puhe- että näköyhteys keskenään.
Nykyisin tämä edellyttäisi niin sanotun videokonferenssin järjestämistä.
Tämä olisi perusteltua sen johdosta, että videokokouksessa kuulustelun
välittömyys toteutuu paremmin. Tällaista menetelmää käyttäen voidaan
paremmin tehdä havaintoja paitsi äänestä myös kuultavan henkilön
ulkoisesta olemuksesta, hänen ilmeistään ja eleistään. Tällöin voitaisiin
paremmin ja useammin arvioida myös kuultavan henkilön kertomuksen
uskottavuutta, vaikka hän ei olisikaan henkilökohtaisesti tuomioistuimessa
läsnä.
Videoneuvottelun järjestäminen ei kuitenkaan ole nykyisin aina teknisesti
mahdollista, ja vaikka laitteet olisivatkin käytössä, videoneuvottelua voi
myös olla käytännössä hankalaa järjestää. Kaikissa tilanteissa kuvayhteyden
saaminen kuultavaan henkilöön ei myöskään ole välttämätöntä esimerkiksi
kertomuksen uskottavuuden arvioimiseksi.
Tästä syystä ehdotetaan, että edellä sanotun 1 kohdan tilanteessa, eli jos
kuultava sairauden tai muun syyn vuoksi ei voisi saapua henkilökohtaisesti
pääkäsittelyyn tai jos hänen henkilökohtaisesta saapumisestaan
pääkäsittelyyn aiheutuisi todisteen merkitykseen verrattuna kohtuuttomia
kustannuksia tai kohtuutonta haittaa, voitaisiin henkilö kuulla myös
puhelimitse. Samoin kuuleminen puhelimitse olisi sallittua edellä sanotun 2
kohdan tilanteessa, eli jos kuultavan kertomuksen uskottavuutta voitaisiin
luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan
pääkäsittelyssä. Myös näissä tilanteissa olisi edellytyksenä se, että
tuomioistuin harkitsee menettelyn soveliaaksi kyseisessä tapauksessa.
Puhelinkuulustelussa ei varsinaisesti enää voida puhua kunnollisesta
todistelun välittömyydestä. Tästä johtuen tuomioistuimen
soveliaisuusharkinnan kautta puhelinkuulustelun soveltamisala olisi
tosiasiassa huomattavasti pienempi kuin videokonferenssin käytön
kohdalla. Mahdollisuudet todistajan uskottavuuden arvioimiseen
puhelinkuulustelussa ovat käytännössä olemattomat. Tästä johtuen
puhelinkuulustelua voitaisiin käytännössä lähinnä käyttää vain tilanteessa,
jossa ei olisi kysymys todistajan uskottavuudesta. Sellaisen todistajan tai
muun kuultavan kuulemiseen, jossa kertomuksen uskottavuuden
arvioinnista on mahdollisesti tulossa kiistaa, ei puhelinkuulustelu soveltuisi.
Tästä syystä tuomioistuimen olisi ennen puhelinkuulustelun suorittamista
varattava asianosaisille tilaisuus lausua käsityksensä
puhelinkuulustelemisen soveltuvuudesta tilanteeseen.
Käytännössä vain puhelimitse kuuleminen voisi tulla kysymykseen
esimerkiksi asiantuntijan tai niin sanotun asiantuntevan todistajan, kuten
oikeuslääkärin kuulemisessa. Puhelinkuulustelu soveltuisi monessa
tapauksessa hyvin myös sellaisten asiantuntijoiden kuulemiseen, jotka ovat
antaneet lausuntonsa kirjallisena, esimerkiksi kirjallisen lausunnon antanut
lääkäri. Myös pienehköjen yksityiskohtien kysyminen todistajalta tai
esimerkiksi todistelutarkoituksessa kuultavalta asianosaiselta kävisi hyvin
päinsä puhelimitse. Samoin esimerkiksi poliisimiehen kuuleminen
puhelimitse voisi tietyissä tilanteissa tulla kysymykseen.
Mikäli itse puhelinkuulustelun tapahtuessa sitten osoittautuu, että kuultavan
henkilön kertomusta ei voidakaan luotettavasti arvioida ilman hänen
läsnäoloaan, on puhelimessa kuulustelu keskeytettävä ja asianomaista
henkilöä on kuultavaa uudelleen henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä.
Myös puhelimitse kuuleminen on kontradiktorisen periaatteen mukaan
järjestettävä siten, että kaikki istuntoon osallistuvat voivat kuulla esitettävät
kysymykset ja vastaukset. Lisäksi istuntoon osallistuvilla tulee olla
mahdollisuus ja oikeus esittää kysymyksiään kuulusteltavalle. Puhelimen
hyväksikäyttö siten merkitsee niin sanotun puhelinneuvottelun tai -
kokouksen (ns. puhelinkonferenssi) järjestämistä. Oikeudenkäynnin
julkisuuteen liittyvät näkökohdat puolestaan edellyttävät sitä, että jos
pääkäsittelyyn osallistuu yleisöä, myös puhelimessa kuulustelu on
vahvistettava niin, että se on myös yleisön kuultavissa.
Koska puhelimessa kuuleminen tarkoittaisi käytännössä ainoastaan sellaisen
todistajan tai muun todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön kuulemista,
jonka uskottavuutta ei tarvitse arvioida, ei kuulemisen edellytykseksi
asetettaisi, että kuultavan henkilön tulisi mennä johonkin tiettyyn paikkaan,
esimerkiksi viranomaisen luokse, jotta kuulustelu voitaisiin toimittaa. Näin
ollen kuulusteltava henkilö voisi olla missä tahansa paikassa, esimerkiksi
kotonaan tai työpaikallaan.
Ehdotettu 34 a §:n sääntely tarkoittaisi säännellä vain sitä tilannetta, jossa
kuultava henkilö joka tapauksessa on Suomessa. Mikäli kuultava henkilö ei
ole Suomen rajojen sisäpuolella tai paikassa, johon Suomen
lainsäädäntövalta ulottuu, täytyy hänen kuulemisekseen suomalaisessa
tuomioistuimessa turvautua kansainväliseen oikeusapuun. Tämä ilmenee
muun muassa nykyisestä OK 17 luvun 11 a §:stä, jossa todetaan, että
todisteen vastaanottamisesta ulkomailla on säädetty erikseen.
Vaikka puhelin- ja videokonferenssitodistelu tulisi Suomen oikeuden
mukaan mahdolliseksi, kuulustelun suorittaminen siten, että kuultava
henkilö on toisen valtion alueella, edellyttää kuitenkin aina kysymyksessä
olevan vieraan valtion myötävaikutusta tai hyväksyntää toimenpiteelle.
Tämä hyväksyntä voi olla olemassa, mutta yksin suomalaisella
lainsäädännöllä ei asiaan voida yksipuolisesti vaikuttaa. Kysymys on tuon
valtion suvereniteettiin liittyvästä toimenpiteestä tai ainakin kysymyksessä
olevan valtion asiana on päättää, katsooko se sen alueella tapahtuvan
kuulustelun koskevan sen täysivaltaisuutta. Suomalaisella tuomioistuimella
ei ole toisessa valtiossa yksin kotimaisen lain perusteella toimivaltaa.
Puhelin- tai videokonferenssin mahdollisesta käyttämisestä suoraan
todisteen vastaanottavan tuomioistuimen toimenpitein toisessa Euroopan
unionin jäsenvaltiossa olevan todistajan kuulemiseksi onkin säädetty
esimerkiksi Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1206/2001 jäsenvaltioiden
tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa
asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa. Tuo asetus tulee
täysimääräisesti voimaan eli sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2004
lukien. Rikosasioiden osalta säännöksiä video- ja puhelinkonferenssin
käyttämisestä on myös esimerkiksi vielä ratifioimatta olevassa 29 päivänä
toukokuuta 2000 tehdyssä yleissopimuksessa keskinäisestä oikeusavusta
rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (Euroopan yhteisöjen
virallinen lehti C 197, 12.7.2000, s. 1). Hallituksen esitys mainitun
yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
voimaansaattamisesta on annettu eduskunnalle.
51 §. Asiantuntijan kuulemista koskevaan pykälään tehtäisiin asianmukaiset
viittaukset uusiin ehdotettuihin säännöksiin.
65 §. Vastaavasti asianosaisen kuulemista totuusvakuutuksen nojalla
koskevaan pykälään tehtäisiin viittaukset uusiin ehdotettuihin säännöksiin.
28 luku. Asian kiireelliseksi julistaminen
Yleistä. Yleisperustelussa mainituista syistä oikeudenkäymiskaareen
ehdotetaan otettavaksi säännökset asian kiireelliseksi julistamisesta.
Kyseessä olisi uusi instituutio ja sen käyttämisen edellytyksistä ja siinä
noudatettavasta menettelystä ehdotetaan otattavaksi säännökset nykyiseen
OK 28 lukuun. Samalla kumoutuisivat nykyisessä OK 28 luvussa olevat jo
vanhentuneet säännökset tuomion rikkomisesta. Tarkoituksena olisi, että
asianosainen voisi poikkeustapauksissa, esittämällä perusteet hakemuksensa
tueksi, saada hakemuksesta asiansa käsitellyksi kiireellisesti. Menettely
olisi yksinkertainen ja kirjallinen.
1 §. Ehdotettavaan pykälään tulisi perussäännös asian kiireelliseksi
julistamisesta. Ehdotettavat uudet säännökset tekisivät mahdolliseksi sen,
että asianosaisen pyynnöstä, asian erityisen kiireellisen laadun tai
asianosaisella olevan asiaan tai asianosaiseen itseensä liittyvän erityisen
kiireellisyysnäkökohdan perustella juttu voitaisiin julistaa kiireelliseksi.
Ehdotuksen mukaan tuomioistuin voisi asianosaisen vaatimuksesta päättää,
että asia julistetaan kiireelliseksi, jos asian käsittelemiselle ennen muita
tuomioistuimessa käsiteltäviä asioita olisi painava syy. Kiireelliseksi
julistamista voisi hakea kuka tahansa jutun asianosaisista, joten myös
syyttäjä voisi pyytää jutun käsittelemistä kiireellisenä. Sen sijaan
oikeudenkäyntiasiaan kytkeytyvät ulkopuoliset, kuten esimerkiksi
todistajat, vaikka heilläkin olisi intressiä saada juttu käsitellyksi
kiireellisesti, eivät voisi tehdä hakemusta. Myöskään asianomistaja, joka ei
käytä asiassa muutoin puhevaltaa, ei voisi hakea asian käsittelyä
kiireellisenä.
Kiireelliseksi julistamista koskevaa ratkaisua ei voitaisi tehdä viran
puolesta, vaan se edellyttäisi aina asianosaisen tätä tarkoittavaa vaatimusta.
Tuomioistuin ei voi aina viran puolesta tietää, millaista merkitystä juuri
tietyllä asialla on yksittäiselle asianosaiselle. Vain asianosaiset voivat
tarkemmin tietää tiettyyn yksittäistapaukseen liittyvät
kiireellisyysnäkökohdat heidän kannaltaan. Tämän vuoksi asianosaisen
tulisi hakemuksessaan esittää ne syyt, joiden vuoksi asia tulisi käsitellä
tavanomaista nopeammin. Muussa tapauksessa ei tuomioistuimelta voitaisi
kohtuudella odottaa tapauksen erityiskohtelua. Toisaalta tuomioistuimen
asiana on luonnollisesti viran puolestakin varmistaa, että asiat käsitellään
ilman aiheetonta viivytystä myös niissä tilanteissa, joissa kiireelliseksi
julistamista ei ole haettu. Tämä vaatimus johtuu jo perustuslaista ja Suomea
velvoittavista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.
Edellytykseksi asian kiireelliseksi julistamiselle ehdotetaan lakiin
kirjoitettavaksi, että olisi painava syy sille, että asia tulisi käsitellä
tuomioistuimessa ennen muita asioita. Asianosaisen esittämää painavaa
syytä tulisi arvioida lakiin ehdotettavien kriteereiden valossa. Painavaa
syytä arvioitaessa ehdotetaan otettavaksi huomioon asian erityinen merkitys
asianosaiselle, mahdollisesta viipymisestä aiheutuva erityinen vahinko tai
haitta, asian laatu ja myös muut kiireelliseksi julistamiselle esitetyt
perusteet.
Tietynlaisella asialla on käytännössä eri asteisia merkitysarvoja eri
henkilöille tai yhteisöille. Tarkoitus ei olisi, että asian merkitystä
arvioitaessa otettaisiin huomioon yksinomaan kyseisen asian juttutyyppi tai
asian yleinen luonne, vaan asian harkinnassa tulisi painottaa juuri sen
yksittäistapauksen merkitystä kiireelliseksi julkistamista hakevalle
asianosaiselle. Luonnollista kuitenkin on, että juttutyypillä on asiassa myös
merkitystä. Esimerkiksi terveyteen tai muihin henkilöön liittyvissä
kysymyksissä asialla voidaan helpommin katsoa olevan sellaista erityistä
merkitystä asianosaiselle, että painavan syyn asian julistamiseksi
kiireelliseksi voidaan katsoa olevan olemassa. Samoin esimerkiksi työhön
tai asumiseen liittyvät riidat voivat olla asianosaiselle erityisen merkittäviä.
Rikosasioissa puolestaan törkeämmillä asioilla voidaan sanoa olevan
enemmän merkitystä asiaosaisille kuin vähemmän törkeillä. Asian
merkitykseen painottuva kriteeri johtaa siiten, että aivan vähäisten asioiden
julistaminen kiireelliseksi ei yleensä voisi tulla kysymykseen.
Juttujen viipymisestä tuomioistuimessa pitkään on yleensä aina jonkinlaista
vahinkoa tai haittaa asianosaisille. Näin voidaan ainakin jälkikäteen sanoa
olevan sen asianosaisen osalta, joka asian lopulta voittaa. Kuitenkin eri
juttujen viipymisestä tuomioistuimessa on myös erilaisia vahinkoja tai
haittoja asianosaiselle. On asioita, joiden viipymisestä ei voida juurikaan
sanoa olevan haittaa, kun taas toisten juttujen viipymisellä voi olla jutun
asianosaisella kohtalokkaat vaikutukset. Luonnollisesti viipymisen kestolla
on tässä merkitystä. Viipymisestä aiheutuva erityinen vahinko tai haitta
otettaisiin huomioon painavaa syytä harkittaessa.
Painavan syyn olemassa oloa harkittaessa tulisi ottaa huomioon myös muut
esitetyt perusteet kiireelliseksi julistamiselle. Tällainen muu peruste voisi
olla esimerkiksi se, että asian käsittely on jo kestänyt pitkään. Ensisijassa
tässä tarkasteltaisiin sitä aikaa, kuinka kauan asian tuomioistuinvaihe on jo
kestänyt. Tapauskohtaisesti harkinnassa voitaisiin ottaa huomioon myös
esimerkiksi asian pitkään kestänyt esitutkinta tai syyteharkinta.
Kiireelliseksi julistaminen edellyttäisi tuomioistuimessa tapahtuvaa
kokonaisharkintaa hakemukselle esitettyjen perusteiden pohjalta.
Kiireelliseksi julistaminen edellyttäisi käytännössä, että asian käsittely
ylipäätään voi kestää pitkään. Jos asian käsittely kyseisessä
tuomioistuimessa muutenkin kestää esimerkiksi vain 3-6 kuukautta, ei
kiireelliseksi julistamiselle yleensä voisi olla perusteita. Käytännössä
kiireelliseksi julistamisen edellytykset olisivat helpommin käsillä, jos asian
käsitteleminen on jo asian aikaisemmassa vaiheessa kestänyt pitkään.
Esimerkiksi jos asian käsittely on käräjäoikeudessa jo kestänyt pitkään, olisi
asian kiireelliselle käsittelemiselle hovioikeudessa helpommin löydettävissä
perusteita. Samoin esitutkinnan tai syyteharkinnan kestettyä tavanomaista
pidempään, olisi asian nopealle käräjäoikeuskäsittelylle usein perusteita.
Vaikka jutun kiireelliseksi julistamista voidaan vaatia jo asian ensimmäisen
asteen tuomioistuinkäsittelyn aikana, kiireelliseksi julistamista voitaisiin
vaatia myös erikseen jutun muutoksenhakuvaiheessa, jos esimerkiksi
tilanne asian kiireellisyyden johdosta on vasta aktualisoitunut ensi kertaa
hovioikeudessa. Jo käräjäoikeudessa kiireelliseksi julistetun asian
kiireelliseksi julistamista pitää hovioikeudessa hakea uudelleen, jos
asianosainen edelleen katsoo asian vaativan kiireellistä käsittelyä myös
ylemmässä oikeusasteessa. Tämä johtuu siitä, että tässä esityksessä on
päädytty siihen, että kiireelliseksi julistaminen olisi voimassa vain
instanssikohtaisesti (ks. ehdotettu OK 28:5:n 2 momentti).
Mahdollista olisi myös se, että tietyn asian osakysymyksen osalta haettaisiin
kiireelliseksi julistamista. Tällainen osakysymys voisi esimerkiksi olla
oikeudenkäyntiväitteen käsittely tai sellaiseen annetun päätöksen käsittely
muutoksenhakuasteessa.
2 §. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset kiireelliseksi julistamista
koskevan hakemuksen muodosta ja sisällöstä. Asianosaisen, joka vaatii
asiansa käsittelyä kiireellisenä, olisi tehtävä siitä kirjallinen hakemus
pääasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle.
Ehdotuksen mukaan ratkaisun tekisi pääasiaa käsittelevä tuomioistuin.
Jutun tulisi olla tuomioistuimessa jo vireillä, kun hakemus sen kiireelliseksi
julistamisesta tehdään. Kiireelliseksi julistamista voidaan tosin hakea jo heti
asiaa vireille pantaessa. Asianosaisen ei olisi pakko odottaa, että asian
käsittely olisi jo hänen mielestään viivästynyt, ennen kuin hän tekee
hakemuksen. Juttu voi olla jo alun perin kiireellinen ja tästä syystä ei olisi
tarkoituksenmukaista asettaa hakemuksen edellytykseksi, että asian
käsittely on jo tuomioistuimessa viivästynyt. Hakemus kiireelliseksi
julistamisesta ei siten edellyttäisi asianosaisen moittivan asian hidasta
käsittelemistä kyseisessä tuomioistuimessa. Käräjäoikeuden
pääasiaratkaisun julistamisen tai antamisen jälkeen kiireellisyysarvion
tekeminen kuuluisi hovioikeudelle, ja sen vuoksi tuon ajankohdan jälkeen
tehty hakemus kiireelliseksi julistamisesta olisi toimitettava hovioikeuden
ratkaistavaksi.
Hakemus olisi tehtävä kirjallisena. Asian pelkkä suusanallinen
kiirehtiminen ei vielä tarkoittaisi sitä, että tuomioistuimen olisi otettava
kantaa asian kiireellisyyteen ja tehtävä sitä koskeva päätös. Muotovaatimus
hakemuksen kirjallisuudesta myös selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi
kiireellisyyskysymyksen käsittelyä tuomioistuimessa. Tarkoitus on, että
kysymys kiireelliseksi julistamisesta voitaisiin ratkaista mahdollisimman
yksikertaisessa menettelyssä ja nopeasti. Ei olisi tarkoituksenmukaista, että
tuomioistuimia raskaasti työllistäisi asian kiireellisyyttä koskevien
kysymysten käsitteleminen. Tämä olisi koko kiireelliseksi julistamista
koskevan ajatuksen vastaista. Toisaalta estettä ei olisi jatkossa senkään
nykyisin noudatettavan käytännön jatkumiselle, jonka perusteella
asianosaiset voivat epävirallisesti pyytää asiansa käsittelyn kiirehtimistä
tuomioistuimessa. Epäviralliset kiirehtimispyynnöt otettaisiin edelleen
tuomioistuimissa mahdollisuuksien mukaan huomioon, mutta tällaisen
pyynnön johdosta ei tehtäisi mitään erillistä ratkaisua.
Asianosaisen hakemuksen asian kiireelliseksi julistamisesta olisi
ehdotuksen mukaan sisällettävä vaatimus kiireelliseksi julistamisesta ja
seikat, joihin vaatimus perustuu. Hakemukseen olisi liitettävä ne
mahdolliset todisteet, jotka asianosainen esittää kiireellisyysvaatimuksensa
tueksi. Hakijan tulisi myös ilmoittaa käsityksensä siitä, missä ajassa tai
mihin mennessä pääasian ratkaisu tulisi tehdä.
3 §. Kuten oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä yleensä, myös asian
kiireelliseksi julistamista koskevan kysymyksen ratkaisemisessa hakijan
vastapuolelle olisi tarvittaessa varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Tämän
vuoksi pykälään ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan ennen kuin
tuomioistuin tekee asian kiireelliseksi julistamista koskevan ratkaisun,
tuomioistuimen olisi tarvittaessa varattava muille asianosaisille tilaisuus
tulla kuulluksi. Toisaalta pykälä olisi tarpeen myös sen johdosta, ettei
tuomioistuimen tarvitsisi kaikissa tapauksissa kuulla muita jutun
asianosaisia ja että kuuleminen voisi tapahtua muotovapaasti soveltuvalla
tavalla. Säännös koskisi sekä sitä tilannetta, jolloin asia julistetaan
kiireelliseksi, että sitä tilannetta, jolloin tätä tarkoittava hakemus hylätään.
Jos kuuleminen ajankohtaistuisi, se tavallisesti tapahtuisi muualla kuin
istunnossa. Kuuleminen voisi tapahtua puhelimitse, sähköpostilla tai muulla
soveltuvalla tavalla, kuten esimerkiksi kirjallisesti.
Koska asian kiireelliseksi julistamista koskeva asia, eli kysymys siitä,
tulisiko asia käsitellä erityisellä kiireellä tai ei, ei käytännössä yleensä voi
merkitä vastapuolen oikeuksien vakavaa loukkausta, ei kuulemista tarvitsisi
aina suorittaa. Sen vuoksi ehdotetaan, että vaikka tarvetta kuulemiseen
sinänsä olisi, kuulemisesta voitaisiin kuitenkin luopua, jos se aiheuttaisi
tarpeetonta viivästystä ottaen huomioon asian laadun eikä olisi syytä
olettaa, että kuulematta jättämisestä aiheutuisi merkittävää haittaa tai
vahinkoa. Esimerkiksi tilanteissa, jossa on selvää, että hakemukseen tulee
suostua tai joissa hakemus on selvästi perusteeton, ei kuulemista tavallisesti
tarvittaisi.
Tilanteessa, jossa asian käsittely on julistettu kiireelliseksi,
käsittelyaikataulusta olisi joka tapauksessa tarpeen keskustella muidenkin
asianosaisten kuin hakijan kanssa, jotta pääkäsittely odotettua nopeammalla
aikataululla ei aiheuttaisi muille asianosaisille käytännön hankaluuksia.
Tuomioistuin harkitsisi kiireelliseksi julistamisen edellytykset aina viran
puolesta, eikä asiaa välttämättä julistettaisi kiireelliseksi, vaikka kaikki
asianosaiset olisivat asiasta yhtä mieltä. Tieto kiireelliseksi julistamista
koskevan ratkaisun sisällöstä olisi toimitettava kaikille asianosaisille.
4 §. Esityksessä ehdotetaan, että tuomioistuin voisi tehdä asian kiireelliseksi
julistamista koskevan ratkaisun kirjallisessa menettelyssä yhden tuomarin
kokoonpanossa tai siinä kokoonpanossa, jossa se on toimivaltainen
käsittelemään pääasiaa.
Yhden tuomarin kokoonpanossa olisi mahdollista sekä hylätä että hyväksyä
kiireelliseksi julkistamista tarkoittava hakemus. Samoin pykälän
tarkoittama mahdollisuus ratkaista kiireelliseksi julistamista koskeva
kysymys myös yhden tuomarin kokoonpanossa tulisi sovellettavaksi myös
ylemmissä oikeusasteissa ja tätä kysymystä koskevassa muutoksenhaussa.
Asian kiireelliseksi julistamista koskeva käsittely olisi yleensä kirjallinen.
Estettä ei tosin olisi sillekään, että poikkeustapauksessa ja asian niin
vaatiessa kiireellisyysasia ratkaistaisiin suullisessa käsittelyssä tai
pääkäsittelyssä. Asian kiireelliseksi julistamista koskeva ratkaisu yleensä
olisi aiheellista tehdä viipymättä ja siten jo ennen pääasian suullista
valmistelua tai pääkäsittelyä. Poikkeustapauksessa asian kiireelliseksi
julistamista koskeva ratkaisu voitaisiin kuitenkin tehdä myös pääasian
yhteydessä. Tällöin asian kiireelliseksi julistamista koskevaa sivuasiaa
voitaisiin myös käsitellä pääasian yhteydessä asian suullisessa tai
pääkäsittelyssä.
Tuomioistuimen olisi annettava ratkaisunsa kiireelliseksi julistamista
koskevaan pyyntöön viipymättä. Jos itse pääasiaa ei voitaisi samalla
ratkaista, asiasta olisi tehtävä erillinen ratkaisu. Jos kiireelliseksi
julistamista pyydettäisiin hovioikeudessa, hakemus olisi silloinkin
ratkaistava viipymättä. Vastaavasti asiaa koskeva muutoksenhaku olisi
ratkaistava kiireellisesti.
5 §. Kiireelliseksi julistamisen oikeusvaikutuksena olisi, ettei asiaa
käsiteltäisi enää edes periaatteessa tuomioistuimeen saapumisjärjestyksen
mukaisessa järjestyksessä, vaan asia tulisi käsitellä kiireellisenä. Asiasta
ehdotetaan pykälän 1 momentissa säädettäväksi, että kiireelliseksi julistelut
asiat olisi käsiteltävä tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä ennen
muita asioita. Mitään nimenomaista määräaikaa, jossa ajassa asia tulisi
tuomioistuimessa ratkaista, ei asetettaisi laissa. Kiireelliseksi julistaminen
tarkoittaisi sitä, että asia olisi käsiteltävä tuomioistuimessa yhtä kiireellisenä
kuin sellaiset lain nojalla kiireelliset asiat, joiden osalta ei ole säädetty
määräaikaa asian käsittelylle. Tuomarin virkavelvollisuutena olisi ottaa
asian kiireellisyydestä johtuva etusija asioiden käsittelyjärjestystä
ratkaistaessa huomioon.
Eräät käräjäoikeudessa käsiteltävät asiatyypit tai -ryhmät on suoraan lain
nojalla säädetty kiireellisiksi niiden luonteen vuoksi. Oikeudenkäynnistä
rikosasioissa annetun lain 5 luvun 13 §:n mukaan jos alle 18-vuotias
vastaaja on syytteessä rikoksesta, josta syytteessä mainittujen seikkojen
vallitessa tehtynä on säädetty kuutta kuukautta ankarampi
vankeusrangaistus, taikka jos vastaaja on vangittuna, matkustuskiellossa tai
virantoimituksesta pidätettynä, pääkäsittely on pidettävä kahden viikon
kuluessa rikosasian vireilletulosta. Erityislakien nojalla kiireellisenä on
käsiteltävä myös esimerkiksi lähestymiskiellosta annetun lain (898/1998)
mukainen asia, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen
täytäntöönpanosta annetussa laissa (619/1996) tarkoitettu asia, ulosottolain
(37/1895) 9 luvun 11 §:ssä tarkoitettu täytäntöönpanoriita ja 10 luvussa
tarkoitettu muutoksenhaku ulosottomiehen menettelyyn sekä rangaistusten
täytäntöönpanosta annetun lain (39/1889) 7 luvussa tarkoitettu vangin
valitusasia. Sotilasoikeudenkäyntilain (326/1983) 16 §:n mukaan
sotilasoikeudenkäyntiasiat on tuomioistuimessa käsiteltävä kiireellisenä.
Lisäksi laissa on säännöksiä, joiden nojalla eräät valitusasiat ja kantelut on
käsiteltävä kiireellisinä.
Ehdotettujen säännösten nojalla muutkin kuin suoraan lain nojalla
kiireellisesti käsiteltävät asiat voisivat saada kiireellisen asian statuksen.
Kysymys ei olisi juttutyyppiin tai ryhmään kuulumisesta johtuva
kiireellisyys, vaan kyseiseen yksittäiseen asiaan liittyvät näkökohdat.
Periaatteessa kiireelliseksi julistettu asia olisi käsiteltävä yhtä kiireellisinä
kuin sellaiset lain nojalla kiireelliset asiat, joiden osalta erityisiä
määräaikoja ei ole säädetty. Laissa ei tosin olisi estettä sillekään, että lain
nojalla kiireelliseksi käsiteltäväksi säädetty asia voitaisiin vielä erikseen
julistaa kiireelliseksi. Laissa kiireelliseksi käsiteltävän tyyppiseksi
luokiteltu asia voi erityistapauksessa olla perustellusti kiireellisempi kuin
saman tuomioistuimen käsiteltävänä olevat tuohon juttutyyppiin kuuluvat
muut asiat ja se voidaan siksi julistaa kiireelliseksi.
Kiireelliseksi julistamisen jälkeen asian käsittely vaatimaa aikaa
arvioitaessa otettaisiin huomioon tapauksen laajuus ja vaikeusaste.
Erityisesti riita-asioissa kiireelliseksi julistamista hakeneen tulisi
luonnollisesti myötävaikuttaa mahdollisuuksiensa mukaan asian nopeaan
käsittelemiseen.
Kiireelliseksi julistaminen olisi voimassa vain instanssikohtaisesti. Tästä
otettaisiin nimenomainen säännös pykälän 2 momenttiin. Säännöksen
mukaan kiireelliseksi julistaminen olisi voimassa kunnes pääasia on
ratkaistu asianomaisessa oikeusasteessa.
Mikäli jo alioikeudessa kiireelliseksi julistetun pääasian käsittely jatkuu
muutoksenhakuasteessa, asianosaisen olisi niin halutessaan haettava
kiireelliseksi julistamista uudelleen hovioikeudessa. Tämän sisältöiseen
sääntelyyn on päädytty sillä perusteella, että asian kiireelliseksi
julistamiselle esitetty painava syy saattaa lakata käräjäoikeuden
pääasiaratkaisun sisällön johdosta. Tosin kiireelliseksi julistamista
hakevalle ehdotettu sääntely aiheuttaa jonkin verran lisätyötä.
6 §. Pykälään otettaisiin säännökset muutoksenhakuoikeudesta kiireelliseksi
julistamista koskevaan ratkaisuun. Säännöksen sisältönä olisi ensinnäkin se,
ettei päätökseen, jolla asia on julistettu kiireelliseksi, saisi hakea muutosta
valittamalla.
Pykälässä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että asian käsittelyn aikana
tehtyyn päätökseen, jolla asian kiireelliseksi julistamista koskeva vaatimus
on hylätty, saisi hakea erikseen muutosta valittamalla.
Jos tuomioistuimen ratkaisu olisi kiireellisyyttä pyytäneelle asianosaiselle
kielteinen, voisi kyseinen asianosainen hakea muutosta tähän ratkaisuun
valittamalla siitä ylemmälle tuomioistuimelle. Muutoksenhakukeinona olisi
tavanomainen valitus. Sen sijaan ei ole oikeusturvasyistä tarpeellista sallia
muutoksenhakua sellaiseen päätökseen, jolla asian käsittely on julistettu
kiireelliseksi.
Mahdollinen muutoksenhaku tapahtuisi välittömästi erikseen kiireellisyyttä
koskevan hylkäävän ratkaisun tekemisen jälkeen, eikä siis pääasian
muutoksenhaun yhteydessä. Jos sekä pääasia että kiireellisyyttä koskeva
asia ratkaistaan samalla kertaa, myös muutoksenhaku tapahtuisi tietysti
samanaikaisesti. Muutoksenhakemus olisi käsiteltävä ylemmässä
tuomioistuimessa viipymättä. Ehdotettavan lainmuutoksen voimaantulon
yhteydessä voitaisiin hovioikeusasetuksen (211/1994) 14 §:n 1 momentin 5
kohtaa muuttaa siten, että sen mukaan asiat, jotka on muutoin lain tai
tuomioistuimen päätöksen mukaan käsiteltävä kiireellisenä, olisi käsiteltävä
kiireellisenä ennen muita asioita.
Koska asian kiireelliseksi julistamista koskeva ratkaisu olisi aina pääasiaan
nähden liitännäinen kysymys, valitusoikeus kiireelliseksi julistamista
koskevaan ratkaisuun noudattaa muutoin pääasian muutoksenhaun
menettelysääntöjä. Näin ollen esimerkiksi asiassa, jossa hovioikeus on
pääasian osalta toinen oikeusaste, muutoksenhaku myös hovioikeuden
kiireelliseksi julistamista koskevan hakemuksen hylkäävään päätökseen
edellyttää valitusluvan saamista korkeimmalta oikeudelta.
31 luku. Ylimääräisestä muutoksenhausta
Yleistä. Yleisperusteluissa esitetyistä syistä joskus on tarpeen rikostuomion
purku yksinomaan menettämisseuraamusta koskevalta osalta. Ehdotettu
uusi sääntely noudattaisi nykyisen OK 31 luvun systematiikkaa.
Ehdotetussa 8 a §:ssä säänneltäisiin tuomionpurku rikosasian vastaajan
eduksi ja ehdotetussa 9 a §:ssä tuomionpurku vastaajan vahingoksi. OK 31
luvun 15 §:n niin sanottua adheesiosäännöstä esitetään tarkistettavaksi
vastaavasti. Periaatteessa purkamisedellytykset noudattavat samoja
kriteereitä kuin, jos kysymys olisi itse rikostuomion purkamisesta syytetyn
eduksi tai vahingoksi. Purkamisen kynnys on siten samaa tasoa kuin
muissakin rikosasian tuomioissa. Kuitenkin
menettämisseuraamustuomioiden erityispiirteet on otettu huomioon
ehdotusten sanamuodoissa. Jos samalla kertaa haetaan sekä itse
rangaistustuomion, että menettämisseuraamuksen purkua, jutun eri osien
purkamisedellytyksiä tulee jatkossa tarkastella periaatteessa erikseen.
8 a §. Ehdotettavaan uuteen pykälään tulisivat edellytykset
menettämisseuraamusta koskevan tuomion purkamisesta rikosasiassa
tuomitun vastaajan eduksi. Ehdotettavassa pykälässä käytettäisiin
terminologiaa, jonka mukaan tuomio voidaan purkaa rikosasian vastaajan
eduksi, eikä siinä puhuttaisi syytetystä, kuten nyt voimassa olevissa OK 31
luvun säännöksissä. Konfiskaatioseuraamukseen voidaan tuomita myös
esimerkiksi rikoksesta hyötynyt oikeushenkilö, joka ei ole jutussa syytetyn
asemassa. Samoin uudet RL 10 luvun säännökset mahdollistavat hyödyn
menetetyksi tuomitsemisen myös muulta kuin itse rikokseen syylliseltä.
Uusi terminologia vastaisi samalla myös ROL:ssa omaksuttua
kielenkäyttöä. Ehdotuksen purkamisperusteet olisi jaettu kolmeen eri
kategoriaan.
Ehdotuksen 1 kohdan mukaan menettämisseuraamusta koskeva lainvoiman
saanut tuomio voitaisiin purkaa rikosasian vastaajan eduksi, jos saman
luvun 8 §:n 1, 2 tai 4 kohdassa mainitut edellytykset olisivat olemassa. OK
31 luvun 8 §:ssä on perussäännös niistä edellytyksistä, joilla rikostuomio
voidaan purkaa syytetyn eduksi. Tuon pykälän 1 kohdan edellytyksenä on
että, oikeuden jäsen tai virkamies, syyttäjä taikka asianosaisen edustaja tai
avustaja on jutun yhteydessä syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jonka
voidaan katsoa vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Pykälän 2 kohdan
mukaan taas edellytyksenä on, että asiakirja, jota on käytetty todisteena, on
ollut väärä tai asiakirjan antajan tieten sisällykseltään totuudesta poikkeava
taikka totuusvakuutuksin kuultu asianosainen tahi todistaja tai asiantuntija
on tahallansa antanut perättömän lausuman, ja asiakirjan tai lausuman
voidaan otaksua vaikuttaneen lopputulokseen. Pykälän 4 kohdassa
puolestaan säädetään purkuedellytykseksi syytetyn eduksi, että jos tuomio
perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, se voidaan purkaa. Nämä
kaikki tuomionpurkuedellytykset soveltuisivat ehdotuksen mukaan myös
silloin, kun kysymyksessä on yksin tuomionpurku menettämisseuraamusta
koskevan tuomion osalta. Koska edellä sanottujen OK 31 luvun 8 §:n 1, 2 ja
4 kohtien osalta oikeuskäytäntö on pitkälle vakiintunut, eikä siinä ole
ilmennyt säännöksissä olevan epäkohtia, tässä yhteydessä ei lain
sanamuotoja ole tarkoituksenmukaista edes nykyaikaistaa.
Sen sijaan nykyisen OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdan säännökset niistä
edellytyksistä, joilla rikostuomio voidaan purkaa syytetyn eduksi uuteen
seikkaan tai todisteeseen vetoamalla, eivät sellaisenaan sanamuodoltaan
sopisi tilanteeseen, jossa on kysymys vain menettämisseuraamusta
koskevan tuomion purkamisesta. Tästä syystä ehdotuksen 2 kohtaan
otettaisiin tätä tilannetta vastaava säännös koskien nimenomaan
menettämisseuraamustuomiota ja uuteen seikkaan tai todisteeseen
vetoamista purkuperusteena. Tuomion purkamisen edellytykseksi
ehdotetaan säädettäväksi, että jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei
ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut
menettämisvaatimuksen hylkäämiseen tai siihen, että menettämisseuraamus
olisi tuomittu olennaisesti lievempänä, taikka on muutoin erittäin painavia
syitä katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa
uudelleen tutkittavaksi kysymys menettämisseuraamuksesta.
Ehdotus poikkeaisi rangaistustuomiota koskevasta luvun 8 §:n 3 kohdan
säännöksestä ensinnäkin siinä, että uusien seikkojen tai todisteiden olisi
todennäköisesti tullut johtaa nimenomaan menettämisvaatimuksen
hylkäämiseen. Sen sijaan edellytyksenä ei olisi, että uusi aineisto olisi
johtanut syytetyn vapauttamiseen. Keskeinen uuden sääntelyn ajatus on,
että nimenomaan voidaan harkita menettämisvaatimusta itse rikostuomiosta
erillisenä kysymyksenä. Käytännössä erottelulla ei luonnollisesti aina olisi
merkitystä. Mikäli kysymys on nimenomaan syytettyyn kohdistuneesta
menettämisvaatimuksesta ja samalla kertaa rangaistustuomion kanssa on
tuomittu menettämisseuraamus, uudet seikat tai todisteet voivat nimittäin
usein samalla kertaa puhua sekä itse rikostuomion että
menettämisseuraamuksen purkamisen puolesta.
Toinen asiallinen ero ehdotetun säännöksen ja voimassa olevan luvun 8 §:n
3 kohdan säännöksen välillä olisi se, että menettämisvaatimuksen
purkamisen toisena vaihtoehtoisena edellytyksenä olisi, että
menettämisvaatimus olisi todennäköisesti tuomittu uusien seikkojen tai
todisteiden käsillä ollessa olennaisesti lievempänä. Nykyisessä luvun 8 §:n
3 momentin toisena vaihtoehtoisena edellytyksenä on, että rikokseen olisi
ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Menettämisseuraamusta
koskevan tuomion purkamisen edellytyksiä harkittaessa olisi nimenomaan
tarkasteltava menettämisseuraamuksen tuomitsemisen aikaisempia
edellytyksiä. Kysymys olisi nyt siitä, että uuden seikan tai todisteen
esittäminen ei olisi kyllä johtanut suorastaan menettämisvaatimuksen
hylkäämiseen, mutta siihen kyllä, että se olisi tuomittu olennaisesti
lievempänä. Koska ylimääräinen muutoksenhaku tulisi olla
poikkeuksellista, ei vähäisiin menettämisseuraamuksen
"mittaamiskysymyksiin" voitaisi myöhemmin tuomionpurkuteitse puuttua
edes vastaajan eduksi. Tämä olennaisuusedellytys vastaisi pitkälle sitä
ajatusta, joka on nykyisen luvun 8 §:n 3 kohdan vastaavan edellytyksen
kriteerinä. Sen nojalla ei ole katsottu voitavan puuttua pelkästään tuomitun
rangaistuksen laatu- tai mittaamiskysymyksiin. Molempien edellä
sanottujen vaihtoehtoisen purkuperusteiden edellytyksenä siis on, että
uudella seikalla tai todistella olisi todennäköisesti ollut sanottu merkitys.
Ehdotuksen 2 kohdan viimeisenä vaihtoehtoisena purkuperusteena olisi
erittäin painavien syiden purkuperuste. Tämä ehdotetaan otettavaksi
johdonmukaisuussyistä myös menettämisseuraamuksen purkamista
koskevaan pykälään. Tältäkin osin kysymys olisi käytännössä siitä, että
joissakin tilanteissa asiassa ilmitulleet seikat tai todisteet ovat niin
merkittäviä, että ratkaisu olisi oikeudenmukaisuussyistä avattava uudelleen
harkittavaksi, vaikka nämä uudet seikat tai todisteet eivät suoraan
johtaisikaan siihen, että voitaisiin sanoa olevan todennäköistä, että
menettämisvaatimus olisi hylätty tai se olisi tuomittu olennaisesti
lievempänä.
Ehdotuksen 3 kohdan mukaan menettämisseuraamusta koskeva tuomio
voitaisiin purkaa vastaajan eduksi myös, jos syyte siitä rikoksesta, jonka
perusteella menettämisseuraamus tuomittiin, on sittemmin hylätty
näyttämättömänä tai muusta syystä syytteen hylkäämisen vuoksi
menettämisseuraamuksenkaan tuomitsemiselle ei olisi ollut edellytyksiä.
Tämä purkuperuste tarkoittaisi käytännössä tilannetta, jossa muu vastaaja
kuin syytetty on tuomittu menettämisseuraamukseen ja syytetyn osalta
syyte onkin sittemmin hylätty näyttämättömänä tai sillä perusteella, ettei
kysymyksessä olekaan ollut rikos. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi
varsinaisen muutoksenhaun yhteydessä siten, että
menettämisseuraamukseen tuomittu tyytyy alemman oikeuden langettavaan
ratkaisuun, mutta ylempi tuomioistuin syytetyn tai syyttäjän valituksen
johdosta hylkääkin syytteen näyttämättömänä. Samoin vastaava tilanne
saattaa syntyä esimerkiksi rikoksesta tuomitun menestyksekkään
ylimääräisen muutoksenhaun johdosta. Näissä tilanteissa tulisi olla
mahdollista se, että myös menettämisseuraamusta koskeva tuomio voidaan
purkaa.
Tilanteessa on kysymys siitä, että konfiskaatiotuomion jälkeen on annettu
uusi tuomio, jossa on ollut kysymys osittain samasta asiasta kuin
konfiskaatiotuomiossa. Saattaa olla, että ilman nyt ehdotetun kaltaista
säännöstäkin menettämisseuraamusta koskevan tuomion jälkeen annettu
tuomio tai ainakin uuteen tuomioon johtaneet seikat voitaisiin joissakin
tilanteissa tulkita olevan sellaisia uusia seikkoja tai todisteita, joiden
perusteella tuomio myös menettämisseuraamusta koskevalta osalta
voitaisiin purkaa edellä ehdotetun luvun 8 a §:n 2 kohdan perusteella. Aina
ei kuitenkaan näin ole asian laita (ks. esim. KKO 1998:30) ja tästä syystä
ehdotetaan lakiin otettavaksi tilanteesta nimenomainen määräys.
Menettämisseuraamusta koskevan tuomion ja itse syytevaatimusta
koskevan tuomion lopputuloksen ei nykyisen lain mukaan täydy välttämättä
olla kohtalonyhteydessä. Syyte voidaan esimerkiksi hylätä rikoksen
vanhentumisen johdosta, mutta konfiskaatio voi olla edelleen tuomittavissa.
Menettämisvaatimuksen lyhin vanhentumisaika on RL 8 luvun 7 §:n
mukaan 5 vuotta. Näistä syistä ehdotuksen soveltamisalaa on rajoitettu
siten, että purkuperuste kattaa vain sen tilanteen, jossa syyte on hylätty
näyttämättömänä tai että muusta syystä syytteen hylkäämisen vuoksi
menettämisseuraamuksenkaan tuomitsemiselle ei olisi ollut edellytyksiä.
Johdonmukaisesti sen kanssa mitä muista purkuperusteista rikosasiassa
syytetyn eduksi on säädetty, myöskään vastaajan eduksi tapahtuva
ylimääräinen muutoksenhaku ehdotettavan uuden pykälän perusteella ei
olisi määräaikaan sidottua.
9 b §. Ehdotettavassa uudessa pykälässä olisivat edellytykset
menettämisseuraamusta koskevan tuomion purkamisesta rikosasiassa
vastaajan vahingoksi. Kuten tuomionpurkusäännössä yleensä, myös
ehdotetussa pykälässä olisivat edellytykset tuomion purkamiselle vastaajan
vahingoksi jonkin verran tiukemmat kuin, jos tuomion purkaminen
tapahtuisi vastaajan eduksi. Ehdotettu säännös rakentuisi samanlaisen
systematiikan varaan kuin voimassa oleva rikostuomion purkamista
syytetyn vahingoksi koskeva OK 31 luvun 9 §. Vastaavasti kuin edellä 8 a
§:n kohdalla on ehdotettu, pykälän sanamuoto koskisi rikosasian vastaajaa,
koska menettämisseuraamukseen on voitu tuomita oikeushenkilö tai muu
rikosasian vastaaja kuin syytetty.
Ehdotuksen 1 momentin 1 kohdan mukaan lainvoiman saanut
menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa voidaan rikosasian
vastaajan vahingoksi purkaa, jos saman luvun 8 §:n 1 tai 2 kohdassa
mainittu seikka on ollut olemassa ja sen voidaan otaksua vaikuttaneen
siihen, että menettämisseuraamusta ei ole tuomittu tai että se on tuomittu
olennaisesti lievempänä kuin se olisi tullut tuomita. OK 31 luvun 9 §:ssä on
perussäännös niistä edellytyksistä, joilla rikostuomio voidaan purkaa
syytetyn vahingoksi ja uudessa pykälässä viitattaisiin osittain samoihin
edellytyksiin. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa puolestaan vastaavasti
viitataan saman luvun 8 §:n 1 ja 2 kohdan säännöksiin, joissa on kysymys
rikollisesta menettelystä tai väärästä todisteesta ensiprosessissa. Viimeksi
mainitun pykälän 1 kohdassa viitataan siihen että, oikeuden jäsen tai
virkamies, syyttäjä taikka asianosaisen edustaja tai avustaja on jutun
yhteydessä syyllistynyt rikolliseen menettelyyn. Saman pykälän 2 kohdassa
puolestaan viitataan siihen, että jos asiakirja, jota on käytetty todisteena, on
ollut väärä tai asiakirjan antajan tieten sisällykseltään totuudesta poikkeava
taikka jos totuusvakuutuksin kuultu asianosainen tahi todistaja tai
asiantuntija on tahallansa antanut perättömän lausuman.
Ehdotuksen mukaan purkuperuste olisi uuden 9 b §:n 1 momentin 1 kohdan
mukaan vastaavasti vastaajan vahingoksi olemassa, jos ensiprosessissa olisi
ollut olemassa edellä sanottu seikka (rikollinen menettely tai väärä todiste)
ja sen voitaisiin otaksua vaikuttaneen siihen, ettei menettämisseuraamusta
ole tuomittu tai että se on tuomittu olennaisesti lievempänä kuin se olisi
voitu tuomita. Kysymys olisi tapahtuneen virheen vaikutuksesta tuomion
lopputulokseen eli joko siihen, että menettämisseuraamusvaatimus on
hylätty tai siihen, että se on tuomittu selvästi pienempänä kuin se olisi tullut
tuomiota.
Näyttökynnys tapahtuneen virheen ja tuomion lopputuloksen
kausaalisuuden osoittamiseksi olisi suhteellisen alhainen. Ehdotuksen
mukaan tulisi voida otaksua virheellä olleen sanottuja vaikutuksia. Tämä
kynnys vastaisi nykyisin rikostuomion osalta voimassa olevaa kynnystä OK
31 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa.
Ehdotuksen 1 momentin 2 kohdan mukaan purkuperusteena olisi se että,
vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen
esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisseuraamuksen
tuomitsemiseen tai että menettämisseuraamus olisi tuomittu olennaisesti
ankarampana. Rikostuomion purkaminen syytetyn vahingoksi uusien
seikkojen ja todisteiden osalta on nyt säännelty OK 31 luvun 9 §:n 1
momentin 2 kohdassa. Tuossa lainkohdassa edellytetään muun ohella, että
kysymys on rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi
seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta tai viraltapano.
Menettämisseuraamusta koskeva tuomion osalta esityksessä ehdotetaan,
ettei tuomion purkamisen edellytykseksi edes syytetyn vahingoksi
asetettaisi mainitun kaltaista kysymyksessä olevan rikoksen
törkeyskynnystä.
Kuten yleisperusteluissa on esitetty, menettämisseuraamusta koskevan
tuomionpurun ajatuksena on se, että menettämisseuraamusta koskeva
tuomio voitaisiin purkaa riippumatta itse rikostuomiosta. Kysymys olisi
lähinnä siitä, että menettämisseuraamuksen osalta jälkeenpäin ilmenee, että
saatua rikoshyötyä onkin ollut olemassa tai rikoksesta saatu hyöty onkin
tosiasiassa ollut ensiprosessissa ilmennyttä hyötyä huomattavasti suurempi.
Tällainen tilanne saattaa syntyä riippumatta siitä, mikä rikos kysymyksessä
olevassa tilanteessa on ollut käsiteltävänä. Menettämisseuraamusta
koskevan tuomion purkaminen vastaajan vahingoksi ei ole syytetyn tai
muun rikosasian vastaajan osalta välttämättä yhtä ankara toimenpide kuin
itse rikostuomion purkaminen. Menettämisseuraamus on luonteeltaan
turvaamistoimenpide, jolla pyritään estämään uusien rikosten tekeminen tai
eliminoidaan rikoksella rikastuminen. Siksi ehdotetaan, että
menettämisseuraamuksen purkaminen voisi tulla kysymykseen
soveltamisalaltaan hieman laajempana kuin varsinaisen rikostuomion
purkaminen. Tällaisen ratkaisun puolesta puhuu sekin, että
menettämisseuraamus voidaan myös tuomita muuta kuin rikoksesta syytettä
kohtaan. Tällaisen henkilön tai yhtiön kannalta ei ole niinkään oleellista se,
mitä rangaistusasteikkoa olisi syytettyä kohtaan ollut sovellettava.
Tuomionpurun käyttöalan erityisesti rikosasiassa vastaajan vahingoksi tulisi
olla rajattu siten, että yleensä kaikki asiaan liittyvät näkökohdat tulee
käsitellä jo ensiprosessissa tai sitä mahdollisesti seuraavassa varsinaisessa
muutoksenhaussa. Tästä syystä ja johdonmukaisesti sen kanssa, mitä
nykyisin on säädetty rikostuomion purkamisesta syytetyn vahingoksi
ehdotetaan pykälän 2 momenttiin niin sanottua prekluusiosäännöstä.
Ehdotuksen 2 momentin mukaan tuomiota ei kuitenkaan purettaisi saman
pykälän 1 momentin 2 kohdassa mainitusta syystä, ellei saatettaisi
todennäköiseksi, ettei asianosainen ole voinut vedota puheena olevaan
seikkaan tai todisteeseen siinä tuomioistuimessa, joka on tuomion antanut,
tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä
syystä ollut siihen vetoamatta.
Menettämisseuraamusta koskevat tuomion purkamista koskevaan
hakemukseen vastaajan vahingoksi noudatettaisiin OK 31 luvun 10 §:ssä
säädettyjä määräaikoja. Hakemus olisi tehtävä vuoden kuluessa siitä
päivästä, jona hakija sai tiedon hakemuksen perusteena olevasta seikasta,
tai, mikäli hakemus nojautuu toisen rikolliseen menettelyyn, jona tätä
koskeva tuomio sai lainvoiman.
10 §. Pykälä sisältää säännökset määräajoista tuomion purkamiseksi riita-
asioissa sekä rikosasioissa, jos purkamista haetaan syytetyn vahingoksi.
Koska edellä ehdotetaan 9 §:ksi säännöstä siitä, että tuomion purkaminen
menettämisseuraamusasiassa voi tapahtua myös muun kuin rikoksesta
syytetyn vahingoksi, on selvyyden vuoksi tarpeellista muuttaa myös
nykyistä 10 §:ää vastaavasti. Myös menettämisvaatimusta koskevan
tuomion purkaminen vastaajan vahingoksi olisi sen mukaan tehtävä 10 §:n
määräajassa.
15 §. Voimassa olevassa 15 §:ssä on säännökset tuomion purkamisesta
rikosasiassa tilanteessa, jossa tuomio sisältää sekä tuomion
rangaistuvaatimuksesta että yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta. Tämän
niin sanotun adheesiosäännöksen mukaan tuomion purkamista koskevassa
asiassa pääsääntöisesti noudatetaan yksityisoikeudellisen vaatimuksen
osalta riitajutussa annetun tuomion purkamista koskevia säännöksiä.
Poikkeuksena tästä on tilanne, jossa tuomio puretaan rangaistusvaatimusta
koskevalta osalta. Tällöin tuomio voidaan pääsäännön estämättä purkaa
myös yksityisoikeudelliselta osaltaan. Poikkeuksella on erityistä merkitystä,
kun otetaan huomioon se, että riitajuttujen tuomiopurkamiselle on säädetty
määräajat, kun taas rikostuomion purkaminen syytetyn eduksi ei ole
määräaikaan sidottua.
Kun edellä on ehdotettu säännöksiä, joiden perustella
menettämisseuraamusta koskeva tuomio voidaan erikseen purkaa, on
aiheellista ottaa tämä mahdollisuus huomioon myös kysymyksessä olevassa
adheesiosäännöksessä. Tämän vuoksi ehdotetaan säännöksen loppuosaa
muutettavaksi siten, että jos tuomio puretaan rangaistusvaatimusta tai
menettämisvaatimusta koskevalta osalta, voidaan tuomio edellä sanotun
pääsäännön estämättä samalla kertaa purkaa myös yksityisoikeudellista
vaatimusta koskevalta osalta. Tilanne voisi tulla käytännössä kysymykseen
esimerkiksi, jos pelkkää menettämisseuraamusta koskevassa
oikeudenkäynnissä on tuomittu menettämisseuraamus ja
yksityisoikeudellinen seuraamus. Tämän jälkeen voi ilmetä purkamiseen
oikeuttava peruste menettämisseuraamuksen osalta. Jos
menettämisseuraamus puretaan, voitaisiin samalla tuomio purkaa myös
yksityisoikeudellista vaatimusta koskevalta osalta.
1.2. Rikoslaki
15 luku. Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan
1 §. Kuten yleisperusteluissa on todettu, rikosoikeudellisen
legaliteettiperiaatteen noudattamisen varmistamiseksi rikoslain perätöntä
lausumaa tuomioistuimessa koskevaan säännökseen ehdotetaan otettavaksi
nimenomainen säännös videoneuvottelun ja puhelimessa kuulemisen osalta.
Ehdotuksen mukaan pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan
mitä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa koskevassa 1 momentissa
säädetään, olisi voimassa myös kuultaessa henkilöä pääkäsittelyssä hänen
henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai puhelinta.
Koska törkeää perätöntä lausumaa koskevassa saman luvun 3 §:ssä viitataan
saman luvun 1 §:ään sellaisenaan, tulisi myös 3 §:ssä tarkoitettu sääntely
voimaan vastaavasti myös videoneuvottelun ja puhelinkuulustelun osalta.
2. Voimaantulo
Lakien ehdotetaan tulemaan voimaan noin puolen vuoden kuluttua siitä,
kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Lyhyehkö aika vahvistamisen sekä
voimaatulon välillä on tarpeen koulutuksen järjestämiseksi.
Muutoksissa olisi kysymys oikeudenkäyntimenettelyä koskevista
säännöksistä, joita vakiintuneen käytännön mukaan ryhdytään soveltamaan
heti niiden tultua voimaan myös niissä asioissa, jotka on jo pantu vireille
ennen uuden lain voimaantuloa. Tarkoitus on, että myös tässä tapauksessa
uutta lakia sovellettaisiin myös niihin asioihin, jotka ovat tulleet vireille
ennen lain voimaantuloa. Tämän vuoksi erityinen siirtymäsäännös ei ole
tarpeen, vaan laki koskee voimaan tullessaan heti kaikkia tuomioistuimissa
vireilläkin olevia asioita.
3. Säätämisjärjestys
Ehdotettu lainsäädäntö koskee rikos- ja riita-asioiden
oikeudenkäyntimenettelyä ja siksi se liittyy erityisesti perustuslaissa
(731/1999) turvattuun oikeusturvaan (PeL 21 §). Jokaisella on oikeus saada
asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain
mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.
Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet on turvattava lailla. Ehdotetulla
lainsäädännöllä pyritään myös takaamaan perustuslain 7 §:n 1 momentissa
tarkoitettua oikeutta turvallisuuteen.
Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan turvallisuus perusoikeutena
korostaa julkisen vallan positiivisia toimintavelvoitteita yhteiskunnan
jäsenten suojaamiseksi rikoksilta ja muilta heihin kohdistuvilta
oikeudenvastaisilta teoilta. Samoin se edellyttää toimia myös rikosten
uhrien oikeuksien turvaamiseksi ja aseman parantamiseksi (HE 309/1993
vp, s. 47).
Todistajan suojaa koskevat säännösehdotukset parantaisivat turvallisuutta.
Todistajaa, muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä ja
asianomistajaa voitaisiin kuulla tuomioistuimessa tietyin edellytyksin
asianosaisen läsnä olematta kuultavan henkilön tai tälle läheisen henkilön
suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta. Samoin tietyn
edellytyksin tulisi todistajan suojaamistarkoituksessa mahdolliseksi
videokonferenssin käyttö todistelussa.
Toisaalta mainitut todistajan suojaa koskevat lakiehdotukset eivät loukkaisi
vastapuolen, eli yleensä rikoksesta syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen
oikeudenkäyntiin. Uudet menetelmät todistajan tai muun
todistelutarkoituksessa kuultavan kuulustelussa olisi rajattu laissa
säädettyihin poikkeustapauksiin, eivätkä ne muuttaisi normaalia,
henkilökohtaisesti läsnä ollen kuulustelun asemaa pääsääntöisenä
kuulemistapana. Uudet menettelytavat eivät myöskään merkitsisi
poikkeusta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvaan rikoksesta
syytetyn vähimmäisoikeuteen kuulustella todistajia, jotka kutsutaan
todistamaan häntä vastaan. Lakiin ehdotetaan otettavaksi nimenomaiset
säännökset siitä, että uusia kuulustelumenetelmiäkin käytettäessä
asianosaisille olisi varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.
Lisäksi uudet kuulustelutavat olisivat samoin edellytyksin käytössä myös
esimerkiksi rikoksesta syytetyn halutessa kutsua puolestaan esiintyviä
todistajia kuulusteltavaksi.
Uusiin todistajan kuulemismenettelyihin turvautuminen edellyttäisi aina
tuomioistuimen päätöstä. Yleisenä edellytyksenä sekä asianosaisen läsnä
olematta kuulemiselle ja videokonferenssin käytölle olisi, että
kysymyksessä oleva menettely olisi harkittu soveliaaksi kyseisessä
tapauksessa.
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi
asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Myös tämän perusoikeuden
toteutumisen kannalta esityksellä voidaan arvioida olevan myönteisiä
vaikutuksia. Asianosaisella ei nykyisin ole olemassa laissa säädettyä
konkreettista keinoa, jolla voisi kääntyä asiaa käsittelevän tuomioistuimen
puoleen, halutessaan asiansa käsittelyn olevan tavanomaista nopeampaa, tai
katsoessaan, että asiansa käsittely on kestänyt liian kauan. Ehdotuksen
mukaan otettaisiin käyttöön uusi oikeussuojakeino asian viipymistä vastaan.
Asianosaisen voisi perustellusta syystä pyytää asiansa käsittelyn
julistamista kiireelliseksi. Tällä tavoin asianosainen voisi saada asiansa
käsittelyyn vauhtia. Pyyntö tutkittaisiin asiaa käsittelevässä
tuomioistuimessa ja päätöksestä olisi muutoksenhakuoikeus. Ehdotus näin
ollen parantaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista, josta on
säädetty perustuslain 21 §:ssä ja myös kansainvälisissä
ihmisoikeussopimuksissa.
Myös muissa ehdotetuissa säännöksissä on otettu huomioon
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset.
Edellä sanotuilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä.
Edellä esitetyn perustella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat
lakiehdotukset:
Lakiehdotukset
1.
Laki
oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 21 §, 34 §, 51 §:n 1 momentti ja
65 §, 28 luku sekä 31 luvun 10 §:n 1 momentti ja 15 §,
sellaisina kuin ne ovat 17 luvun 21 § laeissa 571/1948 ja 5/1969, 34 §
mainitussa laissa 571/1948 ja laissa 947/1984, 51 §:n 1 momentti laissa
8/1994 ja 65 § laissa 1052/1991, 28 luku 27 huhtikuuta 1868 annetussa
laissa ja 31 luvun 10 §:n 1 momentti sekä 15 § laissa 109/1960, sekä
lisätään 17 lukuun siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen 11 §:ään
sellaisena kuin se on laissa 690/1997 uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2
momentti siirtyy 3 momentiksi ja 3 momentti 4 momentiksi, uusi 34 a § ja
31 lukuun siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen uusi 8 a ja 9 b §
seuraavasti:
17 luku
Todistelusta
11 §
Jos henkilön, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on
häiriintynyt, esitutkinnassa antama kertomus on tallennettu
videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja
äänitallenteeseen, kertomusta saadaan kuitenkin käyttää tuomioistuimessa
todisteena, jos syytetylle on varattu mahdollisuus esittää kuulusteltavalle
kysymyksiä. Tällaisen henkilön kuulemisesta todistajana tai
todistelutarkoituksessa säädetään 21 §:ssä.
21 §
Henkilöä, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on
häiriintynyt, voidaan kuulla todistajana tai todistelutarkoituksessa, jos
tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja
1) henkilökohtaisella kuulemisella on asian selvittämiseksi keskeinen
merkitys, ja
2) kuuleminen ei todennäköisesti aiheuta henkilölle sellaista kärsimystä tai
muuta haittaa, joka voi vahingoittaa häntä tai hänen kehitystään.
Tuomioistuimen on tarvittaessa määrättävä kuultavalle tukihenkilö, josta on
voimassa, mitä asianomistajalle määrättävästä tukihenkilöstä säädetään
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 2 luvussa.
Kuultavan kuulustelee tuomioistuin, jollei se katso olevan erityistä aihetta
uskoa kuulemista asianosaisten tehtäväksi siten kuin 33 §:ssä säädetään.
Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää kysymyksiä kuultavalle
tuomioistuimen välityksellä tai, jos tuomioistuin katsoo sen soveliaaksi,
suoraan kuultavalle. Kuuleminen voi tapahtua tarvittaessa muussa tilassa
kuin tuomioistuimen istuntosalissa.
34 §
Todistajaa, muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä tai
asianomistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä asianosaisen läsnä olematta,
jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja menettely on tarpeen
1) kuultavan taikka tällaiseen henkilöön rikoslain 15 luvun 10 §:n 2
momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön suojaamiseksi henkeen
tai terveyteen kohdistuvalta uhalta,
2) jos kuultava muuten jättäisi ilmaisematta, mitä asiasta tietää, tai
3) jos asianosainen häiritsee tai koettaa eksyttää kuultavaa hänen
puhuessaan.
Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.
Todistajaa tai muuta henkilöä voidaan kuulla yleisön läsnä olematta siten
kuin oikeudenkäynnin julkisuudesta annetussa laissa (945/1984) säädetään.
34 a §
Todistajaa, muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä tai
asianomistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti
läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä
tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys
keskenään, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja
1) kuultava ei sairauden tai muun syyn vuoksi voi saapua henkilökohtaisesti
pääkäsittelyyn taikka hänen henkilökohtaisesta saapumisestaan
pääkäsittelyyn aiheutuu todisteen merkitykseen verrattuna kohtuuttomia
kustannuksia tai kohtuutonta haittaa,
2) kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida
ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä,
3) menettely on tarpeen kuultavan taikka tällaiseen henkilöön rikoslain 15
luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön
suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta, tai
4) kuultava ei ole täyttänyt 15 vuotta tai hänen henkinen toimintansa on
häiriintynyt.
Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.
Edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdissa tarkoitetussa tapauksissa voidaan
kuulemisessa kuitenkin käyttää myös puhelinta.
51 §
Mitä 26 a, 31, 33, 34, 34 a ja 41 §:ssä säädetään, on soveltuvin osin
voimassa myös asiantuntijasta.
65 §
Asianosaista kuulusteltaessa totuusvakuutuksen nojalla on sen lisäksi, mitä
61 §:ssä on säädetty, noudatettava, mitä 23, 24, 26, 32, 34 ja 34 a §:ssä on
todistajasta säädetty.
28 luku
Asian kiireelliseksi julistaminen
1 §
Tuomioistuin voi asianosaisen vaatimuksesta päättää, että asia julistetaan
kiireelliseksi, jos asian käsittelemiselle ennen muita tuomioistuimessa
käsiteltäviä asioita on painava syy ottaen huomioon asian erityinen merkitys
asianosaiselle, mahdollisesta viipymisestä aiheutuva erityinen vahinko tai
haitta, asian laatu ja muut kiireelliseksi julistamiselle esitetyt perusteet.
2 §
Asianosaisen, joka vaatii asiansa käsittelyä kiireellisenä, on tehtävä siitä
kirjallinen hakemus pääasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle. Hakemuksen
tulee sisältää vaatimus kiireelliseksi julistamisesta ja seikat, joihin vaatimus
perustuu. Hakemukseen on liitettävä ne mahdolliset todisteet, jotka
asianosainen esittää kiireellisyysvaatimuksensa tueksi.
3 §
Ennen kiireelliseksi julistamista koskevan asian ratkaisemista
tuomioistuimen on tarvittaessa varattava muille asianosaisille tilaisuus tulla
soveltuvalla tavalla kuulluksi. Kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua, jos
se aiheuttaisi tarpeetonta viivästystä ottaen huomioon asian laadun eikä ole
syytä olettaa, että kuulematta jättämisestä aiheutuisi merkittävää haittaa tai
vahinkoa.
4 §
Tuomioistuin voi tehdä kiireelliseksi julistamista koskevan ratkaisun
kirjallisessa menettelyssä yhden tuomarin kokoonpanossa tai siinä
kokoonpanossa, jossa se on toimivaltainen käsittelemään pääasiaa.
Ratkaistu kiireelliseksi julistamisesta on tehtävä viipymättä.
5 §
Kiireellisiksi julistetut asiat on käsiteltävä tuomioistuimessa ilman
aiheetonta viivytystä ennen muita asioita.
Kiireelliseksi julistaminen on voimassa kunnes pääasia on ratkaistu
asianomaisessa oikeusasteessa.
6 §
Päätökseen, jolla asia on julistettu kiireelliseksi, ei saa hakea muutosta
valittamalla. Asian käsittelyn aikana tehtyyn päätökseen, jolla asian
kiireelliseksi julistamista koskeva vaatimus on hylätty, saa hakea erikseen
muutosta valittamalla.
31 luku
Ylimääräisestä muutoksenhausta
8 a §
Lainvoiman saanut menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa
voidaan vastaajan eduksi purkaa
1) jos 8 §:n 1, 2 tai 4 kohdassa mainitut edellytykset ovat olemassa;
2) jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja
sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisvaatimuksen
hylkäämiseen tai siihen, että menettämisseuraamus olisi tuomittu
olennaisesti lievempänä, taikka on muutoin erittäin painavia syitä katsoen
siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen
tutkittavaksi kysymys menettämisseuraamuksesta; tai
3) jos syyte siitä rikoksesta, jonka perusteella menettämisseuraamus
tuomittiin, on sittemmin hylätty näyttämättömänä tai muusta syystä
syytteen hylkäämisen vuoksi menettämisseuraamuksenkaan tuomitsemiselle
ei olisi ollut edellytyksiä.
9 b §
Lainvoiman saanut menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa
voidaan vastaajan vahingoksi purkaa
1) jos 8 §:n 1 tai 2 kohdassa mainittu seikka on ollut olemassa ja sen
voidaan otaksua vaikuttaneen siihen, että menettämisseuraamusta ei ole
tuomittu tai että se on tuomittu olennaisesti lievempänä kuin se olisi tullut
tuomita; tai
2) jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja
sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisseuraamuksen
tuomitsemiseen tai menettämisseuraamus olisi tuomittu olennaisesti
ankarampana.
Tuomiota ei pureta 1 momentin 2 kohdassa mainitusta syystä, ellei saateta
todennäköiseksi, ettei asianosainen ole voinut vedota puheena olevaan
seikkaan tai todisteeseen siinä tuomioistuimessa, joka on tuomion antanut,
tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä
syystä ollut siihen vetoamatta.
10 §
Tuomion purkamista tarkoittava hakemus riita-asiassa sekä syytetyn tai 9 b
§:ssä tarkoitetussa tapauksessa vastaajan vahingoksi rikosasiassa on tehtävä
vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hakija sai tiedon hakemuksen
perusteena olevasta seikasta, tai, mikäli hakemus nojautuu toisen rikolliseen
menettelyyn, jona tätä koskeva tuomio sai lainvoiman. Edellä mainittua
aikaa ei kuitenkaan ole luettava aikaisemmasta kuin siitä päivästä, jona se
tuomio, jonka purkamista haetaan, sai lainvoiman. Milloin hakemus riita-
asiassa nojautuu 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainittuun seikkaan, luetaan
aika siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman.
15 §
Jos rikosjutussa on tehty vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen
vaatimus, on jutussa annetun tuomion purkamista koskevassa asiassa tältä
osalta sovellettava riitajutussa annetun tuomion purkamista koskevia
säännöksiä. Jos tuomio puretaan rangaistusvaatimusta tai
menettämisvaatimusta koskevalta osalta, voidaan tuomio edellä sanotun
estämättä samalla kertaa purkaa myös yksityisoikeudellista vaatimusta
koskevalta osalta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.
Laki
rikoslain 15 luvun 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 15 luvun 1 §:ään sellaisena kuin se on laissa 563/1998 uusi 2
momentti seuraavasti:
15 luku
Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan
1§
Mitä edellä 1 momentissa säädetään on voimassa myös kuultaessa henkilöä
pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen
videoneuvottelua tai puhelinta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2002
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Liite
Rinnakkaistekstit
1.
Laki
oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 21 §, 34 §, 51 §:n 1 momentti ja
65 §, 28 luku sekä 31 luvun 10 §:n 1 momentti ja 15 §,
sellaisina kuin ne ovat 17 luvun 21 § laeissa 571/1948 ja 5/1969, 34 §
mainitussa laissa 571/1948 ja laissa 947/1984, 51 §:n 1 momentti laissa
8/1994 ja 65 § laissa 1052/1991, 28 luku 27 huhtikuuta 1868 annetussa
laissa ja 31 luvun 10 §:n 1 momentti sekä 15 § laissa 109/1960, sekä
lisätään 17 lukuun siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen 11 §:ään
sellaisena kuin se on laissa 690/1997 uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2
momentti siirtyy 3 momentiksi ja 3 momentti 4 momentiksi, uusi 34 a § ja
31 lukuun siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen uusi 8 a ja 9 b §
seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
17 luku
Todistelusta
11 §
Jos henkilön, joka ei ole täyttänyt 15
vuotta tai jonka henkinen toiminta on
häiriintynyt, esitutkinnassa antama
kertomus on tallennettu
videotallenteeseen tai siihen
rinnastettavaan muuhun kuva- ja
äänitallenteeseen, kertomusta saadaan
kuitenkin käyttää tuomioistuimessa
todisteena, jos syytetylle on varattu
mahdollisuus esittää kuulusteltavalle
kysymyksiä. Tällaisen henkilön
kuulemisesta todistajana tai
todistelutarkoituksessa säädetään 21
§:ssä.
21 §
Jos todistajaksi nimetty henkilö ei
ole täyttänyt viittätoista vuotta tai
jos hän on mielisairas tai
tylsämielinen tahi jos hänen
sieluntoimintansa muutoin on
häiriintynyt, harkitkoon oikeus,
ottaen huomioon esiintyneet
asianhaarat, voidaanko häntä
kuulustella todistajana.
Sama olkoon lakina, jos
todistajaksi nimetty on virallisen
syytteen alaisena tai tuomittu
rangaistukseen rikoksesta, jota
tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 1
§:n 1 tai 2 momentissa, 2 §:ssä, 3
§:n 1 momentissa 3 a §:n 1
momentissa taikka 5 §:n 2
momentissa.
Henkilöä, joka ei ole täyttänyt 15
vuotta tai jonka henkinen toiminta
on häiriintynyt, voidaan kuulla
todistajana tai
todistelutarkoituksessa, jos
tuomioistuin harkitsee tämän
soveliaaksi ja
1) henkilökohtaisella kuulemisella
on asian selvittämiseksi keskeinen
merkitys, ja
2) kuuleminen ei todennäköisesti
aiheuta henkilölle sellaista
kärsimystä tai muuta haittaa, joka
voi vahingoittaa häntä tai hänen
kehitystään.
Tuomioistuimen on tarvittaessa
määrättävä kuultavalle tukihenkilö,
josta on voimassa, mitä
asianomistajalle määrättävästä
tukihenkilöstä säädetään
oikeudenkäynnistä rikosasioissa
annetun lain (689/1997) 2 luvussa.
Kuultavan kuulustelee tuomioistuin,
jollei se katso olevan erityistä
aihetta uskoa kuulemista
asianosaisten tehtäväksi siten kuin
33 §:ssä säädetään. Asianosaisille
on varattava tilaisuus esittää
kysymyksiä kuultavalle
tuomioistuimen välityksellä tai, jos
tuomioistuin katsoo sen soveliaaksi,
suoraan kuultavalle. Kuuleminen voi
tapahtua tarvittaessa muussa tilassa
kuin tuomioistuimen istuntosalissa.
34 §
Todistajaa voidaan kuulla yleisön
läsnä olematta siten kuin
oikeudenkäynnin julkisuudesta
annetussa laissa (945/84) on
säädetty.
Jos oikeus harkitsee, että todistaja
asianosaisen läsnä ollessa pelosta
tai muusta syystä on ilmaisematta,
mitä hän asiasta tietää, tahi jos
asianomainen häiritsee tai koettaa
eksyttää todistajaa hänen
puhuessaan, kuulusteltakoon
todistajaa asianosaisen saapuvilla
olematta. Sitten luettakoon
todistajan kertomus asianosaiselle,
ja tällä olkoon oikeus tehdä
todistajalle kysymyksiä, niinkuin
33 §:n 2 momentissa on sanottu.
Todistajaa, muuta
todistelutarkoituksessa kuultavaa
henkilöä tai asianomistajaa voidaan
kuulla pääkäsittelyssä asianosaisen
läsnä olematta, jos tuomioistuin
harkitsee tämän soveliaaksi ja
menettely on tarpeen
1) kuultavan taikka tällaiseen
henkilöön rikoslain 15 luvun 10 §:n
2 momentissa tarkoitetussa
suhteessa olevan henkilön
suojaamiseksi henkeen tai terveyteen
kohdistuvalta uhalta,
2) jos kuultava muuten jättäisi
ilmaisematta, mitä asiasta tietää, tai
3) jos asianosainen häiritsee tai
koettaa eksyttää kuultavaa hänen
puhuessaan.
Asianosaisille on varattava tilaisuus
esittää kuultavalle kysymyksiä.
Todistajaa tai muuta henkilöä
voidaan kuulla yleisön läsnä
olematta siten kuin oikeudenkäynnin
julkisuudesta annetussa laissa
(945/1984) säädetään.
34 a §
Todistajaa, muuta
todistelutarkoituksessa kuultavaa
henkilöä tai asianomistajaa voidaan
kuulla pääkäsittelyssä hänen
henkilökohtaisesti läsnä olematta
käyttäen videoneuvottelua tai muuta
soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa,
jossa istuntoon osallistuvilla on puhe-
ja näköyhteys keskenään, jos
tuomioistuin harkitsee tämän
soveliaaksi ja
1) kuultava ei sairauden tai muun syyn
vuoksi voi saapua henkilökohtaisesti
pääkäsittelyyn taikka hänen
henkilökohtaisesta saapumisestaan
pääkäsittelyyn aiheutuu todisteen
merkitykseen verrattuna kohtuuttomia
kustannuksia tai kohtuutonta haittaa,
2) kuultavan kertomuksen
uskottavuutta voidaan luotettavasti
arvioida ilman hänen henkilökohtaista
läsnäoloaan pääkäsittelyssä,
3) menettely on tarpeen kuultavan
taikka tällaiseen henkilöön rikoslain
15 luvun 10 §:n 2 momentissa
tarkoitetussa suhteessa olevan
henkilön suojaamiseksi henkeen tai
terveyteen kohdistuvalta uhalta, tai
4) kuultava ei ole täyttänyt 15 vuotta
tai hänen henkinen toimintansa on
häiriintynyt.
Asianosaisille on varattava tilaisuus
esittää kuultavalle kysymyksiä.
Edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdissa
tarkoitetussa tapauksissa voidaan
kuulemisessa kuitenkin käyttää myös
puhelinta.
51 §
Mitä 26 a, 31 ja 33 §:ssä, 34 §:n 2
momentissa sekä 41 §:ssä
säädetään, on soveltuvin osin
voimassa myös asiantuntijasta.
Mitä 26 a, 31, 33, 34, 34 a ja 41
§:ssä säädetään, on soveltuvin osin
voimassa myös asiantuntijasta.
65 §
Asianosaista kuulusteltaessa
totuusvakuutuksen nojalla on sen
lisäksi, mitä 61 §:ssä on säädetty,
noudatettava, mitä 23, 24, 26, 32 ja
34 §:ssä on todistajasta säädetty.
Asianosaista kuulusteltaessa
totuusvakuutuksen nojalla on sen
lisäksi, mitä 61 §:ssä on säädetty,
noudatettava, mitä 23, 24, 26, 32,
34 ja 34 a §:ssä on todistajasta
säädetty.
28 luku
Tuomion rikkomisesta
1 §
Joka uudestansa Oikeuteen vetää
asian, josta lainvoiman saanut
tuomio tahi päätös jo ennen on,
taikka moittii sellaista tuomiota
Oikeuden edessä tahi ulkona siitä;
sakoitettakoon Alioikeuden
tuomiosta; Hovioikeuden
tuomiosta. Jos se on tuomio;
sakoitettakoon.
Asian kiireelliseksi julistaminen
1 §
Tuomioistuin voi asianosaisen
vaatimuksesta päättää, että asia
julistetaan kiireelliseksi, jos asian
käsittelemiselle ennen muita
tuomioistuimessa käsiteltäviä
asioita on painava syy ottaen
huomioon asian erityinen merkitys
asianosaiselle, mahdollisesta
viipymisestä aiheutuva erityinen
vahinko tai haitta, asian laatu ja
muut kiireelliseksi julistamiselle
esitetyt perusteet.
2 §
Jos Alioikeuden tuomiota
moititaan Oikeuden edessä;
tuomitkoon siitä se Oikeus, jossa
se tapahtuu. Jos moititaan
sellaista tuomiota Oikeudesta
ulkona; tuomitkoon siitä
Alioikeus siinä paikkakunnassa,
missä rikottu on. Jos
Hovioikeuden tahi tuomiota
moititaan, olkoonpa Oikeuden
edessä, taikka muutoin; niin se on
Hovioikeudessa tuomittava.
2 §
Asianosaisen, joka vaatii asiansa
käsittelyä kiireellisenä, on tehtävä
siitä kirjallinen hakemus pääasiaa
käsittelevälle tuomioistuimelle.
Hakemuksen tulee sisältää vaatimus
kiireelliseksi julistamisesta ja seikat,
joihin vaatimus perustuu.
Hakemukseen on liitettävä ne
mahdolliset todisteet, jotka
asianosainen esittää
kiireellisyysvaatimuksensa tueksi.
3 §
Ennen kiireelliseksi julistamista
koskevan asian ratkaisemista
tuomioistuimen on tarvittaessa
varattava muille asianosaisille
tilaisuus tulla soveltuvalla tavalla
kuulluksi. Kuulemisesta voidaan
kuitenkin luopua, jos se aiheuttaisi
tarpeetonta viivästystä ottaen
huomioon asian laadun eikä ole syytä
olettaa, että kuulematta jättämisestä
aiheutuisi merkittävää haittaa tai
vahinkoa.
4 §
Tuomioistuin voi tehdä kiireelliseksi
julistamista koskevan ratkaisun
kirjallisessa menettelyssä yhden
tuomarin kokoonpanossa tai siinä
kokoonpanossa, jossa se on
toimivaltainen käsittelemään
pääasiaa. Ratkaistu kiireelliseksi
julistamisesta on tehtävä viipymättä.
5 §
Kiireellisiksi julistetut asiat on
käsiteltävä tuomioistuimessa ilman
aiheetonta viivytystä ennen muita
asioita.
Kiireelliseksi julistaminen on
voimassa kunnes pääasia on ratkaistu
asianomaisessa oikeusasteessa.
6 §
Päätökseen, jolla asia on julistettu
kiireelliseksi, ei saa hakea muutosta
valittamalla. Asian käsittelyn aikana
tehtyyn päätökseen, jolla asian
kiireelliseksi julistamista koskeva
vaatimus on hylätty, saa hakea
erikseen muutosta valittamalla.
31 luku
Ylimääräisestä muutoksenhausta
8 a §
Lainvoiman saanut
menettämisseuraamusta koskeva tuomio
rikosasiassa voidaan vastaajan eduksi
purkaa
1) jos 8 §:n 1, 2 tai 4 kohdassa mainitut
edellytykset ovat olemassa;
2) jos vedotaan seikkaan tai
todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin
esitetty, ja sen esittäminen
todennäköisesti olisi johtanut
menettämisvaatimuksen hylkäämiseen
tai siihen, että menettämisseuraamus
olisi tuomittu olennaisesti lievempänä,
taikka on muutoin erittäin painavia
syitä katsoen siihen mihin näin
vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi,
saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys
menettämisseuraamuksesta; tai
3) jos syyte siitä rikoksesta, jonka
perusteella menettämisseuraamus
tuomittiin, on sittemmin hylätty
näyttämättömänä tai muusta syystä
syytteen hylkäämisen vuoksi
menettämisseuraamuksenkaan
tuomitsemiselle ei olisi ollut
edellytyksiä.
9 b §
Lainvoiman saanut
menettämisseuraamusta koskeva
tuomio rikosasiassa voidaan vastaajan
vahingoksi purkaa
1) jos 8 §:n 1 tai 2 kohdassa mainittu
seikka on ollut olemassa ja sen
voidaan otaksua vaikuttaneen siihen,
että menettämisseuraamusta ei ole
tuomittu tai että se on tuomittu
olennaisesti lievempänä kuin se olisi
tullut tuomita; tai
2) jos vedotaan seikkaan tai
todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin
esitetty, ja sen esittäminen
todennäköisesti olisi johtanut
menettämisseuraamuksen
tuomitsemiseen tai
menettämisseuraamus olisi tuomittu
olennaisesti ankarampana.
Tuomiota ei pureta 1 momentin 2
kohdassa mainitusta syystä, ellei
saateta todennäköiseksi, ettei
asianosainen ole voinut vedota
puheena olevaan seikkaan tai
todisteeseen siinä tuomioistuimessa,
joka on tuomion antanut, tai hakemalla
muutosta tuomioon taikka että hän
muutoin on pätevästä syystä ollut
siihen vetoamatta.
10 §
Tuomion purkamista tarkoittava
hakemus riita-asiassa sekä syytetyn
vahingoksi rikosasiassa on tehtävä
vuoden kuluessa siitä päivästä, jona
hakija sai tiedon hakemuksen
perusteena olevasta seikasta, tai,
mikäli hakemus nojautuu toisen
rikolliseen menettelyyn, jona tätä
koskeva tuomio sai lainvoiman.
Edellä mainittua aikaa ei
kuitenkaan ole luettava
aikaisemmasta kuin siitä päivästä,
jona se tuomio, jonka purkamista
haetaan, sai lainvoiman. Milloin
hakemus riita-asiassa nojautuu 7
§:n 1 momentin 4 kohdassa
mainittuun seikkaan, luetaan aika
siitä päivästä, jona tuomio sai
lainvoiman.
Tuomion purkamista tarkoittava
hakemus riita-asiassa sekä syytetyn
tai 9 b §:ssä tarkoitetussa
tapauksessa vastaajan vahingoksi
rikosasiassa on tehtävä vuoden
kuluessa siitä päivästä, jona hakija
sai tiedon hakemuksen perusteena
olevasta seikasta, tai, mikäli
hakemus nojautuu toisen rikolliseen
menettelyyn, jona tätä koskeva
tuomio sai lainvoiman. Edellä
mainittua aikaa ei kuitenkaan ole
luettava aikaisemmasta kuin siitä
päivästä, jona se tuomio, jonka
purkamista haetaan, sai lainvoiman.
Milloin hakemus riita-asiassa
nojautuu 7 §:n 1 momentin 4
kohdassa mainittuun seikkaan,
luetaan aika siitä päivästä, jona
tuomio sai lainvoiman.
15 §
Jos rikosjutussa on tehty
vahingonkorvaus- tai muu
yksityisoikeudellinen vaatimus, on
jutussa annetun tuomion
purkamista koskevassa asiassa tältä
osalta sovellettava riitajutussa
annetun tuomion purkamista
koskevia säännöksiä. Jos tuomio
puretaan rangaistusvaatimusta
koskevalta osalta, voidaan tuomio
edellä sanotun estämättä samalla
kertaa purkaa myös muulta osalta.
Jos rikosjutussa on tehty
vahingonkorvaus- tai muu
yksityisoikeudellinen vaatimus, on
jutussa annetun tuomion purkamista
koskevassa asiassa tältä osalta
sovellettava riitajutussa annetun
tuomion purkamista koskevia
säännöksiä. Jos tuomio puretaan
rangaistusvaatimusta tai
menettämisvaatimusta koskevalta
osalta, voidaan tuomio edellä
sanotun estämättä samalla kertaa
purkaa myös yksityisoikeudellista
vaatimusta koskevalta osalta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
2.
Laki
rikoslain 15 luvun 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 15 luvun 1 §:ään sellaisena kuin se on laissa 563/1998 uusi 2
momentti seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
15 luku
Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan
1 §
Mitä edellä 1 momentissa säädetään
on voimassa myös kuultaessa
henkilöä pääkäsittelyssä hänen
henkilökohtaisesti läsnä olematta
käyttäen videoneuvottelua tai
puhelinta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
